Olen käyttänyt 10 vuotta suolahapon eritystä estäviä lääkkeitä refluksitautini hoitoon. Nyt huolestuin, kun luin ET-lehdestä 3/2010, että hapottomassa mahassani syntyy sokereista ja alkoholista asetaldehydia, joka lisää maha- ja ruokatorvisyövän riskiä. Miksei tästä riskistä kerrota minulle, kun uusin reseptiäni? Eikö mahahapolla ole mitään merkitystä, kun sen eritys voidaan noin vain lopettaa lääkkeellä?Nyt huolestunut

Kun ensimmäinen happopumpun salpaaja, omepratsoli, parikymmentä vuotta sitten tuli markkinoille, me lääkärit saimme tuon tuostakin vastaanottaa kiitollisten mahapotilaiden kosteasilmäisiä halauksia. Kerrankin oli löytynyt lääke, joka lopetti vuosia kestäneen närästävän piinan.

Tuolloin me lääkärit ihmettelimme samaa asiaa. Oliko evoluutio erehtynyt, eikö mahahappoja tosiaankaan tarvittu? Potilaan happoperäiset sairaudet voitiin taltuttaa ilman mitään haittoja. Kuulosti liian hyvältä ollakseen totta. Siitä
hetkestä käynnistyi ja edelleenkin on käynnissä tutkimuksia, jotka pyrkivät vastaamaan kysymykseen, onko happosalpauksesta kuitenkin merkittäviä pitkäaikaishaittoja.

Ja vastaus on: ällistyttävän vähän. Jos kaikki tutkimustieto kerätään yhteen, ei lisääntynyttä syöpäriskiä voida vakuuttavasti osoittaa. Näyttää siltä, että tietyt – hoidettavissa olevat – suolistoinfektiot ovat pitkäaikaista happosalpaajahoitoa saavilla keskimääräistä yleisempiä. Joillekin potilaille voi myös ilmaantua esimerkiksi B12-vitamiinin puutos. Mutta syöpäriski ei näyttäisi lisääntyneen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Happosalpaajahoito tulee räätälöidä yksilöllisesti. Joskus tarvitaan täyttä hapottomuutta, mutta usein riittää osa-aikainen hapottomuus ja silloin tällöin otettava lääke. Pitkäaikaisen happosalpaajahoidon suunnitelmaa pitääkin aina välillä päivittää lääkärin vastaanotolla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla