Olemme kihloissa ja mietimme avioehtoa. Voimmeko laatia sen valmiin kaavan pohjalta vai tarvitaanko juristia avuksi? Haluaisimme säästää lakimiehen palkkion muuhun käyttöön. Pienituloiset

Kun kirjoitan ET-lehteen juttuja perintö- ja muista lakiasioista, kehotan yleensä lukijaa kääntymään juristin puoleen esimerkiksi avioehdon, testamentin tai edunvalvontavaltakirjan teossa. Tästä neuvosta sain eräältä lukijalta moitteita; hän totesi, ettei hänellä köyhänä eläkeläisenä ole varaa juristin palkkioihin.

Netistä ja lakioppaista löytyy kyllä malleja erilaisia asiakirjoja varten. Elämäntilanteet ovat kuitenkin niin yksilöllisiä, että valmista mallia käytettäessä saattaa jäädä ottamatta tärkeitä asioita huomioon.

Oikeusaputoimistot kautta maan palvelevat pieni- ja keskituloisia asiakkaita, ja palkkiot on porrastettu tulojen mukaan. Oikein pienituloisille apu on ilmaista.
Alkuun pääsee vaikkapa soittamalla oikeusapuohjaukseen 0100 86200.

Puhelimeen vastaavat oikeusaputoimistojen sihteerit arkisin klo 9–15. Heidän kanssaan voi pohtia, onko syytä kääntyä lakimiehen tai jonkin viranomaisen puoleen ja mistä löytyy lisää tietoa. Oikeudellisia neuvoja ei tässä palvelussa kuitenkaan anneta. Puhelu on normaalihintainen eli määräytyy soittajan oman sopimuksen mukaan.

Eivät yksityistenkään juristien laskut aina päätähuimaavia ole. Tuntitaksaa ja muita palkkioita kannattaa kysyä etukäteen.

Avioehdosta vielä: teittepä sen itse tai juristin avulla, muistakaa toimittaa se maistraattiin rekisteröitäväksi. Muuten avioehto ei tule voimaan.
Helppolukuista tietoa laeista ja oikeuslaitoksesta löytyy netistä: www.oikeus.fi ja www.maistraatti.fi