Miksi toisten ihmisten ulkonäön kommentointi ja kritisoiminen ei ole enää sopivaa, vaikka se on ennen ollut normaalia? Vaakakapinan vetäjä Jenny Lehtinen kertoo, miksi kehorauha kuuluu jokaiselle.

ET-lehdessä julkaistu Pirkko Arstilan kolumni herätti syksyllä valtavan raivon sosiaalisessa mediassa. Kolumnissaan Arstila arvioi tuntemattoman nuoren naisen pukeutumista ja ulkonäköä. Sitä pidettiin sopimattomana ja Arstilaa solvattiin värikkäin sanankääntein.

Toisaalta moni – etenkin vanhempi ihminen – oli Arstilan kanssa samaa mieltä. "Eikö täällä saa enää mitään sanoa? Nuoret ovat niin herkkänahkaisia", palautteissa luki. 

Arstila puolustautui sanomalla, että kaikilla on oikeus esittää mielipiteensä toisten ulkonäöstä. Ex-uutisankkuri kertoi saaneensa itsekin työvuosinaan osakseen kovaa palautetta ja arvostelua.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. Jokainen saa toki ajatella mitä tahansa, mutta sananvapaus ei tarkoita oikeutta töräytellä mielipiteitään julki miten tahansa.

Miksi?

Läskimyytinmurtaja

– Viimeksi tällä viikolla kuulin pikkupojasta, joka ei halunnut lähteä äitinsä kanssa pullakahveille, ettei hänestä tulisi läskiä.

Toimittaja Jenny Lehtinen kuulee päivittäin vastaavia tarinoita: ihmisten kokemuksia siitä, mitä lihavuuden demonisointi ja läskivihapuhe saavat aikaan.

Jenny Lehtinen on Ylen Vaakakapina-kampanjan vetäjä ja suositun Jenny ja läskimyytinmurtajat -Facebook-ryhmän äiti. Alkutalvena hänet nähtiin myös Ylen Jenny+ -ohjelmassa.

Vaakakapina-kampanjan perustana on kehopositiivisuus eli se, että omaa tai toisen ulkonäköä ei kommentoida tai kritisoida.

– Ajattelemme, että jokainen on arvokas juuri nyt, juuri sellaisena kuin on – eikä vasta sitten, kun on ensin laihtunut tai lihonut normien mukaiseksi, Jenny sanoo.

Vakavat seuraukset

"Olen pian 58-vuotias. Olen koko ikäni laihtunut ja lihonut takaisin. Isoäitini sanoi minulle jo lapsena, että sinulle se ruoka maistuu. 90-vuotias isäni antaa minun ymmärtää, että olisi hyvä laihduttaa."

Toisen ulkonäön huolimaton kommentointi voi saada aikaan valtavan paljon pahaa. Heitot ja niistä seuraava häpeä voivat kummitella mielessä vuosikymmeniä.

– Eteeni saa marssittaa ihmiset, joiden kehoa on kommentoitu nuoruudessa ja jotka ovat selvinneet siitä haavoitta. Se on vaikuttanut elämään ja omaan käytökseen, vaikkei sitä olisi tietoisesti ymmärtänyt kuin vasta myöhemmällä iällä, Lehtinen sanoo.

"Moni syömishäiriöinen osaa kertoa tarkalleen hetken tai kommentin, joka laukaisi sairauden."

Ennen Vaakakapinan alkua teetettiin tutkimus siitä, mitä seuraa, kun kehorauhaa on rikottu lapsena. Tulokset kertoivat, että jos laihduttamisen aloittaa alle 19-vuotiaana, jäljet kestävät koko elämän. Nuorena laihduttamisen aloittanut on keskimääräistä lihavampi aikuisena. Hän aloittaa useammin dieettejä ja epäonnistuu niissä.

Rikottu kehorauha voi siis johtaa elämänmittaiseen jojoilukierteeseen ja siihen, että omassa kehossa ei ole koskaan hyvä olla.

Pahimmillaan arvostelun kohteeksi joutuminen voi johtaa sairastumiseen, jopa kuolemaan.

– Moni syömishäiriöinen osaa kertoa tarkalleen hetken tai kommentin, joka laukaisi sairauden.

Jenny Lehtiselle pysäyttävä hetki oli, kun yli 70-vuotias nainen kertoi, että koko elämänsä ajan hänen arvoaan on mitattu sillä, onko hän lihonut vai laihtunut. ”Koskakohan tämä loppuu?” nainen kysyi.

– Hirvittävää, että kokonainen ihmiselämä on mennyt tavallaan hukkaan muiden arvostelun vuoksi.

Kehorauha lapsille

"Olin neljävuotias ja äiti sanoi yhtäkkiä, että vedäpä vatsaa sisään, kun se pömpöttää noin rumasti. En ollut ylipainoinen lapsi."

"Monilla vanhemmilla ihmisillä on tapana kommentoida pukeutumista, vaikka oikeasti arvostellaan vartaloita ja sitä, kenellä on oikeat ”mitat” tietyn asun pitämiseen. Ahdistaa jo valmiiksi Linnanjuhlat ja sukulaisten kommentit siitä, kuinka ihmisten pitäisi ymmärtää piilottaa tursuavat läskinsä."

Harva tulee ajatelleeksi, että kun päivittelee television juontajan lihoneen tai voivottelee omia vatsamakkaroitaan lasten kuullen, nämä oppivat, että lihavuus on negatiivinen asia.

Tutkimusten mukaan 21 prosenttia viisivuotiaista suomalaistytöistä raportoi olevansa tyytymättömiä omiaan kehoonsa.

– Tapa, jolla lihavuuteen asennoidutaan, vaikuttaa ihan jokaiseen. Se on kova hinta maksettavaksi siitä, että jonkun pitää päästä kritisoimaan toisen ihmisen ulkonäköä, Lehtinen sanoo.

Etenkään lapsi ei osaa ottaa yksittäistä kommenttia vastaan irrallisena, vaan se yhdistyy mielessä muuhun kuultuun ja opittuun. Siksi myös vilpitön lapsenlapsen pyöreyden ihastelu voi olla vahingollista.

– Lapset oppivat todella pieninä, että hyväksyttävä keho on malliltaan hoikka. Silloin ei auta, vaikka aikuisen kommentti olisikin rakkaudella sanottu. Lapsi on jo voinut sisäistää, että vaikka mummi tykkäisi hänen pulleasta masustaan, ei se muiden mielestä ole hyvä juttu.

"Äitini kertoi minulle kiinalaisesta vatsahieronnasta. Hieroin koko yön vatsaani. Toivoin niin, että aamulla heräisin laihana. Olinhan niin epänormaali, kun olin pulllea."

Terveyshuoli

"Mummilla on ollut tapana kommentoida heittelevää painoani. Tiedän, että hän tarkoittaa hyvää ja haluaa minun elävän kauan ja terveenä, mutta kommentit tuntuu pahalta. Olen yrittänyt heittää kommentit vitsiksi. Tuntuu vaikealta ruveta paljastamaan mummille miten kiero suhde minulla on painooni. En halua huolestuttaa häntä kertomalla, mitä kaikkea typerää sen täydellisen painon takia on tullut tehtyä."

Täytyykö ihmisten sitten antaa vain lihoa? Ei tarvitse, sanoo Jenny Lehtinen. Painosta huomauttelulla asiat eivät kuitenkaan muutu, vaan sillä, että lihomisen syyt selvitetään.

Useimmiten painon muutoksen taustalla on kiusaamista, yksinäisyyttä tai masennusta. Voi olla, että ihminen pelkää lihomista, yrittää syödä vähän ja päätyy ahmimaan herkkuja nälkäänsä.

– Mikä tahansa syy onkin, tilanne ei muutu naljailulla ja sillä, että toiselle sanotaan, että oletpa lihonut.

Jos on huolissaan läheisen painonnoususta tai -laskusta terveydellisistä syistä, tilanteesta voidaan keskustella järkevästi.

– Toivoisin, että puhuttaisiin siitä, miten toinen voi ja millaiset voimavarat hänellä on, Lehtinen sanoo.

"Ammattilaisetkaan eivät osaa arvioida terveyttä ulkonäön perusteella."

Ihmisen terveyteen vaikuttavat monet muutkin asiat kuin paino. Jenny+ -ohjelmassa tehtiin ihmiskoe, jossa terveydenhuollon ammattilaisia pyydettiin arvaamaan pelkän ulkonäön ja nimettömien laboratoriotulosten perusteella koehenkilöiden terveystilanne.

Lähes kaikki ammattilaisten veikkaukset menivät pieleen. Kaikkein hoikimmalla ja nuorimmalla naisella olikin syömishäiriöstä johtuva osteoporoosi, terveen näköisellä urheilullisella miehellä oli ollut infarkti ja runsaasti ylipainoinen oli ainoa täysin terve.

– Jos ammattilaisetkaan eivät osaa arvioida ihmisen terveyttä ulkonäön perusteella, ei tavisten pitäisi edes yrittää.

Ja sanottakoon nyt tämäkin: lihavat tietävät olevansa lihavia. Sitä ei tarvitse heille erikseen kertoa. He tietävät terveysriskit ja huomaavat käyttävänsä keskivertoihmistä suurempia vaatteita.

– On toisen kunnioittamista ymmärtää, että täysivaltaisen ihmisen paino ei kuulu kenellekään muulle kuin hänelle itselleen.

"Läski tai ei, mutta ei se muille kuulu. Huomauttelijat eivät tiedä rankasta koulukiusaamisesta, vaikeasta syömishäiriötaustasta ja siitä hiljalleen paranemisesta, eivät vaikeasta masennuksesta, eivät siitä mitä todellisuudessa syön ja miten paljon liikun."

Älä kehu laihtunutta

"Opiskeluaikana sain kuulla kavereilta, että söisit jotain, etkö sä syö mitään. Hävetti ja pelotti, että kohta kaikki tarkkailevat kokoani.”

Myös laihtumisen kommentointi voi olla haitallista.

– Laihtumista pidetään aina hyvänä asiana. Kommentoimme herkästi, että oletpa hoikistunut, kylläpä näytät hyvältä – tietämättä yhtään, mitä laihtumisen taustalla on.

Lehtinen kertoo kuulleensa lukemattomia tarinoita siitä, miten syömishäiriötä sairastavat saavat kuulla kehuja hoikistumisestaan. Laihtumisen taustalla voi olla myös masennusta tai fyysinen sairaus, kuten syöpä.

– Silloin ulkonäön positiivinen kommentointi tuntuu järkyttävältä, ei imartelevalta.

Ja vaikka paino olisikin tietoisesti pudotettua, monen minäkuva ja itsetunto eivät pysy painonpudotuksen kelkassa mukana. Silloin laihtumisen ihastelu kääntyy hoikistuneen päässä entisen kehon arvosteluksi. Painonpudottaja voi ahdistua ajatuksesta, että jos hän lihoo uudelleen, hän muuttuu läheisten silmissä taas rumaksi.

– En lähtisi siis kommentoimaan tuttavan laihtumista. Kysyisin mieluummin, että mitä hänelle kuuluu. Silloin hän saa tilaisuuden kertoa voinnistaan vapaasti.

"Jos painoa on tullut lisää, vanhempani toteavat, että ”sinun pitäisi varmaan kiinnittää nyt syömiseen huomiota, olit joskus niin hyvässä kunnossa”. Kommentit tuntuvat aina pahalta, ja siltä ettei kukaan arvosta minua sellaisena kun olen, vaan aina hyväkuntoisena olen parempi ihminen."

"Nykynuoret ovat niin herkkiä"

"Kummitätini tuli kylään. Me ei oltu tavattu muutamaan vuoteen. Kun hän näki minut, hänen tervehdyksensä oli: ”Ootpas sinä lihonut.” Olin niin hämmentynyt, pöyristynyt ja tuli paha mieli. En voinut käsittää, miten joku voi käyttäytyä niin. Sen jälkeen en ole kovin innokkaasti ollut yhteydessä häneen."

Mitä läheisempi ulkonäön kommentoija on, sen vahingollisempaa. Moni tunnistaa tilanteen, jossa läheinenkin sukulainen saattaa tavatessa tokaista, että oletpa vähän pulskistunut. Se on kulttuuria, jonka toivoisi tulevan tiensä päähän, Jenny puuskahtaa.

Kyseessä on sukupolvien ketju, jossa muiden koon kommentointi on opittu tapa.

– Eräs läheiseni kertoi, että hänen isovanhempansa antoi hänelle lapsena lempinimen Läski-Pekka. Tämä läheinen on myöhemmin arvostellut minun kokoani ja välittänyt siten eteenpäin kulttuuria, jossa lapsen kehoa voi arvostella ja sille voi naureskella.

Vuosikymmeniä sitten ei vielä ymmärretty, miten haitallista läskipuhe on.

Oliko ulkonäön kommentointi ja lihavuudesta huomauttelu sitten ennen vanhaan hyväksyttävämpää? Olemmeko nykyään vain herkempiä loukkaantumaan kuin ennen?

Jenny uskoo, että kehon kommentointi on tuntunut aina yhtä pahalta, mutta siitä ei ennen puhuttu. Vuosikymmeniä sitten ei vielä ymmärretty, miten haitallinen vaikutus läskipuheella ja ulkonäön kritisoinnilla on psyyken, itsetunnon ja minäkuvan kehittymisen kannalta.

Ihmisen perustarve on saada tuntea itsensä rakastetuksi juuri sellaisena kuin on. Jos sitä rikkoo – vaikka sitten vahingossa – kritisoitu tuntee itsensä kelvottomaksi.

– Kun nyt tiedetään, miten paljon pahaa ikävä kommentointi voi saada aikaan, olisi järjetöntä, että emme opettelisi pois vanhoista vahingollisista normeista.

Lehtinen toivoo, että lihava ja pulska voisivat joskus olla neutraaleja ilmaisuja samoin kuin hoikka, pitkä tai lyhyt. Lihavahan on lopulta vain yhdentyyppinen keho.

Saako vanha anteeksi?

"Harmittaa, kun mukavan kahvihetken jälkeen tartutaan painoon, kun vielä varttia aiemmin on tuputettu pullaa ja keksiä. Silloin kivasta kyläilystä jää herkästi tosi paska olo."

Jos tuntee tarvetta kommentoida toisen kehoa, on hyvä miettiä, mistä tarve kumpuaa.

– Kulttuurissamme on vahvana tarve määritellä, ovatko muut itseä parempia vai huonompia, Lehtinen sanoo.

– Kehon muoto on helppo vertailun työkalu. Kun sanoo, että onpas naapuri rupsahtanut, nostaa samalla omaa itsetuntoaan.

Jenny ja Läskimyytinmurtajat -Facebook-ryhmässä on käyty keskusteluja siitä, pitääkö ikävää kommentointia sietää, jos sitä kuulee iäkkäiltä ihmisiltä. Heidän nuoruudessaan se on ollut tavallista ja usein lihavuudesta huomauttelu on syvälle juurtunut tapa.

Jenny uskoo, että jokaisella on mahdollisuus kehittyä. Jos aidosti haluaa ymmärtää, miksi ennen normaali puhe on nykyään epäkorrektia, se on mahdollista sisäistää iästä riippumatta.

"Ei sellaista ihmistä ole mukava tavata, joka aina kommentoi lihomista."

Harvan mielestä ihminen, joka aina arvostelee ulkonäköä, on mukavaa juttuseuraa. Jos jonkun läheisen luona vieraillessa tulee paha mieli ja tuntee aina tulleensa loukatuksi, vierailua saa rajoittaa – vaikka kyseessä olisikin vanhempi ihminen tai oma sukulainen.

– Reilua on tietysti kertoa, miksei halua enää nähdä niin usein. Toiselle voi sanoa, että tapa jolla puhut minulle on loukkaava, joten voisitko muuttaa toimintatapaasi. Silloin vastuu on möläyttelijällä.

– Sellaisia ihmisiä on mukava tavata, jotka ottavat vastaan sydämellisesti ja kysyvät aidosti kiinnostuneina, mitä kuuluu. Ei sellaisia, joilta saa kuulla, että sinulla on yhä näppyjä naamassa tai vatsasi on suurentunut viime näkemästä.

Kiltimpiä toisillemme

"Aikuisena sanoin ensimmäistä kertaa elämässäni äidilleni suoraan, että lopettaisi vartalooni ja syömiseeni liittyvät kommentit. Äiti vastasi, ettei aio syyllistyä tuollaisista puheista. Välit katkesivat, kun äiti ei kestänyt sitä, että uskalsin asettaa rajat sille, miten minulle saa puhua ja miten ei."

Moni on nykyisen kehopositiivisuuspuheen myötä ymmärtänyt tulleensa joskus kommentoineeksi läheisen lihomista, laihtumista tai ulkonäköä ikävällä tavalla.

Oma aiempi toiminta voi hävettää – harva haluaa myöntää tai kuulla esimerkiksi jälkikasvulta, että on toiminut epäkorrektisti.

Käytöksen kritisointi otetaan helposti hyökkäyksenä omaa persoonaa vastaan. Silloin itseä puolustetaan, vaikka kurja käytös on todennäköisesti ollut vain vanhan, opitun tavan noudattamista, eikä kerro siitä, kuka oikeasti on ihmisenä. Harva on tahallaan ja tietoisesti ilkeä.

Häpeä voi saada aikaan myös vastareaktion: miksen muka saisi kommentoida, onhan minullekin sanottu vaikka mitä.

– Silloin voi miettiä, miltä ne omaan itseen kohdistuneet sanat ovat oikeasti tuntuneet ja millainen vaikutus niillä on ollut. Aika harva voi sanoa, että kylläpä tuli hyvä mieli silloin, kun saunaillassa vitsailtiin kasvaneesta mahastani.

"Miksei pitäisi ikäviä ajatuksia ominaan ja olisi kiltimpi toisille?"

Oppimishaluinen ihminen yrittää päästä harmistuksensa yli ja pohtia, miten voisi muuttaa omaa käyttäytymistään. Jenny Lehtinen uskoo, että se onnistuu jokaiselta.

– Uskon porttiteoriaan: kun kerran myöntää, ettei ole täydellinen ja puhetavassa voi olla parantamisen varaa, se on helpompi myöntää jatkossakin. Maailmassa on vielä niin paljon opittavia asioita.

Aika helppo tapa aloittaa on pitää ikävät ajatukset ominaan.

– Miksi ei olisi kiltimpi toisille?

Saa kehua!

Se, että toisen kehoon tai ulkonäköön ei ole sopivaa puuttua ei tarkoita sitä, ettei mitään saisi enää sanoa. Ihmisen saa yhä kohdata. Asioista saa keskustella ja olla kiinnostunut.

– Turvallista on sanoa, että näytät tänään kauniilta, miten voit. Aina, kun ihmiseltä kysyy, miten hänelle kuuluu, hän saa mahdollisuuden määritellä vointinsa itse. Eikä niin, että vointi määritellään hänen puolestaan: ”Näytätpä hyvältä, oletko laihtunut.” Silloin on todella vaikeaa vastata, että itse asiassa minulla ei mene hyvin.

Muita saa myös kehua.

– Ihmisissä on paljon asioita, joita voi huoletta ihastella. Esimerkiksi hymyn, silmien tai vaikka toisen vaatteiden kehuminen on yleensä turvallista. Kehujen ei tarvitse edes liittyä ulkonäköön: moni ilahtuu, jos hänen luonnettaan tai toimintaansa kommentoidaan positiivisesti.

"Musta ei koskaan ole kotona sanottu juuri mitään muuta positiivista kuin ulkonäköön liittyvää. Koen ikäväksi sen, että ihminen vähennetään ulkonäökseen. Ei se kauheasti vaadi, että perheenjäsenestä tai tutusta ottaa selvää vähän jotain pintaa syvemmältä."

 

Artikkelin kursiivilla merkityt sitaatit on kerätty Jenny ja Läskimyytinmurtajat -ryhmän jäseniltä Facebookista.

Jenny+ -ohjelma löytyy Yle Areenasta.

-valone-Käyttäjä698
Seuraa 
Liittynyt11.3.2016

"Läski tai ei, ei se muille kuulu" – Jenny Lehtinen kertoo, miksi toisten ulkonäköä ei ikinä pidä kommentoida

Keski-ikään mennessä ihmiselle on kerääntynyt niin paljon kokemusta ja tietoa, että on turha vedota: kun lapsena sain "hyvää tarkoittavia kommentteja". On aika kasvaa aikuiseksi ja unohtaa typerät arvostelevat tokaisut ja ymmärtää arvottomaksi typerät puheet. Ihminen ihan itse säätelee ja päättää mitä syö ja juo, ei sitä kukaan muu tule ja kaada kurkusta tai työnnä pullankyrsää kurkkuun. On turhaan valittaa, on ihan oma syy! Jos on tyytymätön sitä on vaan tehtävä asialle jotakin, että on...
Lue kommentti
Just joo

"Läski tai ei, ei se muille kuulu" – Jenny Lehtinen kertoo, miksi toisten ulkonäköä ei ikinä pidä kommentoida

En viitsi edes lukea juttua, pelkkä otsikko riittää. Ylipäätään, lihavat ihmiset keksivät miljoona syytä, miksi saavat käyttää luonnonvaroja yli omien tarpeiden. Miksi? Vain koska haluavat työntää makunautintojen vuoksi suustaan sisälle jotain mikä ei ole hyväksi ihmiskeholle eikä luonto-ympäristölle eikä siten kenellekään muullekkaan tässä maailmassa. Miksi joidenkin pitää saada syödä kuin syöttöporsas ihan huvikseen? Ilmastonmuutoksen osalta, ruoantuotannon, ylikulutuksen osalta on täysin...
Lue kommentti