Seisoi pikkuinen tyttö
laidalla vieraan pihan,
arkana katsoi sinne,
tukka takussa ihan.

Paitakin liian pieni,
likainen hame päällä.
Aina nuhruiset vaatteet
yllä, säällä kuin säällä.

Kutsuin tyttösen mukaan
leikkiin lapsien.
Viihtyivät yhdessä kaikki
toisiinsa tutustuen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sitten kutsu "Syömään!"
Tyttönen kotiinpäin
ja takaisin hetkenpäästä.
- Jotakin muuta näin:

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Varjossa portinpielen
odotti tovereitaan.
Huomasin surumielen,
kysäisin murhettaan.

"En mää kotiin mennyt
turhaan katsomaan.
Äiti ei ole siellä
eikä yhtään ruokaakaan."

22.19 ja 0.45 jatkaa Sinun runosi ovat hyvin puhuttelevia, koskettavia ja aitoja, juuri siksi kun otat ne  tositapahtumien /  kokemusten  pohjalta Silloin paljastuu kauneus ja herkkyys jaat lohtua ja iloa toisillekkin ♥

Kiitän kaikkia vastaajia mielipiteistä ja ymmärtämyksestä sekä runon runon kohteelle että runolle - molemmat vähän säälittäviä.   Kun mielelläni kirjoitan tositapausten ja -kokemusten pohjalta, mieli tarttuu herkästi  näihin surullisiin.  

  Pieni lapsi ei onneksi ymmärrä olotilaansa niin huonoksi kuin ulkopuoliset sen näkevät.   On vain iloinen, kun hänet kutsutaan syömään muitten joukkoon. 

Vähän avuton olo silti kieltämättä pelkästään  näiden kotimaisten ongelmalperheitten suhteen.     Koko maailmasta puhumatta.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla