Kun vaivoille vihdoin löytyy selitys, niitä voi alkaa hoitaa. Hyvä niin, mutta arjen ilmiöiden lääketieteellistymiseen liittyy myös vaaroja. Kuka hoidetaan ensin, jos olemme kaikki sairaita? Ja mihin johtavat omatekoiset diagnoosit?

 

Yhä useammalla suomalaisella on lääketieteellinen diagnoosi. Se ei välttämättä tarkoita, että olisimme kansakuntana sairaampi kuin ennen.

Lääkärien käyttämän tautiluokituksen yksi tehtävä on kuvata niitä syitä, joiden takia terveyspalveluja käytetään. Lääketieteen kannalta on tärkeää tietää, miksi ihmiset hakeutuvat hoitoon. Samaan aikaan tieto ohjaa sitä, mihin terveydenhuollossa osoitetaan rahaa.

Diagnooseja jaetaan silti myös turhaan tai varmuuden vuoksi. Lääketieteen piirissä on tunnistettu ongelma, jossa diagnostisten kriteereiden muuttaminen tekee joukosta ihmisiä ”sairaita” eli antaa heille diagnoosin. Ylidiagnosointi lisää hoitokuluja ja vie varoja niiltä potilailta, jotka vaativat välttämätöntä hoitoa.

Oireita on, syytä ei. Oma ryhmänsä ovat ihmiset, jotka haluaisivat ongelmilleen diagnoosin, mutta lääketiede ei pysty – ainakaan vielä – sitä tarjoamaan. Esimerkiksi ympäristöyliherkkyydestä kärsivien hoito on pitkälti oireiden helpottamista, sillä taudinmäärityksen tekeminen voi olla mahdotonta.

Diagnoosi voi leimata. Esimerkiksi homoseksuaalisuus oli aikaisemmin Suomessa sairaus. Se poistettiin tautiluokituksista vasta vuonna 1981. Ominaisuus ei ole sairaus.

Itsediagnoosit kauhistuttavat

Helsinkiläinen Maarit Hyytiäinen sairastui 18 vuotta sitten keliakiaan. Hän ei voi syödä vehnää, ohraa tai ruista niissä olevan gluteenin takia.

– Kärsin pitkään kovista vatsakivuista. En osannut epäillä keliakiaa, vaikka siskoni oli sairastunut jo aiemmin. Tutkimuksissa sairaus paljastui, ja aloitin välittömästi gluteenittoman ruokavalion. Oireet helpottivat jo kuukauden jälkeen. Toisilla siihen voi mennä useampikin kuukausi.

Moni gluteenista luopunut kertoo sairastavansa keliakiaa, vaikkei ole käynyt tutkimuksissa.

Parin viime vuoden aikana yhä useampi suomalainen on aloittanut gluteenittoman ruokavalion. Viljojen piikkiin on laitettu vatsan turvotus, väsymys ja erilaiset iho-oireet. Gluteenin on väitetty lisäävän jopa syöpä- ja reumariskiä. Moni gluteenista luopunut kertoo sairastavansa keliakiaa, vaikkei olekaan käynyt tutkimuksissa.

Maarit Hyytiäistä itsediagnoosit kauhistuttavat.

– Keliakiaa epäilevän kannattaisi aina käydä lääkärillä ennen kuin siirtyy gluteenittomaan ruokavalioon. Jos tutkimuksiin menee vasta jälkikäteen, ei keliakiaa voi enää todeta ennen kuin gluteenipitoista ruokaa on syöty uudelleen useampi kuukausi. Silloin sairaus jää helposti varmistamatta.

Maarit Hyytiäinen on oppinut lukemaan tuoteselosteet tarkkaan. Gluteenia sisältäviä viljoja voi löytyä yllättävistä tuotteista.
Maarit Hyytiäinen on oppinut lukemaan tuoteselosteet tarkkaan. Gluteenia sisältäviä viljoja voi löytyä yllättävistä tuotteista.

Gluteenittoman ruokavalion yleistyminen näkyy kauppojen hyllyillä. Valikoimat ovat parantuneet reilusti viime vuosina, mutta hinnat ovat edelleen korkeampia kuin tavallisilla elintarvikkeilla.

– Keliaakikolla menee kuukaudessa 60–70 euroa enemmän rahaa ruokaan kuin terveellä. Me olemme siitä huonossa asemassa, että sairauskulujamme ei korvata samalla tapaa kuin niiden, jotka saavat avun lääkepurkista.

Ravintoloiden tarkkuus gluteenittomissa annoksissa rapautuu. 

Muotiruokavalioon tarttuneista ihmisistä ei ole keliaakikoille pelkästään iloa. Kaikki gluteenittoman ruokavalion itse valinneista eivät ole viljattomuuden suhteen ehdottomia. Se voi rapauttaa hiljalleen esimerkiksi ravintoloiden tarkkuutta gluteenittomissa annoksissa. Maarit kertoo nähneensä, miten gluteenittoman ruuan seuraksi tilataan iso olut. Keliaakikolle tavallinen olut ei ole vaihtoehto, sillä pienikin määrä gluteenia voi aiheuttaa vakavia oireita.

– Varmistan nykyään ravintolassa, että heillä on keliaakikolle sopivia annoksia. Silloin tarjoilija tietää, ettei ruoassa saa olla yhtään gluteenia.

Terveistä sairaita

Itse tehty keliakiadiagnoosi on esimerkki ihmisten halusta saada omille oireille tai ikäville tuntemuksille järkiperäinen selitys. Se johtaa epävirallisten diagnoosien lisääntymiseen, mutta myös virallisesti sairaita on koko ajan enemmän.

Yksi syy on diagnostisten kriteereiden muuttaminen, jolloin joukko aiemmin terveinä pidettyjä ihmisiä muuttuukin sairaiksi.

Kolesterolin tavoitearvona pidettiin 1980-luvulla alle seitsemää millimoolia litrassa. Nykyään rajana on 5 mmol/l, ja osa asiantuntijoista haluaisi rajaa laskettavan neljään tai jopa kolmeen.

Pelkkä kohonnut kolesteroliarvo ei tarkoita lääkityksen tarvetta. Ensin pitää arvioida henkilön kokonaisriski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Silti jokainen tavoitearvon lasku lisää diagnosoitujen potilaiden määrää.

Kun diagnoosin raja lasketaan alas, lääkehoito saadaan kaupattua yhä useammalle.

Ylidiagnosoinnin malliesimerkki on ADHD. Sairautta ei joitain vuosikymmeniä sitten tunnettu, ja nyt joka viidennellä amerikkalaisella yläkoulu- ja lukioikäisellä pojalla on tarkkaavuus- ja yliaktiivisuushäiriödiagnoosi. Luku on paljon suurempi kuin sairaiden todellinen määrä.

Ilmiön taustalla on useita syitä. Yhtenä tärkeänä tekijänä pidetään lääketeollisuuden ankaraa lobbausta. Kun diagnoosin raja lasketaan alas, saadaan lääkehoito kaupattua yhä useammalle.

Suomessa vastaavaa ilmiötä ei ole esiintynyt, mutta täälläkin ADHD-diagnoosien määrä on kasvanut. Asiantuntijoiden mukaan syy on osin yhteiskunnan paineissa: mitä joustamattomampi yhteiskunta, sitä useampi saa diagnoosin. Jos taas ympäristö sopeutuu yksilön oireisiin, ei diagnoosia tarvita.

Diagnosointipulmista huolimatta Suomessa on arviolta noin neljännesmiljoona ihmistä, jotka elävät ADHD:n kanssa.

Diagnoosista ymmärrystä

Helsinkiläinen Ilkka Nygrén, 30, sai kahdeksan vuotta sitten ADHD-diagnoosin. Se selvensi Ilkalle monta asiaa omasta käyttäytymisestä.

Ilkka ei viihtynyt koulussa. Hälyisä luokkahuone teki olon epämukavaksi, eikä paikoillaan olo ollut helppoa. Ilkan mukaan liikkeen loppuessa ajattelukin loppuu.

Ilkan lapsuus Nilsiässä sujui muutoin ilman isompia ongelmia. Ilkka oli kiinnostunut asioista, joista muut eivät piitanneet, mutta se ei haitannut. Oma rauha sopi hänelle.

– Meillä päin kaikki tunsivat toisensa. Jokaista pidettiin ihmisenä, vaikka olisi ollut erikoinenkin.

"Hakeuduin tutkimuksiin tietääkseni, miksi olen sellainen kuin olen."

Kouluvaikeuksista huolimatta Ilkka luki itsensä ylioppilaaksi.

– Olin kohtuullisen hyvä matematiikassa ja luonnontieteissä. Lukion jälkeen en kuitenkaan pystynyt hakemaan opiskelupaikkaa, sillä en kestänyt ajatusta ajatusta, että joutuisin taas tungetuksi samaan tilaan ison ihmisjoukon kanssa. Hakeuduin tutkimuksiin tietääkseni, miksi olen sellainen kuin olen.

Ilkka Nygrén ei viihdy keskustan ihmisvilinässä. Ajatus elokuvissa käymisestä on mahdoton.
Ilkka Nygrén ei viihdy keskustan ihmisvilinässä. Ajatus elokuvissa käymisestä on mahdoton.

Diagnoosi auttaa Ilkkaa ymmärtämään paremmin omaa toimintaansa. Hän on esimerkiksi antanut itselleen luvan poistua, jos jokin tilanne tuntuu liian painostavalta.

– Jo pelkkä tieto siitä, että voin lähteä, helpottaa oloa.

Kokemuksiaan hän hyödyntää kouluttamalla terveydenhuollon ammattilaisia kohtaamaan ADHD-potilaita.

Ilkan vaimolla on myös ADHD. Yhteiselämä ei ole aina helppoa, mutta opettavaista se on.

– Ymmärrän nyt paljon paremmin ihmisiä, jotka tuskastuvat minuun. En minäkään jaksa oudosti käyttäytyviä ihmisiä päivästä toiseen.

Lähteinä: Keliakialiitto, ADHD-liitto, Käypä hoito -suositukset

Artikkeli on julkaistu alunperin ET Terveys -lehdessä 6/2016.