Olen ollut leskenä 30 vuotta ja asunut perikunnalle jääneessä asunnossa, joka on perikunnan ainoa omaisuus. Olen tänä aikana maksanut kaikki yhtiövastikkeet ja niiden lisäksi muun muassa putkiremonttimaksut sekä perikunnalle jääneet velat. Velkoja oli lähes osakkeen arvon verran. Arvon määritti verottaja. Kun perikunnan asunto nyt myydään, olenko oikeutettu korvauksiin maksamistani remonttilaskuista, veloista ja vastikkeista? Velaton uusi oma asunto

Kun olet kerran pesän velkoja maksanut, olet nyt oikeutettu saamaan kuolinpesästä saman verran rahaa.

Yhtiövastikkeet taas kuuluvat sinun maksettaviisi, olethan asunnossa yksin asunutkin. Samoin sellaiset remonttikustannukset, jotka eivät ole nostaneet asunnon arvoa.

Sen sijaan putkiremonttikustannukset kuuluvat osittain sinun ja osittain muiden pesän osakkaiden vastuulle. Putkiremonttikustannusten jakoon vaikuttaa se, kuinka paljon sinun lasketaan hyötyneen siitä, että olet käyttänyt myös muiden kuolinpesän osakkaiden osuutta asunnosta.