Meillä on avioehto, kummallakaan ei ole lapsia. Minulla ei ole sisaruksia eivätkä vanhemmat ole elossa, vain täti ja eno sekä serkut elävät. Miehelläni on yksi veli elossa, vanhemmat kuolleet. Kun toinen meistä kuolee, kuka perii toisen puolison omaisuuden kummassakin tapauksessa? Nimimerkki Eläkeläinen

Leski perii aluksi ensiksi kuolleen puolison, jos leskeä ei ole sivuutettu testamentilla. Avioehto ei vaikuta tähän.
Mikäli kaikki perillisenne ovat kuolleet ennen leskeä, menee koko omaisuutenne aina lain mukaan valtiolle.
Jos miehesi kuolee ensin, sinä perit hänet ja sinun kuoltua miehesi pesäosuuden perii miehen veli tai veljen jälkeläinen, jos miehen veli tai veljen jälkeläinen on elossa kuollessasi. Miehen veli tai miehen veljen jälkeläinen on ns. toissijainen perillinen.
Sinun pesäosuutesi perii kuollessasi elossa oleva tätisi ja/tai enosi. Jos miehesi veli tai veljen jälkeläinen ovat kaikki kuolleet ennen sinua, saa elossa oleva tätisi ja/tai setäsi myös miehesi pesäosuuden.
Jos sekä tätisi ja enosi ovat kuolleet ennen sinua, mutta miehesi veli tai veljen jälkeläinen ovat elossa, saavat he myös sinun pesäosuutesi.
Jos sinä kuolet ensin, miehesi perii lain mukaan sinut täydellä omistusoikeudella. Miehen kuoltua koko omaisuutenne menee miehen elossa olevalle veljelle tai miehen veljen jälkeläiselle, vaikka tätisi ja/tai enosi olisivatkin elossa silloin. Tätisi ja enosi eivät nimittäin ole lain tarkoittamia toissijaisia perillisiä.
Jos miehen veli tai veljen jälkeläinen ovat kuolleet ennen miestäsi, valtio perii teidät. Serkut eivät peri milloinkaan ilman testamenttia.
Edellä mainittuihin tilanteisiin voidaan ratkaisevasti vaikuttaa testamentilla.

T.L.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Oletan, ettet ole (kuollessasi) naimisissa.

Jos sinulla oli testamentti, mennään sen mukaan, kuitenkin niin, että rintaperillisillä on ainakin lakiosaoikeus eli lapset, tai jos kuolleet ennen sinua, niin lapsenlapset tai näiden jälkeläiset perivät. Ellei heitä ole, ja lapsesi elivät hetken sinun jälkeesi eli he perivät sinut, niin

kysymys on silloin kunkin lapsesi kuolinpesästä. Jos jollakulla täysi-ikäisellä on testamentti, toimitaan sen mukaan, toki jos heillä on lapsia, nämä perivät vähintään lakiosat. Ellei jollain lapsellasi ole omia lapsia, hänet perii hänen aviopuolisonsa, ellei lapsesi testamentista muuta johdu.

Yhteenvedoksi: jos sinulla EI ole aviopuolisoa, joka mahdollisesti saisi osan pesästäsi tasinkona JA lapsillasi EI ole jälkeläisiä, EIKÄ aviopuolisoa EIKÄ testamenttia, lapsesi perivät tosiaan heidän toinen vanhempansa. Jos tätä ei ole tai kieltäytyy perinnöstä, niin lasten kaikki isovanhemmat (kuolleitten sijasta heidän lapsensa eli lastesi sedät, enot ja tädit).

Tee siis testamentti, jossa toissijaissaajana, kun rintaperillisiä ei enää ole, on joku haluamasi taho ja määräys, ettei ex-puolisollasi ole missään olosuhteissa oikeutta sinulta tulleeseen.

 

 

 

 

Lainaus:

Entäpä hypoteettinen tapaus? Ajan autollani lasteni auton edellä. Ajan kolarin ja kuolen. Lapseni perivät minut. Ihan selvä juttu. Lapseni ajavat samaan kolarirysään ja kuolevat. Kuka lopulta perii omaisuuteni? Ex-vaimo?

Hypoteettiset sisaruksesi. Ex ei ole enää perimysjärjestyksessä.

No, oli lonkalta heitettyä lakitietoa... :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla