Pääsiäisaterian kuningas on mehevä karitsanpaisti. Se tarjoillaan herkullisen punaviinikastikkeen kera. Tee kastikkeen pohja jo edellisenä päivänä. 

Yrttikuorrutettu karitsanpaisti

16 annosta

  • noin 3,5 kg:n karitsanpaisti tai -viulu
  • 2 solovalkosipulia
  • 1½ rkl merisuolaa
  • 2 tl mustapippuria
  • 1 ruukku minttua
  • ½ ruukkua rosmariinia
  • ½ ruukkua timjamia

Uunivuokaan

  • 100 g voita
  • 8 porkkanaa
  • 3 palsternakkaa
  • 12 salottisipulia
  1. Leikkaa lihan pinnalta ylimääräinen rasva pois. Kuori ja viipaloi valkosipulit. Tee lihan pintaan viiltoja ja upota valkosipuliviipaleet lihaan.
  2. Hiero lihan pintaan suola ja pippuri. Irrota rosmariineista ja timjamista varret. Silppua yrttien lehdet ja minttu hienoksi silpuksi.
  3. Nosta paisti reunalliselle uunipellille tai uunivuokaan. Ripottele pintaan yrtit.
  4. Laita uunivuuan pohjalle voinokareita. Kuori ja lohko kasvikset ja lisää ne paistin viereen uunivuokaan.
  5. Kypsennä karitsa 125-asteisessa uunissa noin 1 tunti kiloa kohden tai kunnes paistomittari näyttää 70-astetta. Valele lihaa paiston aikana 20 minuutin välein suurustamattomalla kastikepohjalla (ohje alla).

Punaviinikastike

Tee kastikepohja jo edellisenä päivänä!

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

8 annosta

Sisältö jatkuu mainoksen alla
  • 1 plo punaviiniä
  • 8 dl vettä
  • 2 porkkanaa
  • 1 palsternakka
  • 5 salottisipulia
  • ½ ruukkua rosmariinia
  • ½ ruukkua timjamia
  • 1 dl espressoa
  • 2 rkl mustaherukkahyytelöä
  • 3 laakerinlehteä
  • 2 tl suolaa
  • 1 tl kokonaisia mustapippureita
  • 2 dl ruokakermaa
  • 2 rkl ruskeaa suurustetta, esim. Maizenaa
  1. Kaada viini ja vesi kattilaan. Kuori ja lohko porkkanat ja palsternakka. Kuori ja halkaise sipulit. Lisää ne liemeen yrttioksien, espressojuoman, mustaherukkahyytelön ja mausteiden kanssa.
  2. Hauduta kastiketta ilman kantta välillä sekoittaen noin 2 tuntia.
  3. Siivilöi kastike. Käytä kastikepohjaa karitsan valelu-liemenä paiston aikana.
  4. Kun karitsa on paistunut. siivilöi uunivuokaan kerääntynyt liemi ja lisää se kastikepohjan joukkoon kattilaan.
  5. Suurusta kastike kermalla ja suuruksella. Keitä kastiketta pari minuuttia. Maista ja lisää suolaa tarvittaessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla