Hoida katkokävelyvaivaa myös elämäntavoilla

Kun veren­kierto ei kävel­lessä rii­tä jal­koihin, seurauk­sena on jal­kojen li­hasten hapen­puute ja kipu, yleensä pohkeessa. Py­sähtyessä pohje ei enää tarvitse niin paljon verta, ja kipu hellittää. Matkan­teko voi jat­kua, mut­ta koh­ta on taas pysäh­dyt­tävä.

Katko­kä­ve­ly­kipu vaivaa juuri pohkeessa, sillä poh­je tar­vitsee pal­jon hap­pea työsken­nel­läkseen, mut­ta sen alueella val­timo on ka­pea.

Valti­mon­ko­vet­tu­mis­tauti kaventaa valtimoa entisestään.

Ala­raa­jojen valti­mo­tauti tar­koittaa hap­pea kuljet­tavien suon­ten kape­ne­mista. Nii­den sei­nämiin ker­tyy muun muassa koles­te­ro­lista koos­tuvaa ka­tetta. Kun suo­nen sei­nämä pak­sunee, suo­nen sisä­tila pie­nenee, veren­kierto heik­kenee ja ja­lat pale­levat her­kästi.

Valti­mo­taudin tär­keimmät syyt ovat tupa­kointi, ve­ren suuren­tunut koles­te­ro­li­pi­toisuus ja veren­pai­ne­tauti. Myös dia­betes pa­hentaa valti­mo­tautia.

Katkokävelyn tunnusmerkit

Mat­kan pi­tuus en­nen kä­velyn katkea­mista ker­too tau­din vaikeu­sas­teesta. 55–74-vuo­tiaista katkokävelyä potee 4–7 prosenttia väestöstä. Mie­hillä vai­va on hie­man taval­li­sempi kuin nai­silla.

Lää­käri voi to­deta valti­mo­taudin merk­kejä muual­la eli­mis­tössä, esimerkiksi sepel­val­ti­mo­taudin tai aivo­ve­ren­kier­to­häiriön.

Tutki­muk­sessa lää­käri to­teaa, et­tä valti­moiden sy­ke ja­lassa on hä­vinnyt. Ter­veellä ihmi­sellä valti­mo­syke tun­tuu nivus- ja polvi­tai­peessa sekä nil­kassa ja jalka­pöydän pääl­lä.

Lää­käri voi myös mi­tata veren­paineen olka­var­resta ja rei­den koh­dalta. Jos rei­den koh­dalta mi­tattu veren­paine on mata­lampi kuin olka­var­resta mi­tattu, ala­raa­jojen val­timot ovat ahtau­tuneet. Tar­kin tie­to valti­moiden ti­lasta saa­daan varjoai­ne­ku­vauk­sella ja kaiku­tut­ki­muk­sella.

Katko­kä­vely on help­po erottaa levot­to­mista ja­loista. Levot­tomat ja­lat vai­vaavat le­vossa ja öi­seen ai­kaan, mut­ta katko­kä­vely vas­ta rasi­tuksen ai­kana.

Leikkaus vain harvoin

Yleensä katko­kä­velyn hoi­doksi riit­tää hy­vä valti­mo­taudin hoi­to se­kä säännöl­linen käve­le­minen. Matka voi olla lyhytkin, mutta se pitäisi tehdä mon­ta ker­taa päi­vässä. Suo­nen laajen­ta­mista pallo­laa­jen­nuk­sella tai ohi­tus­leik­kauk­sella tarvitaan harvoin ja vie­lä har­vemmin ampu­taa­tioita.

Katko­kä­velyn hoi­dossa käy­tetään sa­moja lääk­keitä kuin esi­mer­kiksi sepel­val­ti­mo­taudin hoi­dossa, mut­ta nit­ro ei katko­kä­velyyn au­ta.

Elämäntapamuutokset auttavat. Ti­lanteen pahe­ne­mista voi estää, kun lopettaa tupa­koinnin ja hoitaa veren­paineen ja koles­te­rolin. Pie­ni an­nos ase­tyy­li­sa­li­syy­li­happoa kuu­luu hoi­toon, sil­lä se pa­rantaa ve­ren virtaa­vuutta ja vä­hentää valti­mo­tu­koksen mahdol­li­suutta.

Katko­kä­vely on yleensä var­sin hi­taasti ete­nevä vai­va. Oi­reet pahe­nevat ajan mit­taan al­le kolman­nek­sella. Useim­milla oi­reisto ei etene tai se lie­venee, kun asiaan puu­tutaan ja ti­la hoi­detaan.

Tämä on Potilaan Lääkärilehden tuottamaa aineistoa. Potilaan Lääkärilehti on Suomen Lääkäriliiton julkaisu.