Päivystyspolilla mieshoitajat eivät ole outo näky, mutta vanhustenhoitajina he ovat vielä harvinaisia. Monien mielestä se on suuri puute.

Nuori mies armeijan lomapuvussa astelee vanhusten hoivakotiin, hän on menossa tervehtimään muistisairasta mummoaan. Kaulassa roikkuu tältä peritty rautasormus, muistona mummon valtiolle lahjoittamista kultakoruista.

Aulassa on kodin asukkaita, ja nuoren miehen saapuminen näköpiiriin sähköistää ilman.

"Mitäs nuori mies etsii?"

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

"Vai on poika armeijasta lomilla!"

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Minä voin tulla saattamaan!"

Saattajia hissille löytyy jonoksi asti. Neljännen kerroksen kahvihuoneessa mummo hehkuu tyytyväisyyttä yllätysvieraastaan ja hätyyttelee kauemmaksi hihasta nykijöitä.

Joku haluaa haastaa muutaman sanan tai vähintään pukata toverillisesti vähän olkapäähän. Kun on kerrankin mies paikalla.

Tehyn kehittämispäällikkö Kirsi Markkanen tietää, mistä on kysymys.

– Kaikissa työyhteisöissä tarvitaan sekä miehiä että naisia, muuten todellisuus jää vaillinaiseksi.

Joillekin ikäihmisille hoitajat ovat ainoa yhteys ulkomaailmaan. Moni hoitoalalla toivoo, että työntekijöissä olisi sekä miehiä että naisia, tasa-arvon ja potilaiden takia.

Toimintaa, ei hoivailua

Miehet tekevät tuloaan hoitoalalle. Kun teollisuuden ammatteja lakkautetaan, miehet hakeutuvat sosiaali- ja terveysalalle.

– Onneksi meillä on miehiä, jotka näyttävät, että mieskin voi ja saa tehdä tätä työtä. Fysioterapia-, röntgen- ja erityisesti teho-osastot, psykiatria ja ensihoito ovat tiukkoja paikkoja. Karkeasti voisi sanoa, että vauhti ja vaaralliset tilanteet vetävät mieshoitajia puoleensa, tai ainakin sellaisissa tehtävissä työskentelee enemmän miehiä, Kirsi Markkanen toteaa.

Sukupuoli ei oikeastaan liity työn tekemiseen, vaan sen tunnelmaan. 

Nykyään miehet kouluttautuvat yhä enemmän myös lähihoitajiksi. Näistä suuri osa on uudelleenkouluttautuvia miehiä.

Hennotkin naiset pystyvät sairaanhoitajina nostelemaan ja kääntämään hoidettaviaan. Sukupuoli ei niinkään liity työn tekemiseen kuin sen tunnelmaan.

Markkanen muistuttaa, että työtä tehdessä työkaverin sukupuoli voi unohtuakin, sillä tärkeintä on saada hommat hyvin hoidettua. Potilaasta voi silti tuntua tärkeältä, että hän saa olla juttusilla sekä miesten että naisten kanssa.

– Järjestöt ja työnantajat voisivat yrittää yhdessä tehdä ikäihmisten hoitopaikkoja houkuttelevammiksi ja siten myös kiinnostavammiksi työpaikoiksi. Vanhustyö tarvitsee motivoitunutta porukkaa, ovat he sitten miehiä tai naisia, Kirsi Markkanen sanoo.

Pomoksi pomon paikalle

Voiko tällaiseen keskusteluun sitten eläytyä 80-vuotias itsenäisesti kotona elävä, tansseissa käyvä eläkeläinen?

Kirsi Markkasen mukaan suurin osa suomalaisista eläkeläisistä ei tarvitse jatkuvaa hoitoa, eikä tapaa hoitajia säännöllisesti. Moni kuitenkin miettii tulevaisuuttaan, omaansa ja muiden: minkälaista hoitokodin vuodeosastolla on? Entä kotihoidon asiakkaana? Minkälaisten ihmisten kanssa haluaisin olla päivittäin tekemisissä?

Kiintiöitä miesten palkkaamiseksi hoitoalalle ei ole enää hyödynnetty, sillä miehet ovat jo matkalla hoitajiksi. Kehitys on kuitenkin varsin hidasta.

Vuonna 2000 Tehyn jäsenistä oli miehiä seitsemän prosenttia. Vuonna 2013 luku oli 8,2 prosenttia.

Hoitoalasta yritetään tehdä vetovoimaisempaa, ja jotkut työpaikat tässä onnistuvatkin. Työpaikkojen maine vaihtelee suuresti. Joihinkin jonotetaan töihin, toisiin hakeudutaan vain pakon edessä.

Huonot työolot, henkilöstöpula ja matala palkka ovat tiettyjen hoitokotien ongelma. Nämä tekijät vaikuttavat myös hoidettaviin, sillä hoitajien huonot työolot tuottavat kärsimystä hoidettaville.

Ovatko miehet sitten hoitoalan lellikkejä, jotka tähtäävät vain parhaisiin paikkoihin ja palkkoihin? Markkanen huomauttaa, että hoitajina työskentelevät miehet ainakin etenevät urallaan hyvin. Vaikka miehiä on alalla vähän, heitä näkyy paljon järjestö- ja vaikuttajapaikoilla.

– Myös hoitoalan esimies- ja johtamistehtävissä miesten osuus on suurempi kuin heidän suhteellinen osuutensa alalla.

 

Artikkeli on alun perin julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 5/2016.

Sisältö jatkuu mainoksen alla