Perusterve mieshän ei terveyspillereitä kuluta. Eikä paljon lääkkeitäkään, joita joku valkotakkinen saattaa lääkefirmojen ilmaisten lounaiden toivossa suositella. Totta puhuen en minä ihan noin ehdoton ole. Tänä keväänä olen syönyt tavallista enemmän allergialääkkeitä. Viime talvena suostuin aamuisin syömään D-vitamiinipillerin, joka oli pöytään valmiiksi annosteltu. Kyllähän minä tieteeseen uskon. Täällä pimeässä pohjolassa on hankalaa saada riittävästi D-vitamiinia talvella. Valoisamman puoli vuotta olen niin paljon ulkona auringossa, ettei varmasti purkkivitamiineja tarvita.

Olen jo kuukauden päivän ihmetellyt, että miksi niitä samoja pyöreitä pillereitä edelleen ilmestyy aamulla lautaselle. Pari päivää sitten törkeä huijaus paljastettiin. Tilalle oli ujutettu jotain omega-3:sta sisältäviä kalaöljyvalmisteita. Siis ihan saman näköisiä. Vaikka en niiden syömistä ole koskaan harkinnutkaan, niin tiedän toki uusien tutkimustulosten pitävän noita jos ei aivan haitallisina, niin joutavana hömppänä. Ainakin terveellistä ruokavaliota noudattavalle.

Terveellistä ruokaahan minä pääosin syön. Vaikka sortuisin hampurilaispaikkaan, niin ruishampparin silloinkin tilaan. Pupunruokaakin syön kilvan siirtolapuutarhan citykanien ja kotipuutarhan rusakoiden kanssa. Minullekin on silti aina purtavaa riittänyt. Omasta kasvihuoneesta saa jo nyt salaatit. Siirtolapuutarhallakin on kasvamassa kaikenlaista terveellistä purtavaa, josta on iloa pitkälle syksyyn. Totta puhuen kotona on neljä pakastinta, joihin kesän satoa varastoidaan pitkää talvea varten. Nyt kolme pakastimista odottaa sulana tulevan kesän satoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Miten sitten alkava satokausi ja laihduttaminen saadaan sopimaan yhteen? Aika näyttää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla