Syön sydänlääkkeitä, mutta haluaisin lopettaa niiden käytön. Kannattaako, kysyy lukija omalääkäriltämme Risto Laitilalta.

Pari vuotta sitten minulle tehtiin rasituskoe. Kun kasvoilleni laitettiin maski, jonka tehtävä oli mitata jotakin, sain ahdistuskohtauksen.

Menin paniikkiin, kuin happi olisi loppunut. Samalla sain eteisvärinäkohtauksen. En itse tuntenut, että rytmi olisi ollut mitenkään sekaisin. Pian normaali rytmi palasikin itsekseen.

Lääkäri tutki sydämen ultralla, ja kaikki oli ok. Siitä huolimatta olen tuosta asti syönyt Marevania ja sydänlääkkeitä.

Haluaisin lopettaa kaikkien näiden lääkkeiden käytön. En kai minä eteisvärinää olisi saanut ilman paniikkia.

Lääkärit ovat erimielisiä. Toinen sanoo, että lopeta vain lääkkeiden käyttö, toinen taas, ettei missään nimessä. Mitä mieltä olet?

Nimimerkki Isomummi 77 v.

Kun puhutaan eteisvärinästä, puhutaan aivohalvauksen riskistä. Eteisvärinä eli flimmeri altistaa sille. Riski on yksilöllinen ja kasvaa iän ja muiden sairauksien myötävaikutuksesta.

Riskejä ovat sydämen vajaatoiminta, korkea verenpaine, diabetes, aiempi veritulppa ja valtimotaudit. Vaikka flimmeri iskisi vain kohtauksina, riski on yhtä suuri kuin jos se olisi vallitseva rytmi.

Kerrot, ettet tunnistanut itse, kun rytmi muuttui eteisvärinäksi. Ehkä lääkäreiden mielipiteet eroavat tästä syystä. Voisiko olla niin, että rytmi hypähtää välillä tietämättäsi flimmeriraiteelle omia aikojaan? Näin on varmaankin oletettu, ja siksi sinun aivohalvausriskisi on tullut laskettua sen oletuksen mukaisesti.

Sinun ikäisesi terveen naisen riski saada flimmeristä aivohalvaus vuoden kuluessa, ilman Marevania tai uudempia hyytymisenestäjiä, on 3,2 prosenttia. Se riski on turhan suuri. Muut sydänlääkkeet taas varmaankin tukevat sydämen pysymistä oikeassa rytmissä, joten niidenkin käytölle on hyvä syy.

Kysy meiltä terveydestä, ravitsemuksesta, seksistä, lakiasioista, puutarhanhoidosta ja antiikista.
Lähetä oma kysymyksesi asiantuntijalle täältä.