Voiko kotihieronta olla terveydelle vaaraksi? Pystyykö kotikonsteilla korvaamaan käynnin fysioterapeutilla? Tässä asiantuntijan vastaukset kysymyksiin kotihieronnasta.

Ah, miten ihanasti se rentouttaa, kun rankan päivän jälkeen saa kotosalla antautua hierottavaksi. Mutta harvoinpa asuinkumppani on aivan ammattilainen. Mitä pitäisi tietää, jotta hieronnasta olisi iloa?

Asiantuntijavastaukset antoi fysioterapeutti Olli Haltia Porvoosta. Hän on työskennellyt yli 20 vuotta hierojakouluttajana.

Onko kotihieronnasta oikeasti apua kireille lihaksille?

On toki. Jumissa oleviin lihaksiin tepsii melkeinpä millainen puristelu, sively tai painelu tahansa. Hierominen elvyttää lihaksen verenkiertoa ja silottaa lihasta.

Kosketus on itsessään mukava keino tuottaa toiselle mielihyvää, vaikka lihaskipu tai jumittuma ei laukeaisikaan.

Voiko kuka tahansa hieroa ihan ketä vaan?

Maltti ja varovaisuus on aina valttia etenkin silloin, kun ei ole saanut minkäänlaista koulutusta hierontaan. Tärkeintä on kuulostella hierottavan tuntemuksia ja kysellä tältä, mitä hän haluaisi. Koskaan ei kannata lähteä liikkeelle voimalla, pikemminkin tunnustellen.

Hieronnalle ei ole yhtä oikeaa aikaa tai paikkaa. Hieroa voi yhtä hyvin pistäytyessään kylässä ystävän luona kuin kokoustauolla, kun kollega valittelee jumissa olevia hartioitaan.

Voiko kotihieronnalla korvata ammattihierojan tai fysioterapeutin antaman hoidon?

Ei voi – ainakaan niissä tapauksissa, joissa lihaskivut ovat pitkittynyttä tai pysyväistä laatua. Kotona ei edes kannata tähdätä niin sanottuun muokkaavaan hierontaan, joka kysyy ammattimaista, useiden eri hierontaotteiden ja eri lihasryhmien tuntemusta.
Kotihieronnassa tärkeintä on tuottaa toiselle hyvää oloa. Hierontaliikkeet on syytä tehdä hitain, pyörittävin, sivelevin tai lievästi hankaavin ottein. Käytössä ovat silloin lähinnä sormet, kyynärvarret ja kämmenet.
Mukava tapa hieroa toista on tehdä se näin: hieroja itse istuu sohvalla ja hierottava lattialla hänen jalkojensa välissä.
Jos hierotaan vaatteitta, hierontaöljy tai tarvittaessa aivan tavallinen kosteusvoide poistaa liiemmät kitkat.

Hieroessani toista oma kroppani alkaa puutua. Mitä teen väärin?

Hierontaliike ei ole lähtenyt kehostasi, vaan olet käyttänyt vain käsi- tai sormivoimiasi. Etsi mukava asento ja koeta nojata kehosi painoa hieman enemmän käsivarsiesi varaan.

Älä hiero yhtä paikkaa minuuttitolkulla, vaan vaihda hierontakohta toiseen 4–6 liikkeen jälkeen.

Ketä ei saa hieroa, ja milloin?

Älä koskaan hiero kuumeista ihmistä, sillä hieronta lisää kuumepotilaan pahaa oloa. Jätä ylipäätään itsensä sairaaksi, heikoksi tai raihnaiseksi tuntevan ihmisen hieronta ammattilaiselle. Suonikohjuisia jalkoja ei myöskään pidä hieroa.

Sen sijaan kipeätkin lihaspinteet kestävät napakkaa kotihierontaa, kunhan kuulostelet hierottavasi tuntemuksia ja toiveita. Lopeta heti, kun hierottava pyytää.
 

Ylellinen, jännittävä tuoksu kohottaa juhlan ja arjen – ja on myös oivallinen joululahja. 


Carolina Herrera Good Girl, EdP 30 ml, 69 e

Itämainen, tumma ja aistillinen tuoksu, jossa jasmiininkukkaa, tuberoosaa, suklaata, tonkapapua, mantelia ja kahvia.

Dolce & Gabbana The One, EdT 50 ml, 79 e

Lämmin ja itämainen kukkaistuoksu,joka avautuu raikkaalla mandariinin, bergamotin ja persikan yhdistelmällä. Sydäntuoksussa jasmiinia, kieloa,  valkoista liljaa sekä luumua. Lopputuoksussa vetiveriä, meripihkaa, myskiä ja vaniljaa.


Jean Paul Gaultier Scandal, EdP 50 ml, 89 e

Makea ja naisellinen tuoksu, jossa mukana lämmintä hunajaa, raikasta veriappelsiinia, puista patsulia sekä yllättävää gardeniaa.


Yves Saint Laurent Mon Paris Collector Edition, EdP 50 ml, 79 e

Pionia, valkoista myskiä ja patsulia sisältävä chypre-tuoksu upeassa keräilypullossa, saatavilla rajoitetun ajan.


Prada La Femme Intense, EdP 100 ml, 111 e

Aistikas ja itämainen tuoksu, jonka ytimessä tuberoosaa, Ylang-Ylangia  ja patsulia.




Christian Dior J’adore L’Or, EdP 40 ml, 164 e

Vietelevä ja harmoninen yhdistelmä kukkia ja itämaisia tuoksuja. Mukana toukoruusua, jasmiinia, vaniljaa, tonkapapua ja Grassen nerolia.


Lancôme, La Vie Est Belle Eclat, EdP, 30 ml, 58 e

La vie est Belle -tuoksuperheen uusin jäsen. Se on upea ja hempeä kukkaistuoksu, jonka sydäntuoksuna pirskahteleva appelsiininkukka ja bergamotti.


Calvin Klein Obsessed for women,  EdP 30 ml,  53 e

Kukkainen tuoksu, avautuu orvokin terälehtien raikkaalla tuoksulla. Sydäntuoksussa valkoista laventelia.  Myskin pehmeät vivahteet viimeistelevät tuoksun.

Marc Jacobs, Decadence Eau So Decadent, EdT 50 ml,  82,00 e.

Kevyt, ilmava ja ylellinen tuoksu. Pitää sisällään mm. hedelmiä, kukkia, kuten jasmiinia, magnoliaa, kieloa, päärynää, mustaherukkaa ja valkoista meripihkaa. Sopii niin päivä- kuin iltatuoksuksi.


L´occitane Terre de Lumière, The Gold Edition, EdP 50 ml, 69 e

Kuvittele Kultainen hetki ennen auringonlaskua. Energisten ja aromaattisten ensituoksujen jälkeen tuoksu muuttuu laventelin, hunajan ja mantelin herkiksi tuoksuiksi eteläisestä Ranskasta.


Emporio Armani Because It's You, EdP 30ml 53 e

Kukkaishedelmäinen tuoksu, jossa ruusutiivisteen ja nerolin kukkaisuus yhdistyvät vadelman hedelmäisyyteen.

Elizabeth Arden, White Tea, 50 ml, 40 e

Hienostunut, rauhoittava ja yksinkertainen tuoksu, joka pitää sisällään mm. raikasta mandariinia, valkoisen teen uutetta, turkkilaista ruusuöljyä ja kolmea rauhoittavaa myskiä.

Miehille



Hugo Boss Man of Today Edition tuoksu 50 ml, 73 e

Menestyvän miehen klassikkotuoksu, jossa hurmaavat omenan ja sitruksen lisäksi seetripuu ja vetiver. Limited Edition -pakkaus on vuoden 2017 kunnianosoitus uudelle Man of Today -kampanjalle.




Emporio Armani Stronger With You, EdT 30ml 53 e

Itämainen tuoksu luovalle, karismaattiselle ja huumorintajuiselle miehelle, jossa seetripuun metsäisyys yhdistyy rosé-pippurin ja salvian mausteisuuteen.

Prada L'Homme Intense,  EdP 50ml, 88 e

Puinen ja aromaattinen tuoksu, joka avautuu meripihkalla. Sydäntuoksussa patsulia ja    pohjatuoksussa santelipuuta ja paahdettua tonkapapua.    


Paco Rabanne Pure XS EdT,  50 ml, 65 e

Yhdistelmä kirpeän raikasta inkivääriä ja pehmeää vaniljaa. Tuoksu on samalla  lempeä ja voimakas.




Calvin Klein Obsessed for men, EdT  75 ml,  60 e

Aromaattinen tuoksu, joka saa voimakkuutensa mustasta vaniljasta. Mukana myös meripihkaa, setripuuta ja ambraa.

Yves Saint Laurent Y EdT 60 ml, 75 e

Moderni, metsäinen ja maskuliininen tuoksu, joka on samalla raikas ja voimakas.

Pullot ovat kuin pieniä taideteoksia.
Pullot ovat kuin pieniä taideteoksia.

Avokadot löytyvät kärjestä melkein kaikista terveellisten ruokien listoista, olipa kyse sitten ihon tai mielen hoidosta. Eikä ihme. Ne ovat ihmeruokaa!

Vihreäkuorinen avokado on terveellistä syötävää.  Se sisältää kasvikseksi paljon energiaa ja rasvaa. Suurin osa on rasvasta on kuitenkin pehmeää, tyydyttymätöntä rasvaa, joka edistää sydämen terveyttä.

Tuoreimmassa tutkimuksessa on vahvistettu, että avokadot pienentävät sydänsairauksien riskiä – jos niitä nautitaan säännöllisesti osana päivittäistä ruokavaliota.

Aiempien tutkimusten mukaan avokadojen terveysvaikutukset ovat perustuneet pitkälti tyydyttämättömien rasvahappojen tehoon ihmiskehossa ja vihreän herkun on todistettu nostavan hyvän kolesterolin lukemia.

Nyt amerikkalaistutkimuksessa vahvistettiin avokadon positiivinen vaikutus sydän- ja verisuonitautien riskiin. Tutkittavat söivät yhden avokadon päivässä. Heillä laski etenkin huono LDL-kolesteroli, kertoo tutkimuksesta kirjoittava American Heart Assosiation -julkaisu.

Miten avokadoa syödään?

Kardiologien eli sydäntautien lääkäreidenkin ylistämä avokado on helppo kasvis.

Avokadon voi sisällyttää päivittäiseen ruokavalioon helposti vaikkapa salaateissa tai leivän päällä. Kypsän avokadon tunnistaa kaupasta painamalla sitä hennosti sen suiposta päästä. Kuoren ja kasvislihan väliin pitäisi jäädä pieni, pehmeältä tuntuva tila.

Mikäli kotona huomaa ostaneensa raa’an tai puolikypsän avokadon, saa sen kypsäksi monilla eri keinoilla. Jotkut käärivät kasviksen alumiinifolioon ja laittavat uuniin kypsymään hetkeksi ennen syömistä. Avokadon voi halkaista ja nauttia pehmeän sisuksen vaikka suoraan lusikalla.

Liiallisuuksiin ei pidä mennä tämänkään ihmeherkun kanssa: Avokadossa on paljon energiaa, joten siitä tulee nopeasti täyteenkin. Sadassa grammassa eli keskikokoisessa avokadossa on lähes 200 kilokaloria.

Avokadoissa on myös runsaasti kaliumia, peräti 400 mg/100 g, joka on tärkeä sydämen toiminnalle.

Vierailija

Avokado päivässä pitää kardiologin loitolla

Olen syönyt vuosia pari avokadoa viikossa . Syön sen aina ihan sellaisenaan,ei siihen tarvita erityistä resepti nivaskaa. Halkaisen ja pistän poskeeni. Hyvää,terveellistä ja ravitsevaa. En kuitenkaan joka päivä syö, koska onhan siinä kotuullisesti kaloreita, vaikkakin terveellisiä kaloreita. Kaikkia kansainvälisiä tuulia on kiva lukea myös ET-lehdestä. Lisää vaan
Lue kommentti