Olen 51-vuotias nainen. Olen ylipainoinen, sillä olen noin vuoden syönyt ja juonutkin suruuni. Miten saan itseni tästä liemestä irti? Ennen kaikkea: miten estän, ettei kakkostyypin diabetes iske? Verensokerini on jo 6.6., kolesteroliarvot koholla, maksassakin jotakin häikkää. Joko minulla on niin sanottu esidiabetes? Polvetkin ovat todella kipeät, kun niissä on nivelrikkoa. Eivät kestä enää tällaista ylipainoa. Häpeän ulkonäköäni. Ennen sentään painoni oli kohtuuden rajoissa. Surun uhri

Suru – vai voisiko jo sanoa masennus – todellakin tihkuu kirjoituksestasi.

Kakkostyypin diabeteksen ehkäiseminen ei oikeasti ole niin vaikeaa, kuin moni lulee – vaikeinta on syttyä muutokselle, jotta voi aloittaa pienin mutta määrätietoisin askelin kohti parempaa terveyskuntoa. Eihän siihen yksin tahdo kyetä, varsinkin jos tuntuu, että kaikki ympärillä kaatuu päälle ja ainoa, mitä tuntee, on arvottomuus ja syyllisyys. Ja hetken lohtu mielihyvästä, minkä syöminen tai juominen ehkä tuo.

Sinussa on kuitenkin halu muuttua. Se on valonpilkahdus ja luo toivoa. Se nimittäin antaa luvan odottaa, että hyötyisit psykoterapiasta. Et varmaankaan ole uskaltanut tunnustaa kenellekään, miltä sinusta oikeasti tuntuu, mutta se olisi se seuraava askel.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Diabeteshoitaja tuntee paikkakunnan psykoterapiapalvelut ja voi auttaa sinua siinäkin. Samalla kun laaditte terveysliikunnan ja painonhallinnan tärkeät askelmerkit ja niille yhdessä käytte.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla