Syrjäseutujen autioituminen voi vaarantaa ikääntyvien talonomistajien vanhuusvuodet. Oman talon arvo ei riitä kattamaan edes hoitokuluja.

Vanhat omakotitalojen kaupallinen arvo ja vakuusarvo laskevat Suomen autioituvilla alueilla, kuten Kainuussa ja Koillis-Lapissa Samalla laskee myös vanhoissa omakotitaloissa asuneiden pääoman arvo: vanha talo ei joko käy kaupaksi tai talosta saa huonon hinnan, eli ainakaan vanhuuden turvaa ei oma talo - tai edes tontti - tällä hetkellä syrjäseuduilla takaa.

Suomen Eläkeläisten Edunvalvontayhdistyksen puheenjohtaja Liisa Sihvo valittelee Iltasanomien haastattelussa tilannetta näin:

- Jos ajatellaan, että yksityinen hoitokoti maksaa sen 6000 euroa kuussa, ihan mielettömän summan, ja mökistä tai talosta saa sen 45 000 euroa, niin eihän sillä summalla pärjää vuottakaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sihvon mielestä pankit tekevät voitoillaan bisnestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

- Vanhuksen omaisuudelle ei saa katetta, ja onhan se omanarvontunnon menetys, kun joutuu oman rakkaan mökkinsä syömään. Ei saisi nöyryyttää ihmisiä, jotka ovat tehneet elämäntyönsä ja ovat siinä vaiheessa, että heidän pitää saada itsensä hautaan.

Säälin kerjääminen ei paranna tilannetta yhtään. Nykymaailman meno on sellaista, että kaikki keskitetään maantieteellisesti mahdollisimman suppealle alueelle, mikä toisaalta on myös pakon sanelemaa, ja taloudellisesti maapallon voimavarat huomioiden järkevääkin. Koska syrjäseuduille ei tule työpaikkoja, ei siellä ole myöskään toimeentulon mahdollisuuksia, ja tätä myöten taloille ei ole ostajia, ja silloin niiden arvo putoaa jopa muuttuen rasitukseksi. Halvat hinnat kuitenkin myös hyödyttävät aluettaan ja heitä, jotka vielä voivat sinnitellä näillä "auringon laskun mailla" Aika sitten näyttää, mikä olisi ollut viisasta toimintaa tässä hetkessä, mutta ihmisiän puitteissa toivottoman myöhään. Oma näkemykseni on, että ihmiskunta joutunee palaamaan ennenpitkää - ainakin osittain - "impivaaralaiseen elämänmuotoon" maapallon resurssien ehtyessä, mutta ei se nykyisiä sukupolvia ja rakennuksia auta.

Vierailija

Hoivakuluihin talojen jälleenmyyntihinnat eivät tosiaan riitä. Huonokuntoisimpia taloja ei saa myydyksi edes ilmaiseksi, koska purkukustannukset ylittävät rakennuksettoman tontin jälleenmyyntiarvon.  Toimeentulotukea voi kuitenkin hakea myös hiljenevissä kylissä asumiseen, kuten kaikkiin muihinkin asuntoihin. Kelat ovat niiltä seuduilta nykyään suljettuja, mutta netin kautta voi tukea Kelasta hakea:

http://www.kela.fi/toimeentulotuki-nain-haet

Ongelmana on toki se, etteivät monet vanhukset osaa tukia edes hakea. Tällöin jonkun muun pitäisi auttaa tukihakemuksissa, ja sitä "jotain muuta" ei harvemmin asutuilla alueilla välttämättä ole. Kuten ei ole aina nettiäkään. Parhaiten talon jälleenmyyntiarvosta huolehtii, kun sitä pitää kunnossa, eikä sitä päästä purkukuntoiseksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla