Suomalaisuus kiteytyy kliseisiin

Kun siniristilippu liehuu, ruisleipä natisee suussa ja sauna lämpiää, suomalaisuus on hehkeimmillään.

Suomalaisen Työn Liitto pyörittää parhaillaan Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjaa ja siihen liittyviä tutkimushankkeita.

Tavoite on ylevä ja kaunis: lisätä suomalaisten tuotteiden myyntiä ja luoda sitä kautta uusia työpaikkoja.

Lisäksi kampanja haluaa kertoa suomalaisesta suunnittelusta ja työstä tuotteiden taustalla. Kampanjan kyljessä toteutettavat tutkimukset selvittävät, millainen on suomalaisten kuluttajien suhde suomalaisiin tuotteisiin ja tuotemerkkeihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tähänastisten tulosten valossa suhde on nostalginen, romantisoitu ja pelottavassa määrin kliseinen. Suomi on pysähtynyt ja kaikki hyvä on keksitty vuosikymmeniä tai -satoja sitten.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Parasta oli ennen

Kun suomalaisilta kysyttiin, mikä tuote tai tuotemerkki kuvaa parhaiten suomalaisuutta, kärkikymmenikkö oli seuraava:

  1. Suomen lippu
  2. Sauna
  3. Ruisleipä
  4. Fazerin sininen
  5. Aalto-maljakko
  6. Alvar Aallon huonekalut
  7. Koskenkorva
  8. Puusta tehdyt tuotteet ja rakennukset
  9. Salmiakki
  10. Muumi

Tuotteita yhdistää paitsi niiden korkea ikä, myös se ikävä tosiasia, että niiden työllistävä merkitys on vaatimaton.

Kärkikymmenikössä Muumi ja Koskenkorva edustavat tuoreita keksintöjä. Ensimmäinen Muumi-kirja ilmestyi 1945 ja Kossu tuli markkinoille 1953. Kolmanneksi tuorein keksintö eli salmiakki esiteltiin vuonna 1938, talvisodan kynnyksellä. Alvar ja Aino Aallon suunnittelema Savoy-maljakko näki päivänvalon pari vuotta aiemmin 1936.

Sininen muttei suomalainen

Kun tutkimuksessa kysyttiin suomalaisuutta parhaiten kuvaavaa elintarviketta, näissäkin vastauksissa uutuudet ja kuluva vuosituhat loistivat poissaolollaan. Kärjessä oli ruisleipä, ja joukkoon mahtuivat niin mämmi kuin ikiaikaiset metsän marjatkin.

  1. Ruisleipä
  2. Fazerin Sininen
  3. Karjalanpiirakka
  4. Elovena
  5. Salmiakki
  6. Mämmi
  7. Karjalanpaisti
  8. Kalakukko
  9. Marjat
  10. Poronkäristys

Toisella sijan napannut Fazerin sininen on hauska esimerkki perisuomalaisuudesta.

Karl Fazerin isä muutti Suomeen Sveitsistä ja sinisen resepti kulkeutui sukuun 1920-luvulla Englannista. Suklaan kaakaopavut tulevat Ecuadorista ja Länsi-Afrikasta.

Mutta kas: näin syntyy toiseksi parhaiten suomalaisuutta kuvaava elintarvike.

Voittaja on Kuka Lienee

Entä mikäpä hienointa, mitä Suomessa on ikinä suunniteltu? Ja kukakohan sen suunnitteli?

Sitä tarina ei kerro, sillä Suomen upein tuote syntyi historian hämärissä maakuoppaan, josta se levisi pikkuhiljaa notkoihin, niemiin, saarelmiin ja lopulta kerrostalokaksioihin.

Sauna pesee suomalaisten mielessä mennen tullen Koneen, Nokian ja Fiskarsin ja Alvarin innovaatiot.

Hienoimmat suomalaiset tuotteet Top 10 ovat:

  1. Sauna
  2. Koneen hissit
  3. Astiankuivauskaappi
  4. Nokian matkapuhelimet
  5. Jäänmurtajat
  6. Kalevalakorut
  7. Alvar Aallon huonekalut
  8. Fiskarsin tuotteet
  9. Suomi-konepistooli
  10. Aalto-maljakko

Kerro oma suosikkisi

Millaisia ajatuksia nämä tulokset herättävät sinussa: Eikö Suomessa ole keksitty 2000-luvulla ensimmäistäkään tuotetta, joka kelpaisi esimerkiksi loistavasta suomalaisesta tuotteesta tai elintarvikkeesta.

Laita kommenttisi ja ehdotuksesi 2000-luvun suomalaisesta huipputuotteesta oheen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla