
Pohjois-Karjala on piirakoiden aarreaitta. Perunapohjaisen vatruskan juuret juontavat Ilomantsiin.
Piiraan sydämessä maistuvat perinteisen riisin lisäksi ohra, loimulohi ja mausteinen lihatäyte.
Vatruskat
35–40 kpl
Taikina
2 kg jauhoisia perunoita
2 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
1 ½ tl suolaa
25 g voita
Voiteluun
50 g voita
- Keitä perunat kypsiksi kuorineen. Kuori perunat ja soseuta tasaiseksi survokseksi. Lisää jäähtyneen survoksen joukkoon jauhot ja suola.
- Vaivaa taikina käsin tasaiseksi massaksi.
- Kaada taikina leivinpöydälle, jaa kahtia ja leivo paloista kaksi pötkylää reilusti jauhoja apuna käyttäen. Leikkaa pötköt palasiksi. Taputtele tai ajele palat jauhojen ja pulikan avulla noin 10 senttiä halkaisijaltaan oleviksi kuoriksi.
- Lisää kuorten toiselle puoliskolle lusikallinen täytettä ja taita vatruskat puolikuun muotoon.
- Painele reunat kiinni ja tasoita reuna lasin avulla pyöräyttäen.
- Paista 250-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia eli kunnes pinta saa kauniin sävyn.
- Voitele vatruskat voisulalla ja tarjoa lämpiminä sellaisenaan tai munavoin kanssa.
Riisi- tai ohratäyte
7 ½ dl vettä
1 tl suolaa
3 dl puuroriisiä
50 g voita
- Keitä riisiä suolalla maustetussa vedessä noin 10 minuuttia. Lisää voi ja jätä hautumaan ilman kantta, kunnes vesi on haihtunut ja riisi on hieman irtonaista.
- Vinkki! Kokeile rikottua ohraa riisin tilalla. Tarkista keittoaika paketin kyljestä.
Loimulohitäyte
4 dl vettä
1 ½ dl puuroriisiä
½ tl suolaa
350 g loimulohta
¾ dl ruohosipulia, tilliä tai höyrytettyä pinaattia
1 tl raastettua sitruunan kuorta
25 g voita
½ tl rouhittua valkopippuria
½ tl suolaa
- Keitä riisiä suolalla maustetussa vedessä noin 20 minuuttia. Jäähdytä riisi. Lisää joukkoon paloiteltu lohi, silputtu ruohosipuli, hyvin pestyn sitruunan raastettu kuori ja muut aineet.
Mausteinen jauhelihatäyte
4 dl vettä
1 ½ dl puuroriisiä
½ tl suolaa
½ rkl rypsiöljyä
300 g sikanautajauhelihaa
2 valkosipulin kynttä
1 ½ tl juustokuminaa
2–4 tl keltaista currytahnaa
½ limetin mehu
1 rkl tummaa siirappia
1 tl suolaa
ruukku korianteria
- Keitä riisiä suolalla maustetussa vedessä noin 20 minuuttia.
- Ruskista liha paistinpannulla.
- Lisää joukkoon hienonnettu valkosipuli, juustokumina ja currytahna. Lisää lihan kypsyttyä limetin mehu, siirappi, suola ja hienonnettu korianteri. Sekoita liha riisin joukkoon.