Helsinkiläisen Markku Toukolan, 62, korvissa on soinut yli 40 vuotta liikenteen meluun verrattavissa oleva ääni. Hän on opetellut konsteja, joilla ajatukset saa edes ajoittain pois tinnituksesta.

Se tapahtui armeijassa 70-luvun alkupuolella, kun meillä oli taisteluharjoitus meneillään. Ei siihen aikaan käytetty kuulokkeita, oli vain huonosti istuvia muovitulppia. Niinpä sitten eräissä ammunnoissa sain korvaani räjähdyspainevamman.

Oloni oli kuin mehiläispesässä: ihmisten äänet kuulostivat oudolta pulputukselta, en saanut puheesta selvää. Minut kiidätettiin sotilassairaala Tilkkaan Helsinkiin, olin siellä kaksi viikkoa toipumassa.

Sairaalassa kuuloni alkoi pikkuhiljaa palautua. Kuulon alenema minulle kuitenkin jäi, se todettiin tutkimuksissa. Kuulovamman lisäksi sain tinnituksen. Se oli merkki siitä, että äänihermo oli vaurioitunut.

76 desibeliä pään sisällä

Minulla tinnitus on yhtäjaksoista kimeää, korkeaa ääntä korvissa. Tuntuu kuin pilli soisi tauotta pääni sisällä. Ääni ujeltaa kuulotutkimusten mukaan 76 desibelin voimakkuudella molemmissa korvissa, joten sitä voisi verrata liikenteen meluun. Ei siis mitään pikkuvinkunaa.

Nuorempana vielä pärjäsin tinnituksen kanssa, kun kuulo oli muuten parempi. Taustahäly peitti jonkin verran korvien soimista, ja touhusin niin paljon kaikkea muuta, että se vei huomion tinnitukselta.

Vuosituhannen alkuun asti siedin vinkunaa ainakin kohtalaisesti. Sen jälkeen alkoi tulla takapakkia, enkä jaksanut pitää kunnolla tarkkaavaisuutta yllä. Kävin uudelleen tutkimuksissa, jossa huomattiin, että kuuloni oli selvästi alentunut.

Sain molempiin korviini kuulokojeet, joten kuulen normaalisti puhetta. Mutta jos joudun tilanteeseen, jossa on enemmän meteliä, kaikki äänet menevät jopa kuulokojeiden kanssa sekaisin. En saa silloin sanoista selvää.

Tinnitus vei unen

Sinnittelin tinnituksen kanssa pitkään, mutta kun vinkuna oli pahimmillaan, minusta tuntui siltä, etten jaksa elää. Uuvuin, mikään ei kiinnostanut. Olin jatkuvasti väsynyt.

Rankimpia hetkiä ovat yhä niin sanotut intervallikohtaukset, joita tulee kerran tai pari päivässä – silloin korvat huutavat valtavasti minuutista tuntiin. Ääni on niin kova, että se lamauttaa täysin. Siinä tilassa en pysty kuin makaamaan sängyssä; mieleni tekisi vain repiä korvat irti.

Tinnitus on haitannut untani, eikä nukkuminen ilman lääkkeitä onnistu. Heräilen yöllä useita kertoja, mutta otan päivällä nokosia, jos on tarpeen.

"Käännekohta sairaushistoriassani tapahtui, kun pääsin tinnituskurssille ja opin rentoutustekniikoita."

Yksi tapa totutella korvien soimiseen on ääniterapiatuoli, johon on kytketty kahdeksan kaiutinta ja jotka soittavat hiljaista hurinaa.

Terapia tuli kohdallani kaikkein vaikeimpaan vaiheeseen, joten siitä oli silloin minulle todella paljon apua. Sain ikään kuin lomaa tinnituksesta ja siihen liittyvästä ahdistuksesta.

Osaan rentouttaa itseni

Vielä nykyäänkin huomaan hyötyväni tinnituskurssin opeista. Kun herään yöllä, olen yleensä kireä kuin viulunkieli. Minun on pakko nousta jalkeille, jotta saan kehoni rennoksi.

Kuljen yläkerrasta alakertaan, juon ehkä lasillisen vettä, luen tai kuuntelen hiljaa musiikkia. Sitten suuntaan takaisin petiin. Vuoteessa alan tietoisesti rentouttaa kehoani: ensin jalkaterät ja sieltä ylöspäin, aina päähän asti. Lihakset tottelevat kummasti aivoja, ja pystyn nukahtamaan uudelleen.

Vertaistuki on minulle tärkeä jaksamisen lähde. Vedän itse myös vertaistukiryhmiä ja olen Suomen Tinnitusyhdistyksen varapuheenjohtaja. Kokemuskouluttajaksikin olen kouluttautunut. Kierrän ympäri Etelä-Suomea ja kerron tinnituksesta.

Toisten auttamisen ja neuvomisen koen melkeinpä velvollisuudekseni, sillä minua itseäni autettiin, kun tilani oli pahimmillaan.

Tekee hyvää jutella samanhenkisten ihmisten kanssa, jotka kärsivät samoista ongelmista kuin minä. He tietävät, mitä olen kokenut ja mistä puhun. On voimaannuttavaa, että kertomani voi olla toiselle ihmiselle hyödyksi ja lohdutukseksi.

Luonnon äänet helpottavat tinnitusta

Tärkein viestini muille tinnituspotilaille on, että tinnitusta ei kenties voi parantaa, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Jotta jaksaisi pään sisäisten äänien kanssa, on opittava konsteja, joilla ajatukset voi viedä tietoisesti muualle.

Kun minulla on oireitteni kanssa vaikeampia hetkiä, lähden ulos luontoon. Luonnon äänet ovat parasta mitä tiedän. Lenkkipolulla on hyvä kuunnella tuulta ja veden ääniä. Myös musiikki kantaa. Kun kuuntelen miellyttävää, mukavaa musiikkia, mieleni virkistyy ja tinnitusääni väistyy taakse.

"Päivisin pidän yleensä televisiota auki, että saan sillä sopivaa taustahälyä."

Liian rauhallinen ympäristö on minulle myrkkyä, silloin ajattelen vain tinnitusta.

Kohtalontoveri hyppäsi sillalta

Olen tottunut tinnitukseen ja pidän sitä nyt normaalina olotilana. Mutta kyllä se hyväksymysprosessi onkin ollut pitkä. Palkinnoksi sitkeydestäni olen saanut hurjan hyvän sietokyvyn ja pitkän pinnan.

Vinkunan kanssa on vain elettävä ja oltava, eikä oman pään sisälle pidä käpertyä. Senkin olen oppinut, että mieliala ja tinnitus kulkevat käsi kädessä. Ei saa antaa ujellukselle valtaa.

On tärkeää kasvaa sinuksi omien vaivojensa kanssa niin, etteivät ne täytä kaikkia päiviä, puheita ja ajatuksia. Tämä ei tarkoita asian kieltämistä. En nimittäin myöskään myöskään häpeä vaivaani. Suuntaan vain energiani toisaalle.

Se minua kuitenkin harmittaa, että tinnituksesta on normaalikuuloisilla ihmisillä niin väärä kuva.

"Kuvitellaan, että mitäs tuosta, jos korvat vähän soivat."

Olen itse sairauseläkkeellä tinnituksen takia ja tiedän, millaista tuskaa ja masennusta tinnitus voi pahimmillaan aiheuttaa. Tiedän vertaiseni, joka ei kestänyt, vaan hyppäsi sillalta alas.

Tulevaisuuteen suhtaudun nöyrästi: toivon, että tinnitukseni ei tästä enää pahenisi. Vaikeinta olisi, jos kuulo menisi, mutta silti korvat jatkaisivat soimista. Mutta sellaiset pelot ovat lopulta turhia, kun huomisesta ei tiedä. Kuten meillä tinnareiden piirissä tavataan sanoa: tinnitus kuuluu päivään jokaiseen, se kuuluu aamuun ja iltaan.”