Helsingissä järjestetään tänään mielenosoitus avoimen Suomen puolesta. Yksi osallistujista on piispa Irja Askola.

Helsingissä järjestetään tänään tiistaina Meillä on unelma -mielenosoitus monikulttuurisen ja avoimen Suomen puolesta. Tapahtumaan odotetaan tuhansia osallistujia, ja mukana on monia myös poliitikkoja. Tilaisuudessa esiintyvät muun muassa Anssi Kela, Maija Vilkkumaa, J. Karjalainen ja Jukka Poika.

Piispa puolustaa avoimuutta

Poliitikkojen ja taideilijoiden lisäksi tilaisuuteen osallistuu myös eriuskontokuntien edustajia. Yksi heistä on Helsingin piispa Irja Askola.

Taustaa: Siirtolaispalkittu toteaa: "Vihaan mamu-sanaa!"

Viikonlopun aikana sosiaalisessa mediassa on esitetty lukuisia mielipiteitä, joissa vastustetaan monikulttuurista Suomea. Näissä kommenteissa toistuu usein väite siitä, että vieraat uskonnot ja kulttuurit eivät kristilliseen Suomeen kuulu. Miten kommentoitte tuollaista näkemystä, Irja Askola?

– Suomalaisten historia on monikulttuurinen: taiteemme ja talouselämämme on rakentunut vuorovaikutukseen ja avoimuuteen muiden kanssa. Kristityn tapakulttuuriin kuuluu kaikesta vihapuheesta irrottautuminen.

Lue lisää: Satojatuhansia lähti Suomesta Ruotsiin.

Meillä ja maassamme on tilaa toisille. Yhteiskuntamme tarvitsee uusia osaajia ja eettinen kantokykymme tarvitsee rohkeutta humanitaariseen apuun.  Meillä suomalaisilla on kokemusta siitä, miten meitä on autettu ja miten meitä on tarvittu.  Uskontojen yhteinen perinne on puolustaa ihmisten oikeutta oman uskontonsa harjoittamiseen. Tässä rauhanomaisessa rinnakkaisolossa meillä suomalaisilla on vielä opittavaa.  Myönteisiä oivalluksia on odotettavissa!

Kiinnostu omasta pelostasi

Millaisen käytännön ohjeen antaisitte henkilölle, joka pelkää muukalaisia? Mikä voisi olla ensimmäinen askel kohti monikulttuurisen Suomen hyväksymistä?

– Kysele sitä, mitä pelkosi kertoo; omasta pelostaan kannattaa kiinnostua. Tutustuminen, vieraanvaraisuus, keskustelu avaa aina ovia; puolin ja toisin.  Moni maahanmuuttaja pelkää meitä suomalaisia. Miksiköhän?

Lue myös: Suomalaiset muuttavat Espanjaan kiihtyvällä tahdilla.

Meillä on unelma -mielenosoituksia järjestetään 28.7.

Helsingin Kansalaistorilla klo 17–20

Tampereen Tullikamarin aukiolla klo 17–18

Oulun Rotuaarilla klo 17 alkaen

Kirkko puolustaa monikulttuurista Suomea

Suomen evankelis-luterilainen kirkko julkaisi viime vuonna Kirkkona monikulttuurisessa yhteiskunnassa -nimisen selonteon. Siinä kirkko puolustaa voimakkaasti moninaisuutta ja avoimuutta. Selonteossa todetaan, että kirkon tulee toimia muukalaisvihamielisyyttä ja rasismia vastaan, ja että kirkon tie on sovituksen ja kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen tie.

Selonteossa muistutetaan myös, että kirkon sanoma ylittää kulttuurien rajat, ja kristittynä elämiseen kuuluu vieraanvaraisuus: "Jako valtakulttuuriin ja vähemmistöihin ei ole kirkon identiteetin mukainen."

Kirkon selonteossa todetaan lisäksi, että kulttuurienvälistä vuorovaikutusta tarvitaan yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Kokemukset joukkoon kuulumisesta vähentävät ennakkoluuloja ja niin enemmistön kuin vähemmistöjen kääntymistä sisäänpäin.

Vierailija

Piispa Irja Askola: "Kristityn kulttuuriin kuuluu vihapuheesta irrottautuminen."

Ei ensimmäinen naispuolinen piispamme Irja Askola vaikuta mitenkään maahanmuuttajien ottamiseen meille Suomeen. Inhimillisyyttä hän vain peräänkuuluttaa, se kuuluu hänen vakaumukseensa. Suunnatkaa kritiikkinne sinne, mihin se kuuluu. Mielestäni piispa on erinomainen esimerkki rakastavasta ja lämpimästä ihmisestä kaapunsa alla. Meidän piispamme ovat kaikki melkoisen hyväksyviä ja laaja- alaisesti asioita katsovia ihmisiä. He elävät tässä ajassa meidän tavallisten kansalaisten kanssa ja...
Lue kommentti
Vierailija

Piispa Irja Askola: "Kristityn kulttuuriin kuuluu vihapuheesta irrottautuminen."

. Vihapuheet on ihan käsittämättömiä, koska jokaisella suomalaisella on asiat liian hyvin. Kyllä tuo lauseen viimeinen virke on aivan utopiaa, jonkun pumpulissa kasvaneen ja vaaleanpunaisten lasien kautta katsovan harhaa. Juuri tuollainen kasvattaa eripuraa ja joillakin vihaakin, kun lukee kuinka maahanmuuttajia hyyssätään hotellimajoituksella ja oman maan kansalainen saa tyytyä havumajaan. Onko tää yletön maahanmuuttajien otto kokoomuksen tarkoituksellista toimintaa. Lisää työttömiä,...
Lue kommentti