En haluaisi, että 20-vuotias tyttäreni saisi papilloomaviruksen. Omasta mielestään hän ei ole riskiryhmässä. Mistä tietää saaneensa viruksen? Onko virusrokote tehokas ja turvallinen? – Lisätietoja kaipaava äiti
Ihmisen papilloomavirus, herkästi tarttuva HPV, aiheuttaa pienelle osalle sen saaneista naisista kohdunkaulan syöpää. Visvasyyliä voi tulla molemmille sukupuolille.
Rokotteen teho on loistava,
jos sekä pojat että tytöt rokotetaan ennen kuin he aloittavat seksielämän – jossa ei aina muisteta suojautua kondomia käyttämällä.
Rokotteen turvallisuuskin on vakuuttavaa; laajat tutkimukset aina 26-vuotiaisiin rokotettuihin saakka osoittavat näin. Rokote tuottaa kehossa vasta-aineita ja herättää ehkä jopa elinikäisen immuniteetin lukuisia papilloomavirustyyppejä kohtaan. Rokotteesta on hyötyä myös niille, jotka ovat jo jollekin HPV-tyypille altistuneet.
Kohdunkaulan syöpä kehittyy asteittain, eikä sitä tavallisesti huomaa. Visvasyylääkään ei kohdunsuulta näe. Siksi irtosolukokeiden (PAPA) otto on niin tärkeää.
Reseptin vaativa rokote pistetään kolmen piikin sarjana (0–2–6 kuukautta). Kukin rokoteannos maksaa reilut 150 euroa. Ne voi pistättää terveyskeskuksissa tai lääkäriasemilla.
Toivotaan, että rokote tulisi pian osaksi yleistä rokotusohjelmaa. Kun lähes kaikki tytöt ajan myötä rokotetaan, poikien rokottaminen käy tarpeettomaksi.