Voi pyhä keskinkertaisuus!
Tuumailin tuossa, aikaisin aamulla,
miten onkaan manattu miestä elämässä:
on jaksanut jotenkin rimpuilla keski-ikään,
on selkäruoto siunaantunut keskimittaiseksi,
aivoja, nipin napin, riittänee keskiälykkääksi,
on hiukset keskipään harvat, keskiruskeat.
Ei ole osa kurjalistoa, muttei rikkaitakaan,
ei kannata vasemmistoa, muttei oikeistoakaan,
usein tyytyy kävellä lompsimaan keskitietä,
ehkäpä jopa äänestääkin niitä, diidadadiitä
- voi pyhä keskinkertaisuus!
MIksihän ihmisen elämä tälläistä on,
mikä on merkitys moisen elämänmallin..?
Samalla, siunatulla hetkellä, pilvet pakeni,
aurinko harjujen taitse kainosti kurkkasi,
rantakoivikossa linnut ilovirttä visersi,
nurmi tuoksui, järven laineet liplatti,
lähiluonto aistit kaikki hurmasi ja huumasi.
Ei siinä mieleni maassa matanut kauan,
vaan virisi, värisi ilo, rakkaus täytti sydämen.
En viitsinyt enempi enää vaivojani voivotella -
yks lystihän se on, olenko sitä, tätä vai tuota,
kunhan vierelläni viipyy hän, elämäni ykkönen.
