Olemme lahjoittaneet pojallemme tontin. Lahjakirjassa on lause: ”Lahjan saajan aviopuolisolla ei tule olemaan avio-oikeutta lahjansaajan tällä lahjakirjalla saamaan lahjaan, sen tuottoon tai tilalle tulleeseen omaisuuteen.” Onko poikamme naimisiin mennessään kuitenkin tehtävä avio-ehto, jos haluaa pitää omanaan tontille rakentamansa talon? Ja voisiko tulevan aviopuolison aseman turvata muulla tavoin, vaikka avio-oikeutta taloon ei olisi?Turvattu tulevaisuus

Lahjakirjanne määräys poikanne aviopuolison avio-oikeuden poissulkemisesta koskee kertomanne mukaan vain tonttia.
Jotta sama olisi voimassa talon osalta, tulee pojan tehdä puolisonsa kanssa avio-ehtosopimus, jos pojan talo halutaan rajata avio-oikeuden ulkopuolelle.
Pojan kuoleman varalta hänen avioleskellään olisi avioehdosta huolimatta taloon niin sanottu asumissuoja perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin mukaan: ”Rintaperillisen jakovaatimuksen ja testamentinsaajan oikeuden estämättä eloonjäänyt puoliso saa pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetyn tai muun jäämistöön kuuluvan eloonjääneen puolison kodiksi sopivan asunnon, jol­lei kodiksi sopivaa asuntoa sisälly eloonjääneen puolison varallisuuteen. Yhteisessä kodissa oleva tavanmukainen asuntoirtaimisto on aina jätettävä jakamattomana eloonjääneen puolison hallintaan.”

T.L.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla