Miten saisin siskoni osallistumaan äitimme hoitoon?

54-vuotias isosiskoni saa sappeni kiehumaan. Hän ei osallistu lainkaan
Alzheimerin taudista kärsivän äitimme hoitoon. Hän ei ole edes käynyt tämän luona vuosiin, kuten eivät hänen lapsensakaan. Me nuoremmat hoidamme äitiämme ilman velvollisuudentuntoa. Minusta tämä ei ole oikeudenmukaista. En voi sulattaa sitä tunnekylmyyttä, joka siskosta huokuu. Hänen puhelimessa kertomansa selitykset ovat minusta teeskentelyä, ja ahdistun niistä. Hän on itseään täynnä oleva narsisti. Tuntuu että jotakin minun pitäisi tehdä. Mitä? Nimimerkki Vääryys

→Tilanteesi on ymmärrettävästi vaikea. Alzheimerin tautiin sairastuneen äidin hoitaminen on raskas taakka, vaikka sisarusten välillä ei kitkoja olisikaan. Voit totta kai olla täysin oikeassa siinä, että isosiskosi on tunnekylmä narsisti, jolle eläytyminen toisen tunteisiin on mahdotonta. Äidin hoitoon käytetty aika olisi tällöin pois omasta kallisarvoisemmasta ajasta.

Toisaalta on niinkin, ettemme voi aina edes aavistaa, mitä tunteita itse kussakin herää, jos oma äiti sairastuu ja häntä tulisi hoitaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tunteet ja mielikuvat, joita mieleen tulvii, voivat joillekin olla niin ahdistavia, että ne on torjuttava, joskus kiellettäväkin. Siskosi läpinäkyvät verukkeet voisivat ehkä selittyä myös tästä näkökulmasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sinulle äidin hoito ei ole vai­keaa, ja siksi kuvittelisin, että tunnekuohustasi huolimatta voisit ehkä tutkia tämän mahdollisuuden. Voisiko se olla mahdollisimman neutraaliin ja lämpimään sävyyn kirjoitettu kirje? ”Sisko hyvä. Olen tässä miettinyt...”

Ehkä sisaresi lukee ensin tämän tekstin, niin kirje ei tule aivan puskista. Jos kirje ei johda mihinkään, niin sopua ja kaikille sopivaa oikeudenmukaista työnjakoa olisi kyllä hyvä etsiä ulkopuolisen erotuomarin avulla. Sen juristin kenties, joka perukirjatkin aikanaan kirjoittaa. Voimia teille kaikille!

Sisältö jatkuu mainoksen alla