Uskallanko syödä rautakuurin omin päin?

Kuvat
Sanoma-arkisto

Matalat rauta-arvot vetävät voimattomaksi, mutta uskaltaako 75-vuotias popsia omin päin rautakuurin? ET-lehden omalääkäri vastaa lukijan kysymykseen.

Olen kärsinyt koko ikäni vähäisistä rautavarastoista. Aikanaan työterveyslääkäri kehotti minua monesti syömään rautakuurin.

Kun varastot ovat tyhjät ja ferritiiniarvo sen myötä matala, en tahdo jaksaa tehdä mitään. Kun rautakuuri alkaa
purra, virkistyn selvästi ja pystyn tekemään kaikkea mitä väsyneenä en jaksa. 

Kun rautakuuri alkaa purra, virkistyn selvästi.

Voinko näin ikäihmisenäkin turvallisesti syödä rautakuurin aina kun tarvetta tuntuisi ilmaantuvan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vai pitäisikö ensin omatoimisesti mitata veriarvot ja vasta sitten turvautua rautatabletteihin, jos arvot ovat matalat?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nainen, 68

Lähtökohtaisestihan se menisi juuri noin. Ensin diagnoosi ja sitten hoito.

Jos raudanpuute on merkittävää, jopa niin, että hemoglobiinikin on matala anemiaan sopien, taustalta pitää etsiä ja sulkea pois mahdollinen syy. Syy voi olla vakavakin, mahasuolikanavan sairaus esimerkiksi. 

Mutta juuri sinun kohdallasi kuulostaisi turvalliselta, vaikka söisitkin rautakuurin tuntemustesi perusteella aivan kuten ennenkin, ilman kokeita. 

Syy voi olla vakavakin, mahasuolikanavan sairaus esimerkiksi. 

Jos virkistyt, niin kaikki hyvin. Ellei näin käy, käänny sitten lääkärin puoleen. 

On aika tavallista se, että rautavarastot ovat niukat. Kuukautisten loputtua tämä johtuu naisella yleensä niukasta ravintoraudan saannista. Ruokavalioon kannattaa siksi kiinnittää huomiota. 

Rauta imeytyy ravinnosta huonosti, ja eläinperäinen rauta kasviperäistä paremmin. Valtaosa raudasta on kuitenkin kasviperäistä.

Valtaosa raudasta on kuitenkin kasviperäistä.

Monet ruoka-aineet tehostavat kasviraudan imeytymistä, kuten kalan ja lihan proteiinit, C-vitamiinia sisältävät hedelmät, marjat ja kasvikset sekä hapatetut tuotteet. 

Monesti rautavarastot kohenevat riittävästi sillä, että panostaa monipuoliseen sekaruokavalioon, jossa raudan imeytymiseen
on panostettu.

Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 10/2026 olleesta jutusta. Tilaajana voit lukea sen kokonaan täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.

Kysy terveydestä

Mitä haluaisit kysyä terveydestä? 

Lähetä kysymyksesi sähköpostitse et-lehti@sanoma.com ja kirjoita viestin aiheeksi Omalääkäri

Voit lähettää kysymyksen myös netissä etlehti.fi/kysyristolta tai postitse ET-lehti, Omalääkäri, PL 25, 00089 Sanoma.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla