Lähipiirissäni on leski, joka on aikanaan perinyt miehensä.
Hän on elänyt leskenä yli 30 vuotta. Mitään hänen aikanaan perimästään kiinteästä omaisuudesta ei ole enää jäljellä: perityt kiinteistöt on myyty.
”Leski on muuttanut omaisuuden ainakin viisi kertaa arvokkaammaksi.”
Leski on muuttanut omaisuuden ainakin viisi kertaa arvokkaammaksi. Rahan arvokin on kokonaan toinen kuin 30 vuotta sitten.
Leski on tehnyt testamentin kummipojalleen. Mikä on kummipojan osuus pesästä?
Onko toissijaisilla perillisillä edelleen perimysoikeus lesken kuoleman jälkeen puoleen lesken toimillaan moninkertaistamasta kuolinpesästä?
Pekka
Perhejuristi vastaa:
Lesken pesän jaossa noudatetaan lähtökohtaisesti puolittamisperiaatetta eli lesken pesä jaetaan puoliksi hänen omien perillistensä sekä ensiksi kuolleen puolison toissijaisten perillisten kesken.
Leski voi tehdä omasta osuudestaan testamentin.
Jos vaurastuminen johtuu lesken omasta ansiotoiminnasta puolison kuoleman jälkeen, se on luettava hänen perillistensä hyväksi.
Pesän vaurastuminen on luettava eloonjääneen puolison perillisten hyväksi, jos leski on saanut omaisuutta perintönä, testamentilla tai lahjana tai vaurastuminen johtuu hänen omasta ansiotoiminnastaan. Omaa ansiotoimintaa on palkkatyö, eläkkeet tai sijoitustoiminta, joka perustuu lesken omiin pääomiin tai työansioina kerrytettyyn varallisuuteen, jota hän on harjoittanut ensiksi kuolleen puolison kuoleman jälkeen.
Jos kyse ei ole tällaisesta vaurastumisesta, pesä jaetaan aikanaan puoliksi.
Mitä haluaisit kysyä katariinalta lakiasioista?
Lähetä kysymyksesi sähköpostitse et-lehti@sanoma.com ja kirjoita viestin aiheeksi Perhejuristi tai esitä kysymyksesi täällä.