Vakaa, vanha vonkaaja

Aamukahvipöydässä hyvin usein

hellät silmäni kehoasi kiertää,

kun paikallissanomiin uppoudut

ja lukulasiesi lävitse tihrustat.

Vuosien virrat vuoleskelivat

kasvoihimme karut merkkinsä,

pelto-ojista tulikin vuonoja

liian, ehkä liiankin, varhain.

Nyt kahvikupponen väpäjää

nakkisissa sormissani,

unohtelen usein sinulle sanoa:

rakastan, sinua rakastan...

Näethän sen teoissani kuitenkin.

Vakaa, vanha vonkaaja,

sinulle olen ja haluankin olla,

kun elämäni ovaalilla

loppusuora jo alkaa aueta.

Vähän ja harvoin on voimia

sinua helliä tarpeesi mitoin,

jotta päivinä monen monina

ilo rakkauteni lahjoista

läikkyisi lanteittesi liikkeissä.

Yhä tyydythän siihen, että

aamukahvipöydässä hyvin usein

hellät silmäni kehoasi kiertää?