Voinko ostaa omiin nimiini?
Voinko ostaa asunnon vain toisen puolison nimiin, vaikka ostoon on käytetty molempien varoja, jotka on saatu yhteisesti omistetun kesämökin myynnistä?
Puolisoni on kirjoitustaidoton aivoinfarktin jälkeen, mutta ymmärtää kaiken puhutun ja osallistuu osittain sanalliseen ilmaisuun. Meillä on keskinäinen testamentti.
Tiedosta kiitollinen
On mahdollista ostaa omaisuus vain toisen puolison nimiin, vaikka varat omaisuuden hankintaan ovat molempien. Tätä en suosittele. Omaisuus tulisi ostaa sen nimiin, jonka varoja kauppaan on käytetty.
Mikäli omaisuutta ostetaan yhden puolison nimiin molempien puolisoiden varoilla, kyse on puolison lahjasta toiselle puolisolle.
Myös puolisoiden keskinäisistä lahjoista tulee maksaa lahjaveroa.
Myös kirjoitustaidoton voi tehdä kiinteistön kaupan tekemällä omakätisen puumerkin. Tällöin kaupanvahvistaja vahvistaa puumerkin kirjoitustaidottoman allekirjoitukseksi.