Lääkäri Tuula Petäys on ehtinyt hoitaa uransa aikana noin 50 000:ta potilasta. Hän tekee töitä, sillä hän on todennut sen ehdottomasti parhaimmaksi lääkkeeksi.

Hotelli Espanjasta. Lause kuin nimi romaanin kannesta. Tuula Petäykselle se on uutta arkea. Hän kun on juuri ostaa pätkäyttänyt ikioman hotellin Aurinkorannikolta nousevan vuoren rinteeltä.

Tuore hotellinomistaja hymyilee keittiössään rauhallisesti, vaikka väittää olevansa kaikkea muuta. Hän kun ei ole mikään kiinteistömoguli. Hän on iho- ja allergialääkäri. Ja juuri siksi hänellä on nyt hotelli, vaikka ei ole koskaan ollut tippaakaan kiinnostunut talousasioista. 

– Olen jo pitkään vastaanotoilla pähkäillyt, mistä löytäisin sopivan pakopaikan kevään siitepölyistä kärsiville. Kun sitten löysin myynnistä tämän pikku hotellin, keksin heti että tässä se on.

Ja mikä näppärintä, Tuula pääsee itsekin pikku pakoretkille aina silloin tällöin. Hän ei tosin pakoile siitepölyjä.

 – Viime keväänä, kun olin totaalisen loppu, tein pienen laskelman ja huomasin tehneeni viimeiset kolme vuotta joka viikko yli 90 tuntia töitä. Jotain oli keksittävä ja nähtävä muutakin kuin työmatkojen ruuhkateitä, Tuula hymähtää.
Mutta ei hän silti työtään pakene. Espanjassakin hän on lääkäri. Ammattia vain voi harjoittaa kätevästi heti omalta kotiterassilta.

Reseptilääkkeenä työ

Tuula rupattelee verkkaisesti, vaikka oikeasti hänellä on järkyttävä kiire. Kassi odottaa lattialla avattuna, vaihtovaatteet sängyllä, taksi joka juuri heitti hänet pihaan, soittaa nappaavansa Tuulan takaisin töihin jo puolen tunnin päästä.

Ainakaan vielä työtunnit eivät ole tainneet tipahtaa alle 90.

"Töiden kahmiminen on helmasyntini, mutta vain niin taidan unohtaa vaivani."

Vaivojen aiheuttajat, kädet, elehtivät puheen mukana laajoja kaaria ilmaan. Mutta muuten ne ovat vähän erikoisempaa mallia. Normaaleja selvästi lyhyemmät, seitsemänsormiset, joista kolme toimii kunnolla.

– Vielä nuorempana nämä olivat oikein näppärät, mutta iän myös nivelpinnat ovat niin kuluneet, että niiden toimivuus heikkenee jatkuvasti, Tuula selostaa asiallisella lääkäriäänellä, mutta puuskahtaa sitten:

– Se ottaa päähän, etten enää voi kannella tuonne pihalle kiviä, niin kuin 20 vuotta sitten.

Puolentoista pillerin ihme

Ikkunoista aukeava kaunis piha tosiaan kumpuilee kivisiä pengerryksiä, jotka Tuula kertoo itse sinne kasanneensa. Ja nauraa heti perään. Hän kun on tottunut hämmästyksestä venähtäneisiin ilmeisiin. 

– No siksi siinä menikin niin helkutin kauan!

Tuulan kädet ovat talidomidi-lääkkeen vaurioittamat. Sellaisen pienen pillerin, jota hänen äitinsä ehti Tuulaa odottaessaan nielaista raskauspahoinvointiin vaivaiset puolitoista kappaletta. Se riitti käsien vaurioitumiseen, mutta piti ehjänä sydämen ja sisäelimet, jotka useilla talidomidi-vammautuneilla oireilevat.

Suomessa talidomidi-lapsia ehti 1950–60-lukujen taitteessa syntyä parisenkymmentä, Saksassa parisataatuhatta ja Japanissa yli miljoona, ennen kuin vammojen aiheuttaja selvisi. Tuulan farmaseutti-äiti oli Suomessa lääkkeen ihan ensimmäisiä kokeilijoita. Hän ei antanut sitä itselleen koskaan anteeksi. Ei, vaikka Tuula monesti pyysi.

"Oli raastavaa seurata, kuinka äiti syytti itseään ihan kuolemaansa saakka."

– Yritin saada hänet ymmärtämään, että minulle tämä oli pikemminkin mahdollisuus nähdä ja kokea asioita eri tavalla kuin mikään tuomio. Monesti mietin, olisiko hänestä ollut parempi vaihtoehto, että en olisi syntynytkään, mutta siihen äiti ei pystynyt koskaan vastaamaan.

Ylihuolehtiville vanhemmille näyttääkseen Tuula muutti kotoa pois jo 16-vuotiaana ja hankki opintorahat siivoamalla. Taas seuraa hetken hämmennys. Siis oikeasti, siivoamalla?

– Minulla oli tosiaan aikamoiset näytönpaineet, en halunnut jäädä uhriksi. Koulussakin pärjäsin pojille mainiosti, kun minulla oli niin vahvat jalat. Niistä löytyi sopivasti sekä potku- että juoksuvoimaa, Tuula hymyilee.

Nukkekirurgin mahdoton haave

Tuula myöntää, ettei ei ole koskaan oikein osannut surkutella itseään. Ei edes silloin, kun päätti opiskella lääkäriksi ja kaikki maailmassa tuntuivat olevan asiasta toista mieltä. Hän oli kuitenkin ehtinyt kypsytellä päätöstään kauan. 

– Kasvoin isäni työn takia sairaalamaailmassa.

"Kolmivuotiaana olin jo järjestelmällisesti poistanut kaikilta nukeiltani sappikivet."

Vanhemmat eivät olleet lapsensa näppäryyssaavutuksista pelkästään ylpeitä. He olivat kauhuissaan.

”Lääkäriksi, ei ikinä”, ilmoitti Tuulan ylilääkäri-isä. Mutta tiheään toistettu lause menetti aikojen saatossa tehonsa.

– Yritin vuosien varrella keksiä jotakin muutakin. Opiskelin kemiaa ja olin ennen lääkistä kuukauden sairaanhoito-oppilaitoksessa, melkeinpä vain isäni kiusaksi.

Lääketieteellisessä Tuula selviytyi hienosti vaikeistakin operaatioista. Sen sijaan professorien vakuuttelu oli vaikeampaa.

–  Pyysin kuitenkin heitä aina näyttämään, miten homma tehdään ja kehittelin sitten oman tapani, sillä tavalla selvisin perusopinnoista, Tuula muistelee. Hän ei usko, että olisi lainkaan niin luova ilman erikoisia käsiään. Eikä varmasti yhtä sinnikäs.

Asvalttielämä ja muita yliherkkyyksiä

Kutsumus. Se kuulostaa jopa Tuulasta vanhanaikaiselta, mutta silti juuri se hänestä teki lääkärin. Allergialääkäriksi hän pääty järkisyistä.

– Ei näillä käsillä sentään oiota vaikkapa raavaitten miesten selkiä, Tuula sanoo ja myöntää, ettei valintaa ole tarvinnut katua.
Kun Tuula parikymmentä vuotta sitten istutti pihalleen puita, hän päätti sijoittaa pähkinäpensaan niin, että hän näkee sen heti aamukahvipöydästä. Kun tuuhea pensas alkaa puskea ensimmäisiä norojaan,  Tuula tietää, että siitepölykausi on alkanut.   

– Allergioita ei voi hoitaa kaavamaisesti oire–lääkitys-tyylillä, vaan täytyy kysellä ja tutkia potilaan taustoja sekä elintapoja ja -ympäristöä, vähän kuin salapoliisi, yhdistellä syitä ja seurauksia.

Tuulan salapoliisityö allergioiden parissa ei aina ole vain palkitsevaa.

Se voi olla myös raivostuttavaa. Kun Tuula työskenteli Allergiasairaalassa astmaatikkojen ja homealtistuneiden parissa, hän havahtui siihen kuinka todellista ja vaurioittavaa homepöly on. Jopa niin, että Tuula altistui potilaittensa kautta homeelle ja sai astman. 

– Nykyään pystyn nopeasti haistamaan, kenellä on sisäilmaongelma, Tuula hymähtää ja myöntää olevansa astmapiippuineen ja vuotavine nenineen kenties astetta uskottavampi allergialääkäri.

– Kun nykyään työpaikoilla alkaa viidettä kertaa parin vuoden sisällä yt-neuvottelut, niin siinä oireet lisääntyvät vähän yhdellä jos toisella. Välillä toivoisinkin, että tässä ohessa olisi tullut hankittua myös psykiatrin koulutus.

Ymmärrystä reseptin oheen

Tuulan taksi odottaa jo pihassa. Hän myöntää tottuneensa siihen, että on yleensä vähän myöhässä. Se pitää virkeänä. Lauantai-illalle riittää tänäänkin potilaita.

Joskus viime kevään väsymyksessä Tuula teki myös toisen laskelman; hän on ehtinyt hoitaa uransa aikana jo noin 50 000 potilasta. Määrä on kuin pitkä kielilällätys kaikille niille aikoinaan hänen ammatinvalintaansa epäilleille professoreille.

Mutta entä potilaat, eivätkö he ole koskaan ennakkoluuloisia?

– Ihan hämmästyttävän harvoin. Nuoret miehet joskus, mutta kahta lukuunottamatta olen saanut heidät puhuttua ympäri.

Oikeastaan Tuula on huomannut, että potilaiden kanssa on käynyt juuri päinvastoin kuin epäilevien kollegoiden.

"Ihmisten ei tarvitse kuin vilkaista arpisia käsiäni, niin he huomaavat, että tuo taitaa ymmärtää."

– Tuo kun on ollut muutaman kerran potilas itsekin.

Ja niin se on, sillä kiireessäkin lääkärin on Tuulan mielestä aina eläydyttävä potilaan tilanteeseen. Oltava niin suora ja rehellinen kuin mahdollista, ja silti valaa uskoa, ihan loppuun saakka. Niin hän kohtelee itseäänkin.

– Meistä talidomidi-vammautuneista on puolet jo kuolleet, ja ikä tuo koko ajan uusia vaivoja, joita ei ole voinut aiemmin ennustaa. Saksasta, meidän potilassäätiöstä, juuri taannoin varoiteltiin, että seuraavaksi pitää varautua kaularangan rappeutumiseen.

– En tiedä, miten minulle käy, mutta pahenevien nivelkipujen kanssa joudun varmasti elämään. Siksi haluan, että olosuhteet ympärilläni ovat niin mukavat kuin mahdollista, Tuula miettii.

Juuri nyt se tarkoittaa lämmintä, aurinkoa ja työtä, sillä tavoin sopivasti. Ihan mukavan kuuloinen resepti.

Avokadot löytyvät kärjestä melkein kaikista terveellisten ruokien listoista, olipa kyse sitten ihon tai mielen hoidosta. Eikä ihme. Ne ovat ihmeruokaa!

Vihreäkuorinen avokado on terveellistä syötävää.  Se sisältää kasvikseksi paljon energiaa ja rasvaa. Suurin osa on rasvasta on kuitenkin pehmeää, tyydyttymätöntä rasvaa, joka edistää sydämen terveyttä.

Tuoreimmassa tutkimuksessa on vahvistettu, että avokadot pienentävät sydänsairauksien riskiä – jos niitä nautitaan säännöllisesti osana päivittäistä ruokavaliota.

Aiempien tutkimusten mukaan avokadojen terveysvaikutukset ovat perustuneet pitkälti tyydyttämättömien rasvahappojen tehoon ihmiskehossa ja vihreän herkun on todistettu nostavan hyvän kolesterolin lukemia.

Nyt amerikkalaistutkimuksessa vahvistettiin avokadon positiivinen vaikutus sydän- ja verisuonitautien riskiin. Tutkittavat söivät yhden avokadon päivässä. Heillä laski etenkin huono LDL-kolesteroli, kertoo tutkimuksesta kirjoittava American Heart Assosiation -julkaisu.

Miten avokadoa syödään?

Kardiologien eli sydäntautien lääkäreidenkin ylistämä avokado on helppo kasvis.

Avokadon voi sisällyttää päivittäiseen ruokavalioon helposti vaikkapa salaateissa tai leivän päällä. Kypsän avokadon tunnistaa kaupasta painamalla sitä hennosti sen suiposta päästä. Kuoren ja kasvislihan väliin pitäisi jäädä pieni, pehmeältä tuntuva tila.

Mikäli kotona huomaa ostaneensa raa’an tai puolikypsän avokadon, saa sen kypsäksi monilla eri keinoilla. Jotkut käärivät kasviksen alumiinifolioon ja laittavat uuniin kypsymään hetkeksi ennen syömistä. Avokadon voi halkaista ja nauttia pehmeän sisuksen vaikka suoraan lusikalla.

Liiallisuuksiin ei pidä mennä tämänkään ihmeherkun kanssa: Avokadossa on paljon energiaa, joten siitä tulee nopeasti täyteenkin. Sadassa grammassa eli keskikokoisessa avokadossa on lähes 200 kilokaloria.

Avokadoissa on myös runsaasti kaliumia, peräti 400 mg/100 g, joka on tärkeä sydämen toiminnalle.

Vierailija

Avokado päivässä pitää kardiologin loitolla

Olen syönyt vuosia pari avokadoa viikossa . Syön sen aina ihan sellaisenaan,ei siihen tarvita erityistä resepti nivaskaa. Halkaisen ja pistän poskeeni. Hyvää,terveellistä ja ravitsevaa. En kuitenkaan joka päivä syö, koska onhan siinä kotuullisesti kaloreita, vaikkakin terveellisiä kaloreita. Kaikkia kansainvälisiä tuulia on kiva lukea myös ET-lehdestä. Lisää vaan
Lue kommentti

Kiistely on taitolaji, jossa voi kehittyä. Syyllistä tai voittajaa on turha etsiä, mutta jos pelaat korttisi hyvin, kumpikin osapuoli hyötyy.

Erimielisyydet kuuluvat kaikkiin ihmissuhteisiin. Aina niiden käsittely ei aiheuta riitaa, mutta jos asia on itselle hyvin tärkeä, kuohahdusta on vaikea välttää.

Tapamme riidellä juontaa usein juurensa lapsuuskodissa omaksuttuihin malleihin, oli sitten mököttäjä tai möykkääjä.

Näin riitelet rakentavasti:

1. Kuuntele

Yleisin virhe riitelyssä on se, että kumpikin jankkaa omaa näkökantaansa toista kuuntelematta. Erityisen ärsyttävää on yleistäminen: ”Sinä olet aina myöhässä”  tai ”Sinä et koskaan siivoa jälkiäsi”.

Tyhmintä on kaivaa esiin kaikki entiset riidanaiheet: appiukon letkautukset, liian kalliit hifi-laitteet tai vuosien takainen törttöily etelänlomalla.

2. Pysy asiassa

Kuohuksissa tulemme helposti sanoneeksi asioita, joita emme tarkoita. Valitettavasti ne eivät katoa huonon tuulen mukana. Henkilökohtaiset loukkaukset  iskostuvat mieleen paljon pysyvämmin kuin kehut ja kannustukset.

3. Ole rehellinen

Vältä passiivisuutta, ylimielisyyttä, yksityiskohtiin takertumista ja ylitunteellisuutta.

4. Pidä vuoropuhelu käynnissä

Pitkät jaaritukset eivät toimi ainakaan silloin, jos yrittää perustella miksi toinen on väärässä. Kuohuksissaan oleva ihminen ei välitä faktoista. Tärkeämpää on pyrkiä luomaan tunne, että hän on turvassa, vaikka tilanne on hankala.

5. Väistä

Joskus kiukkua herättävä kommentti kannattaa pyyhkäistä mielestä ajattelemalla, että tuolla toisella ei ollut paras päivä. Huono nukkuminen ja muut arjen taakat madaltavat ärsyyntymisen kynnystä entisestään.

Jos koet tilanteen tavalla tai toisella uhkaavaksi, lähde pois. Asiaan kannattaa palata vasta sitten, kun kumpikin on rauhoittunut.

6. Pyydä anteeksi

Sopu syntyy helpommin, kun molemmat myöntävät osuutensa riitaan. Pyydä viipymättä anteeksi, jos osa iskuista on osunut vyön alle. Ripaus myötätuntoa saa ihmeitä aikaan.

Lähteet: Väestöliitto, Helena Åhman ja Harri Gustafsberg: Tilannetaju