Yksin purjehdin elämänmerta,

purteni täällä on pieni niin.

Pelkoa tunnen joka kerta,

kun aallot lyövät purjeisiin.

 

Purteni seilaa myrskyjen teillä,

välillä aallokko ylitse käy.

Missä on turvani, elämän tiellä,

silloin kun päämäärää ei näy?

 

Vavisten ohjaan purttani pientä,

vaarojen halki matkani vie.

Aina en ymmärrä tätä tietä,

mikä tarkoitus kaikella lie!

 

Kohta jo kuulen hiljaisen äänen:

Ethän pelkää lapseni maan.

Yksin luulet merelle jääneen,

mutta kanssasi kuljen ainiaan.

 

Silloin ymmärrän matkani suunnan,

joskus se vaarojen kautta vie.

Purteni taistelee vasten tuulta,

silti tämä on oikea tie.

 

Enkeli ohjaa purttani pientä,

yksin olen niin turvaton.

Kerran on purteni kotona siellä,

missä on rauha loputon!