– Petri saa minut nauramaan. Hän on minun tärkein tukeni, Tiina Pähti sanoo.
– Petri saa minut nauramaan. Hän on minun tärkein tukeni, Tiina Pähti sanoo.

Helsinkiläinen Tiina Pähti, 53, heräsi nuorimman lapsensa syntymän jälkeen lamauttavaan selkäkipuun. Sen jälkeen tuska on ollut läsnä hänen elämässään joka päivä.

Kipuun ei kuole, mutta tuska ja siitä johtuva unen riisto tuntuvat kidutukselta. Helpottavaa on se, ettei minun tarvitse lähteä aamulla mihinkään.

Kahden Panacodin avulla saan illalla unen päästä kiinni, mutta hetken kuluttua herään. Vaihdan asentoa ja torkahtelen. Toivon, että kello olisi edes neljä, mutta kun tarkistan ajan, vuorokausi ei ole vielä vaihtunut. Kuuden maissa on pakko nousta, kun selkäni on niin kipeä. On taas jaksettava yksi päivä.

Kipuihini on kokeiltu kaikkia mahdollisia särkylääkkeitä.

Kipuihini on kokeiltu kaikkia mahdollisia särkylääkkeitä, mutta mitkään kovat lääkkeet eivät minulle sovi. Saan niistä pahoja sivuoireita. Sydän ei jaksa lyödä, mistä tulee entistä uupuneempi olo. Oksentelen ja joudun asumaan vessassa. Yksi opiaattipohjainen lääke vei kivut, mutta valvoin silmät tapilla yö toisensa jälkeen. Lopulta sanoin kipuklinikalla, etten jaksa enää kokeilla lääkkeitä. Myös niistä vieroittaminen oli raskasta ja aikaa vievää.

Pahimpina päivinä käytän puudutelaastaria mutta säästeliäästi. Kuukauden annos maksaa 500 euroa ja se pitää maksaa kokonaan itse.

Selkä oli loppu 36-vuotiaana

19 vuotta sitten olin sairaalan synnytysosastolla: edellisenä päivänä oli syntynyt kuopuksemme. Heräsin yöllä hirveään selkäkipuun. Vauva itki nälkäänsä, mutta en tiennyt, miten saisin kammettua itseni sängystä ja nostettua lapsen syliini. Hiki virtasi ja tuska oli kauhea. Kapaloin vauvan tiukasti, jotta pystyin nostamaan hänet.

18-vuotiaana jalat menivät alta.

Kotona odotti 2-vuotias, joka myös vaati nostelua ja kantamista. Ajattelin, että kipu alkaisi tasaantua kuten ennenkin. Selkäkivut olivat vaivanneet minua pitkin nuoruutta. 18-vuotiaana jalat menivät alta, kun kumarruin esimerkiksi pesemään kasvojani. Sama toistui neljän vuoden kuluttua. Selkäkipuja alkoi olla enemmän, mutta ne tulivat ja menivät. Selkäni rasittui kotona lapsia hoidellessa, mutta suunnittelin, että äitiysloman jälkeen palaan työhöni lastentarhanopettajaksi.

Tällä kerralla kipu ei kuitenkaan hellittänyt. Neljän kuukauden kipuilun jälkeen aloitettiin kuntoutus terveyskeskuksen fysioterapeutilla. Mutta se oli lähinnä lihaskunnon ylläpitoa. Kipua ei sillä saatu aisoihin.

Selkäkipujen syyksi paljastui nikamavälilevyn rappeuma.

Selkäkipujen syyksi paljastui nikamavälilevyn rappeuma. Olin 36-vuotias, kun lääkäri totesi, ­että välilevyni ovat olemattomat ja minulla on eläkeikäisen ihmisen selkä. Se oli karua kuultavaa. Lisäksi minulla oli silloin ja on edelleen hermojuurioireita. Hermosärky tuntuu polttavana kipuna selkärangasta kankun läpi varpaisiin asti.

Selkärankaani tehtiin luudutusleikkaus, jossa nikamaväli jäykistettiin titaanilevyllä. Se ei vienyt kipuja, mutta auttoi siihen, etteivät jalat menneet enää alta.

Stimulaattori helpottaa vähän

Muutaman vuoden kuluttua leikkauksesta minulle asennettiin neurostimulaattori, joka tuottaa heikkoa sähkövirtaa ja aiheuttaa kipuradalle ärsykettä. Aivot saavat erilaisen signaalin ja se auttaa viemään ajatukset pois kivusta.

Sähkövirta lähtee vatsanpeitteideni alle asennetusta stimulaattorista ja kulkee piuhoja pitkin selässä olevaan elektrodiin. Laitan stimulaattorin päälle ja säädän sitä kaukosäädintä muistuttavalla ohjaimella. Yksi lapsistani totesi pienenä, että äiti on robotti.

Laite vie pahimman hermosäryn vähäksi aikaa, mutta vaikutus on kuin pisara meressä kaiken kivun keskellä. Yöllä en käytä laitetta, sillä joutuisin säätämään sitä jatkuvasti aina, kun vaihdan asentoa.

Miltä kipupotilaan pitäisi näyttää?

Olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä kohta kymmenen vuotta. Koetin ensin tehdä töissä puolta päivää, mutten jaksanut paria tuntia kauempaa. Olin myös sairauslomalla. Työnantajani ehdotti lopulta, että hakisin eläkettä. Hain, ja myöntävä päätös tuli heti. Oli iso helpotus, kun lääkäri ymmärsi, kuinka kipeä olen. Tuntui silti kauhealta sanoa nelikymppisenä ääneen, että olen sairaseläkkeellä.

Avoimuus ja sosiaalisuus on ollut voimavarani kivussa.

Vaikka olen kotona, haluan käydä kampaajalla ja miettiä, mitä laitan päälleni. Se on mielen hoitoa ja auttaa pysymään elämässä kiinni. Joskus ihmiset kommentoivat, etten näytä kipupotilaalta. En tiedä, miltä minun pitäisi näyttää. Olen iloinen, kun näen ihmisiä. Se ei ole teeskentelyä. Olen luonteeltani avoin ja sosiaalinen, ja se on ollut voimavarani myös kivussa.

Olen käynyt kipupotilaiden vertaisryhmässä ja psykologilla, mutta en päästä tunteitani helposti läpi enkä anna itkun tulla. Tsemppaan vaan. Pelkään, että romahdan ja masennun, jos annan kaiken purkautua. On helpompaa todeta vain, että vaikeaa on, mutta tämmöistä elämä on.

Elän päivän kerrallaan.

Elän päivän kerrallaan ja taistelen masennusta vastaan. Minulla ei ole tulevaisuuden suunnitelmia, lomamatkoja tai muuta, mitä odottaisin ja mitä kohti eläisin. Joskus joku ehdottaa, että kannattaisi hankkia kiva harrastus. Se tuntuu vähän loukkaavalta, vaikka tiedän, etteivät ihmiset tarkoita pahaa.

Tiedän, että monet puskevat, päättävät ja saavuttavat sairaudestaan huolimatta. Minä ahdistun siitä. Väsymys vyöryy ylitseni, eivätkä voimani riitä. Kun lapset olivat pieniä, en voinut heittää hanskoja tiskiin. Oli vain jaksettava. Nyt minulla on lupa olla väsynyt ja ajatella itseäni.

Mieheni on tärkein tukeni

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 37 vuotta, saaneet viisi lasta ja eläneet myös taloudellisesti tiukkoja aikoja. Petri käy kaupassa ja tekee ruuat aina kotona ollessaan. Kun hän huomaa, että minulla on tavallista enemmän kipuja ja mieli maassa sen vuoksi, hän vie minut kahville vaikkapa keskustan Stockmannille. Autolla pääsee perille asti, ja voin katsella kaikkia kauniita asioita osastoilla.

Petri saa minut nauramaan.

Petri saa minut nauramaan. Hänellä on kyky napata nopeasti arkisesta tilanteesta kiinni ja vääntää siitä vitsiä. Keskinäinen huumorimme on välillä aika mustaa.

Jos pyydän, Petri hieroo hermosärkyistä jalkaani. Hän halaa ja kehuu minua. Hän on tärkein tukeni ja apuni.

Auringon lämpö rentouttaa

Oma piha on minulle henkireikä. Tykkään oleskella ulkona ja nautin auringosta ja lämmöstä. Kipuileva kehoni on jännittyneessä tilassa, mutta lämpö rentouttaa lihakset. Nautin myös kauneudesta ja kuvaan kamerallani kaikkea kaunista, mitä näen ympärilläni: pihalla, mökillä, kotona, pienillä kävelyretkilläni.

Tärkeitä ovat myös ystävät, jotka ottavat yhteyttä, vaikka itse en jaksa. Voimani eivät riitä siihen, että olisin aktiivinen. Kun pyydetään, lähden mielelläni pienelle kävelylle, kahvilaan tai elokuviin – vaikka tiedän, että se kostautuu kovina kipuina. Fysioterapeutista, joka ymmärtää täydellisesti tilanteeni, on tullut minulle korvaamaton.

En ole koskaan ollut katkera.

Olen lähes aina kotona, ja täältä minut löytää. Kaksi lapsistamme ja heidän lapsensa asuvat parin kilometrin päässä, ja he käyvät usein pyytämättä luonamme. Ilahdun siitä, vaikka minua surettaa, etten voi juuri auttaa lastenhoidossa. Tuntuu pahalta kieltäytyä, kun lapsenlapsi haluaa tulla syliin.

Kun makaan sohvalla, lapsetkin tulevat siihen pötköttämään tai viereen istumaan. Katselemme yhdessä valokuvia kännykästä, luemme kirjoja tai katsomme lastenohjelmia. Pyöritän hyppynarua, etsin piiloista.

Tunnen kiitollisuutta ja iloa siitä, että omilla lapsilla on asiat hyvin. Se tunne ei ollut aina läsnä silloin, kun he olivat uhma- tai murrosiässä ja itse taistelin kivun ja uupumuksen kanssa. En silti ole koskaan ollut katkera. Jokaisella on jotain taakkaa ja niillä korteilla mennään, jotka elämässä on jaettu.

Lue myös:

Krooninen selkäkipu

  • Vain 5–10 prosentilla selkäkipuisista todetaan jokin selkäsairaus tai hermojuuriongelma.
  • Ikääntymiseen liittyvä välilevyn rappeuma on yleinen pitkittyneiden selkäkipujen aiheuttaja. Muun muassa perintötekijät ja elintavat vaikuttavat siihen, miten nopeasti ja minkälaisia rappeumia ihmiselle tulee.
  • Kroonisessa, yli kolme kuukautta kestäneessä selkäkivussa tarvitaan usein hoitoryhmää, jossa on lääkärin ohella yleensä fysioterapeutti, psykologi ja sosiaalityöntekijä. Kipua ei voida aina kokonaan parantaa, mutta hoidossa tavoitellaan kohtuullista kivunhallintaa. Kuntoutuksella pyritään palauttamaan toimintakykyä. Myös oma aktiivisuus on tärkeää. Vaikeissa kipuoireyhtymissä potilas voidaan ohjata kipuklinikalle.
  • Pitkäkestoisen selkäkivun lääkehoito voi olla haasteellista. Kipulääkkeinä voidaan käyttää parasetamolia, tulehduskipulääkkeitä tai tulehduskipulääkkeen ja heikon opioidin yhdistelmää. Vahvan opioidin käytön aloituksesta päätetään ja hoitokokeilu tehdään kipuklinikassa tai kivun hoitoon erikoistuneen lääkärin johdolla. Myös leikkaushoito on tietyissä tapauksissa mahdollinen.

Lähteet: kaypahoito.fi, orton.fi

 

Kuka: Tiina Pähti

Syntynyt 1965 Rovaniemellä.

Asuu Helsingissä.

Perhe Mies, viisi aikuista lasta, kaksi lapsenlasta, kissa.

Motto Ota elämä sellaisena kuin se tulee. Älä jää surkuttelemaan asioita, joille et voi mitään.

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehdessä 5/2018

Väliinputoaja

Tiina, 53, kärsii kroonisesta kivusta: ”En ole koskaan ollut katkera”

Fibromyalgia, CFS, 5 vakavaa kaatumista, jatkuvat kivut (ei voi istua eikä nukkua), kivunsietoa nostavien lääkkeiden sopimattomuus, Panacod kielto. Niin tuttua tuo Tiinan elämä minullekin. Jalat menee alta, selkä ja lonkat kipeytyy enemmän ja enemmän. Kuvissa (otettu 8kk ensimmäisten kaatumisten jälkeen) näkyi vain "normaalia kulumaa" sekä hoitamaton lannenikaman murtuma vuosien takaa. TE toimiston mielestä työkyvytön, Kelan ja Eläkeyhtiön mielestä työkykyinen. 1/2 eläke 3-hermokivusta vaikka...
Lue kommentti