Omistan omakotitalon, jossa asun. Mieheni on kuollut ja minulla on tytär ja poika. Olen ajatellut, että kuolemani jälkeen lapseni perivät omaisuuteni tasan. Pojallani on isot ulosottovelat. Miten turvaisin, ettei pienestä palkasta säästetty omaisuuteni päätyisi ulosottoon, vaan hyödyttäisi poikaani? Velallisen äiti
Voisit harkita testamentin tekemistä esimerkiksi tyttärellesi. Pojallasi on silloin oikeus vaatia sinun kuoltuasi lakiosaansa, eikä tämä oikeus siirry hänen velkojilleen.
Velkojat jäävät nuolemaan näppejään myös, jos poikasi luopuu perinnöstään. Luopuminen on syytä tehdä niin, että ulosottokaaren säännökset otetaan tarkkaan huomioon.
Neuvoja antoi lakimies Tuomo Lindholm Veronmaksajain Keskusliitosta.
Olen samaa mieltä. Tuosta aloituksesta on vaikea, oikeastaan mahdoton päästä kärryille :-))
Semmosta tuli mieleen, jotta jos velkojaan ei pysty maksamaan tai ei edes halua, niin lopunikäänsähän sitä sitten toisten kustannuksella eletään? Kannattaa ainakin opiskella hyväpalkkaseen ammattiin, jos mielii töitä tehdä. Onhan se elämän suunnittelukin velallisena vaikeaa, kuten esim. perheen perustaminen.
Kait se on luonteesta kiinni, kelle niitä velkoja kasaantuu?
Sitä vaan ihmettelen, että annetaan velkojen kasaantua huomattavan suuriksi, ennenkuin asioihin joku puuttuu.