Sijoittamalla säännöllisesti voi taltuttaa riskiä ja hyötyä niin talouden nousuista kuin laskuistakin.

Moni mieltää sijoittamisen rikkaiden huviksi.  Suomessa on kuitenkin paljon ihmisiä, jotka laittavat joka kuukausi muutaman kympin tai satasen esimerkiksi osake- tai korkorahastoon. Kun asuntolaina on maksettu, voi säästöön jäädä kuukausittain sievoisia summia.

Mihin sitten juuri nyt kannattaisi säästää? Sen selvittämiseen ovat sijoitusalan tutkijat käyttäneet loputtomasti aikaa. Kukaan ei ole kuitenkaan keksinyt viisasten kiveä, joka kertoisi, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

– Mihin säästäjän pitäisi sijoittaa, ei selviä lehtiä lukemalla tai asiantuntijoilta kyselemällä. Kannattaa sen sijaan miettiä, miten paljon riskiä voi ottaa, kuinka pitkäksi aikaa voi rahojaan sijoittaa ja kuinka suuria arvonheilahteluja sietää, sanoo toimittaja Marko Erola. Hän kirjoitti viime syksynä sijoitusoppaan Paras sijoitus.

Hieman riskiä, kiitos!

Olisi mukavaa saada tuottoa ilman riskiä, mutta se ei ole mahdollista.
– Jos haluaa varoilleen inflaatiosuojan ja vielä tuottoa sen päälle, riskiä on pakko ottaa. Sopiva määrä riskiä on siis säästäjälle hyvä asia, Marko Erola sanoo.

Osakkeet ovat 1900-luvulla olleet pitkäaikaiselle säästäjälle tuottoisin sijoituskohde. Korvaukseksi riskistä osakkeisiin sijoittanut on saanut hyvän tuoton.

Marko Erolan mielestä kannattaa jakaa varat oman riskinsietokyvyn mukaisesti korkosijoituksiin ja osakkeisiin. Sitten vain odottamaan, että aika tekee tehtävänsä. Välillä on tosin syytä tarkastaa, ettei toisen omaisuuslajin osuus ole markkinamuutosten vuoksi noussut liian suureksi.

Vuosien kuluessa lyhytaikaisten arvonheilahtelujen vaikutus vaimenee ja säästäjä saa riskinotostaan palkkion eli tuottoa.

– Se, että yrittää ennakoida markkinoiden liikkeitä, aiheut-taa enemmän vahinkoa kuin parantaa tuottoa. Ajoittamisessa eivät ole toistuvasti onnistuneet ammattilaiset eivätkä amatöörit.

Suuri osa sijoittajista ottaa holtittomia riskejä juostessaan muotien ja jo toteutuneiden tuottojen perässä. Lopputulos on yleensä huono. Oman riskitasonsa miettineet maltilliset säästäjät menestyvät pitkällä aikavälillä paljon paremmin.

– Sijoittaminen ei ole osakkeiden ostamista ja myymistä vaan pitkäjänteistä omistamista, Marko Erola korostaa.

Aika tasoittaa

Osakkeiden arvonheilahteluun liittyvää riskiä voi pienentää huomattavasti ostamalla osakkeita pitkän ajan kuluessa. Jos ostaa suurella summalla tänään, on aina vaara, että arvo romahtaa huomenna. Jos sen sijaan ostaa vaikkapa osakerahaston osuuksia kerran kuukaudessa pitkän ajan kuluessa, tulee ostaneeksi osakkeita sekä kalliilla että halvalla.

– Ajoittamista voi tietysti miettiä sen verran, että silloin kun kurssit ovat nousseet monta vuotta peräkkäin ja ihmiset ovat innostuneita osakkeista, on syytä olla varovainen, Marko Erola opastaa.

Säännöllinen säästäjä joutuu toki tyytymään pienempään tuottoon kuin se, joka on tehnyt suuren kertasijoituksen oikeaan aikaan. Hän voi kuitenkin iloita sekä nousu- että laskukaudesta. Kun kurssit nousevat, voi olla tyytyväinen säästöjen hyvään tuottoon ja kotiuttaa voittojaan, jos haluaa. Ja kun kurssit laskevat, saa samalla kuukausisummalla entistä enemmän rahasto-osuuksia.

Tarkkaile kuluja

Lukemattomat tutkimukset ovat osoittaneet, että kukaan ei osaa toistuvasti poimia niitä osakkeita, jotka tuottavat keskimääräistä paremmin.

Marko Erolan mielestä säästäjän kannattaakin ostaa mahdollisimman laajasti sijoittavan, kustannuksiltaan edullisen osakerahaston osuuksia. Tällöin tyytyy keskimääräiseen tuottoon, mutta välttyy siltä riskiltä, että sattuisi sijoittamaan surkeasti menestyvään rahastoon.

Yhden prosentin vuotuiset hallintokulut ovat osakerahastoissa tavallisia. Kulut otetaan koko sijoitetusta pääomasta, ei pelkästään tuotosta.

– Kun rahastoyhtiö ottaa pääomasta itselleen vuosittain prosentin palkkiona, kertyy siitä vuosien mittaan huima summa.

Mikä sitten on Marko Erolan mielestä paras sijoitus?

– Se on kustannuksiltaan edullinen ja passiivisesti sijoittava indeksirahasto. Sen todistavat lukemattomat puolueettomat tutkimukset.

Sijoitusrahasto on säästäjien kimppa

  • Sijoitusrahaston kautta saa sijoitettua vaatimattomankin summan vaikka maailmanlaajuisesti, mikä pienentää riskiä.Sijoitusrahastossa rahastoyhtiö kokoaa useilta säästäjiltä rahaa, joka sijoitetaan osakkeisiin tai joukkolainoihin. Rahastoyhtiö hoitaa sijoituksia ja ottaa vaivasta palkkion.
  • Indeksirahasto on sellainen sijoitusrahasto, joka sijoittaa varansa orjallisesti jonkin markkinoita kuvaavan indeksin mukaan. Tämän passiivisen sijoitustyylin ansiosta kulut jäävät pieniksi. Juuri pienten kulujen takia indeksirahastot ovat pitkällä aikavälillä tuottaneet paremmin kuin kaikki rahastot keskimäärin.
  • Indeksi on kuin kori, johon on koottu kaikki tietyillä markkinoilla, esimerkiksi Helsingin pörssissä noteeratut osakkeet. Indeksin kehitys antaa tarkan kuvan siitä, miten näiden markkinoiden arvopaperit ovat keski­määrin kehittyneet.

Lyhennelmä artikkelista ET-lehdestä 15/2009

Isovanhempien, vanhempien, tätien ja setien jäämistöä peratessa kannattaa olla tarkkana. Heille käyttöesineenä ollut arkinen tavara voi tänä päivänä olla keräilijöiden himoitsema aarre. Huutokauppa Helanderin toimitusjohtaja ja meklari Mika Sirén listasi kysytyimmät.

1. Arabian Muumi-mukit

Ensimmäisiä Muumi-lastenastioita ja -pienoishahmoja alettiin valmistaa 1950-luvun lopussa. Varsinainen buumi alkoi kuitenkin Muumien toisesta tulemisesta 1990-luvun alussa. Edellisten sukupolvien jäämistöstä voi löytyä varhaista tuotantoa. Iän pystyy määrittelemään Arabian leimasta. Hinnat  500−3 000 euroa.

2. Muumi-pienoisnuket

Suomalaisen Atelier Faunin käsin kankaasta, puusta ja nahasta valmistamat Muumi-pehmohahmot olivat tuotannossa 1950−70-luvuilla. Atelier Fauni ei toimi enää.

Atelier Faunin Tuutikki 1950–60-luku, 2 300 e.

Atelier Faunin Jenni-täti 1950–60-luku, 280 e.

Atelier Faunin Nuuskamuikkunen 1950–60-luku, kädet puuttuvat, 160 e.

3. 1900-luvun lelut

Peltilelut, nuket, pienoisautot ja Tähtien sota -aiheiset lelut ovat kysyttyjä.

Mercedes-Benz 220 -peltiauto 1960-luvulta, 285 e.

Moottoripyöräpoliisi 1940–50-lukujen vaihde, 350 e.

Charles M. Schulzin Tenavat-nukkeja 6 kpl, 1960-luku, 400 e.

Viisi Tähtien sota -lelua, 70 e.

4. 1900-luvun rannekellot

Laatumerkkejä on paljon. Esimerkiksi hienot Omega-kellot maksavat 100−15 000 euroa.

Omega Speedmaster, 455 e

5. Vanhat postikortit ja valokuvat

Suosittuja ovat 1800−1900-lukujen kortit, joissa on mielellään kuvia Suomen kaupungeista, pitäjistä ja menetetyistä Petsamosta ja Karjalasta. Lähetetystä kortista maksetaan enemmän kuin lähettämättömästä. Hintahaarukka postikorttikansiosta huutokaupassamme 100−3 000 euroa.

Pohjois-Esplanadi 1908. Kortti on lähetetty samana vuonna.

6. Sota-aiheiset esineet

Kunniamerkit, asevelimerkit eli pinssit, sotilasunivormut, miekat. Hintahaitari on esineestä, sen iästä ja kunnosta riippuen melkoinen. Huutokaupassamme on myyty esineitä hintaan 200−20 000 euroa.

Koiviston risti ja pinssi 1939-40, 90 e.

7. 1950−60-lukujen design

Suvun kesämökin keittiöstä voi löytyvä vaikkapa Wärstsilä-Arabian valmistamia Finel-emaliastioita. Kysyttyjä ovat Kaj Franckin ja Tapio Wirkkalan kaltaisten muotoilijoiden tuotanto, samoin Bertel Gardbergin haarukat, veitset ja lusikat. Hinnat 100−1 000 euroa.

Etualalla tonttuaiheinen Finel-sarjan metallikasari 1960-luvulta.

8. 1950-luvun Aku Ankat

Esimerkiksi joulukuun 1951 näytenumero on myyty huutokaupassamme hintaan 2 000 euroa. Hyväkuntoisista vuosien 1952−1954 numeroista maksetaan hyvin. Samojen vuosien erikoisnumeroista saa parhaimmillaan tuhansia euroja.

Aku Ankan näytenumero 1959, alkaen 2 000 e.

9. Legosarjat

Tietoa hinnoista täältä.
 

Testamentilla halutaan etenkin turvata puolison asuminen ja talous ja taata se, että omaisuus ei valu lasten puolisoille. Mutta mitä muuta viimeiset tahdot yleensä sisältävät?

Yhä useampi ja nuorempi laatii testamentin. Joensuulainen asianaja Harri Kontturi suositteleekin, että jokainen, jolta jää perittävää, tekisi sen. Testamentilla voi määrätä, kuka saa omaisuutta, ja sillä voi myös ehkäistä perillisten riitoja.

Asiakirjan sisältöön vaikuttaa, onko testamenttaaja avio- tai avosuhteessa vai yksineläjä ja onko hänellä lapsia. Parit tahtovat yleensä varmistaa, että jäljelle jäävän ei tarvitse surra, miten hänelle käy.

Vaikka välit perillisiin olisivat hyvät, tilanteet voivat muuttua. Lapset saattavat toimia itse tai puolisoidensa lietsomana arvaamattomasti ja esimerkiksi kävellä lesken yli.

Harri Kontturi suosittelee, että ainakin nämä asiat kannattaa ottaa huomioon tetatmentissa.

1. Antakaa lesken päättää asumisesta

Avioleskellä on lain mukaan oikeus jäädä asumaan parin yhteiseen kotiin ja pitää sen irtaimisto jakamattomana elinikänsä. Jos hän vaihtaa asuntoa, perilliset voivat vaatia perimäänsä puolikasta asunnon myyntihinnasta. Tällöin leski ei välttämättä pysty ostamaan haluamaansa asuntoa, sillä esimerkiksi hieman rapistunut omakotitalo voi olla suunnilleen keskustakaksion arvoinen.

Testamentissa voidaan sanktion uhalla määrätä, että perillisten on suhtauduttava lesken asunnonvaihtotoiveeseen myötämielisesti. Kontturin mukaan käyttökelpoiseksi on osoittautunut vastahankaisten perintöosan kutistaminen lakiosaan. Se on tavallisesti selvästi vähemmän kuin perillinen muuten saisi.

– Kun perijä ymmärtää, että perintö pienenee, yleensä suostumus tulee.

Järjestely siirtää perinnön saamista. Toisaalta, perintö suurenee, jos uuden asunnon arvo nousee.

2. Älkää myykö mökkiä

Kesämökistä voi tulla kiistakapula, jos lapset tarvitsevat rahaa vaikkapa perintöveroihin. Kun pari haluaa taata, että mökkiä ei myydä ja eloon jäänyt saa vastaisuudessakin olla siellä, leskelle määrätään usein hallintaoikeus.

– Mökki voi olla tärkeä puolisoille. Sen sijaan esimerkiksi metsien tai arvopapereiden myynti harvemmin haittaa leskeä, Kontturi vertaa.

Vaikka leski ei omistaisi koko mökkiä, hallintaoikeuden turvin hän saa hallita sitä ja voi kieltää sen myynnin. Lesken hallintaoikeus keventää myös perintöveroa.

3. Avopuoliso ei ole vieras

Avopuolisoille testamentti on hyvin tärkeä. Vaikka pari olisi asunut vuosikymmeniä yhdessä, sillä ei ole lain edessä edes aviopuolison vähimmäissuojaa. Kun avopuoliso kuolee, keskeistä on, kuka omistaa minkäkin omaisuuden. Puolisoilla voi olla lapsia edellisistä liitoistaan, eivätkä he aina piittaa avolesken tahdosta.

– Jos asunnon omistaja kuolee, lapset voivat olla häätämässä jäljelle jäänyttä ennen kuin hautajaisia on pidetty, Kontturi kertoo.

Jälkeen jäävälle tulisi hänestä turvata asumisoikeus ainakin joksikin aikaa sekä hallintaoikeus yhteiseen koti-irtaimistoon. Oikeuksia voidaan laajentaa koskemaan myös mökin, auton tai vaikkapa Lapin viikkolomaosakkeen käyttöä.

4. Leskelle jätetään käyttörahaa

Leski ei puolisonsa kuoltua saa käyttää tämän rahoja, vaikka aiemmin lehden tilaukset, ruokaostokset, kiinteistöverot ja vakuutukset olisivat menneet yhteisestä pussista. Jotta hän ei joutuisi liian tiukoille, hänelle voidaan testamentata rahavaroja.

– Rahojen osalta hallintaoikeus ei ole riittävä eikä järkevä, Kontturi sanoo.

5. Ja määrätään tukihenkilö

Lesken turva voidaan maksimoida määräämällä testamentissa toimeenpanija. Hän auttaa, jos joku lapsista rupeaa änkyräksi esimerkiksi asunnonvaihdon yhteydessä.

6. Omaisuus pidetään suvussa

Avioerojen yleistyttyä on alettu määrätä, että lasten puolisoilla ei ole avio-oikeutta perinnöksi jäävään omaisuuteen eikä sen tuottoon.

– Vanhemmat varmistavat, että jos lapset eroavat, perityt rahat eivät lähde edes osaksi maailmalle miniöiden tai vävyjen mukana.

7. Perinnöstä voi poimia osan

Yhä useammin perijälle annetaan oikeus valita, ottaako hän koko perinnön, osan siitä, käyttöoikeuden vai luopuuko hän perinnöstä kokonaan. Ilman erillistä määräystä perijä voi vain ottaa perinnön tai luopua sitä.

– Jos viisikymppinen isä ei tarvitse rahaa, mutta haluaa isänsä metsästysmajan ja avoveneen, testamentin ansiosta hän voi saada ne ja siirtää loput lapsilleen, Kontturi sanoo.

Tällainen on järeää verosuunnittelua. Perintöveron alaraja on 20 000 euroa ja vero on progressiivinen eli kasvaa perinnön suuretessa.

Veropotti pienenee selvästi, kun perintö jakautuu monelle. Jos nyt perineen lapset perivät aikanaan saman omaisuuden, hyppääminen sukupolven yli säästää yhdet verot.

8. Minkä maan lakia sovelletaan?

Testamentissa kannattaa mainita, minkä maan lakia perintöön sovelletaan.

– Jos eläkeläinen muuttaa Aurinkorannikolle ja vähintään puolen vuoden asumisen jälkeen kuolee aurinkotuoliinsa, perintöön sovelletaan Espanjan, ei Suomen lakia, vaikka hän olisi yhä Suomen kansalainen.

9. Rahakokoelma kummipojalle

Kuka tahansa voi antaa omaisuuttaan muillekin kuin rintaperillisille.

Lapseton yksin elävä testamenttaaja haluaa usein jakaa jäämistönsä toisin kuin se lain mukaan menisi. Hän voi jättää kirjastonsa siskonsa tyttärelle, joka on suomen kielen opettaja tai rahakokoelmansa numismaatiikasta innostuneelle kummipojalleen.

Kontturi muistuttaa, että isoista perinnöistä muut kuin verisukulaiset voivat joutua maksamaan jopa puolet veroa.

10. Meritaulun tarina mukaan

Yhä useammin testamentti on viimeinen puheenvuoro läheisille. Sen uusi piirre on lämpimät viestit. Eno voi osoittaa meriaiheisen taulun siskonsa pojalle, koska tämä rakastaa merta ja kävi hänen kanssaan kalassa. Tai täti saattaa jättää kansallispukunsa tanhuavalle veljentytölleen.

Kontturi pitää tunnearvoa tärkeänä ja rohkaisee tarinoiden kertomiseen.

– Kun testamenttia luetaan perukirjoituksessa, kyyneleet valuvat perillisten silmäkulmista, hän kertoo.