”Autan vanhempiani päivittäin, sisarukseni eivät – voiko avun huomioida perinnössä?”

Kahdeksankymppiset vanhempani ­asuvat vielä kotonaan rivitalossa. Kaksi sisarustani asuvat kaukana, minä puolen tunnin automatkan päässä.

Kun vanhemmat tarvitsevat apua, minähän ­sinne tietysti lähden. Käyn heidän luonaan pari kolme kertaa viikossa.

Sisarusten kanssa on ollut puhetta, että perinnönjaon yhteydessä minulle voitaisiin hyvittää joku ”kohtuullinen korvaus” matkoista ja isän ja äidin hoitamiseen käyttämästäni ajasta.

Mikä voisi olla kohtuullista, ja mihin se pitäisi ­kirjata, että se ei sitten perinnönjaon yhteydessä unohtuisi?

Lapsi, joka on auttanut vanhempaansa ilman korvausta, voi vaatia jäämistöstä kohtuullista hyvitystä.

Vaatimuksen pitää perustua johonkin näyttöön: on oltava kuitteja tai vaikka päiväkirja, josta näkee, miten toistuvaa auttaminen on ollut. Ilman mitään näyttöä vaatimus usein hylätään.

Vaatimuksen pitää perustua johonkin näyttöön.

Valitettavasti näistä riidellään usein. Vaikka etukäteen puhuttaisiin muuta, sisarukset voivat perinnönjaossa todeta, että lähimpänä asuvalla on ollut parhaat mahdollisuudet auttaa vanhempia ja hän on tehnyt niin hyvää hyvyyttään.

Käytännössä varminta olisi, että yhdeltä lapselta apua saavat vanhemmat maksaisivat yhteisellä kauppareissulla myös tämän lapsen ruokaostokset tai vaikka polttoaineet, jolloin hän saisi korvauksen vaivoistaan saman tien.

Näin asia ei jäisi aiheuttamaan riitoja perinnönjaossa. Jälkikäteen korvauksen saaminen voi olla vaikeaa.

Toinen vaihtoehto on, että vanhemmat määräävät testamentilla tälle huolehtivalle lapselle jonkun tietyn summan korvaukseksi vaivannäöstä.

Lain mukaan rintaperilliset eli lapset perivät puolet omaisuudesta lakiosuutenaan, mutta toisen puolen voi testamentilla jakaa miten haluaa.

Kysymykseen vastasi perintöasioihin erikoistunut juristi Maria Puputti.

Koko jutun voit lukea ET-lehden numerosta 17/2023. Tilaajana voit lukea sen täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.