Talouskriisissä kamppaileva Espanja vaatii eläkeläisiä mukaan elvytystalkoisiin. Myös maassa asuvat suomalaiset joutuvat maksamaan eläkkeistään veroja – ja vielä takautuvasti.

Sadat Espanjan Aurinkorannikolla asuvat suomalaiset eläkeläiset joutuvat maksamaan takautuvasti veroja eläkkeestään.

Talouskriisin kurjistama Espanja aikoo tehostaa verojen perintää. Hallitus on määrännyt, että verotus täytyy saattaa ajan tasalle ensi vuoden aikana. Mahdollisia jälkiveroja voidaan periä vuodesta 2010 saakka, jos on asunut maassa pitkään.

Aiemmin ulkomaiset tulot on voinut pimittää. Ja moni on kuvitellut virheellisesti, ettei työkyvyttömyyseläkkeistä tarvitse maksaa veroa.

Kaikkien eläkeläisten, jotka ovat maassa kirjoilla, pitää maksaa verot Espanjaan.

Veroprosentti jopa 20

Espanjaan muuttaneille eläkeläisille on säädetty elokuun alusta armahdusaika. Sakkoja tai veronkorotuksia ei tule, mikäli he tekevät puuttuvat veroilmoitukset ensi vuoden puoliväliin mennessä.

Tulot on ilmoitettava, jos ne ylittävät 12 000 euroa vuodessa. Mahdolliset jälkiverot on kaikkien pakko maksaa neljältä vuodelta.

Reilun 2 000 euron kuukausieläkkeestä veroa voi joutua maksamaan vähennyksistä riippuen 15–20 prosenttia.

Muistutuskirjeitä on lähetetty

Espanjan verottaja on jo lähettänyt kirjeitä eläkeläisille,  mutta viraomaiset eivät ole kertoneet, kuinka monelle suomalaisille verottajan kirje on lähetetty.

Koko maassa asuu noin noin 3 000 suomalaista eläkeläistä. Vielä ei tiedetä, kuinka moni joutuu verottajan hampaisiin.

Vierailija

Espanja laittaa ulkomaalaiset eläkeläiset verolle

Vierailija 13.08.2014 klo 20:59 Vai aikoo se Espanja rikkoa sopimuksen??? Suomen ja Espanjan välillä on olemassa käsittääkseni maittenvälinen sopimus, että maassa asuvat tietyt suomalaiset eläkeläiset (ei kaikki suomal. eläkeläiset, riippuu työsuhteesta ) eivät tarvitse maksaa veroja Espanjaan. Niin se maailma makaa! Ei mihinkään eikä kehenkään voi enää luottaa! Ei todellakaan. ------------------------------------------------------------------ "Vierailija 22.12.2014 klo 15:2717/18 Suomen ja...
Lue kommentti