Olen sairastanut Parkinsonin tautia 12 vuotta. Stalevo, Sifrol ja Sinemet depot ovat lääkkeet sen hoitoon. Kiusanani on runsas yöhikoilu, jota on ollut jo muutaman vuoden ajan. Joskus joudun vaihtamaan likomärän yöpaidan pois kolmestikin yössä. Huone on asianmukaisesti viileä, mutta eipä se auta. Auttaako mikään?-Hikoileva mummo

 Parkinsonin tautiin liittyy monia tahdosta riippumattoman hermoston toimintahäiriöitä. Ylenpalttinen hikoilu on yksi niistä ikävimmistä. Se selittäisi kyllä ankaran yöhikoilusi. Taudin alkuvaiheessa Parkinsonin taudin lääkkeet voivat padota hikoilua, mutta pitkässä juoksussa ne auttavat vain jäykkyyteen ja vapinaan.
Olen tässä nyt sivuuttanut muut yöhikoilun syyt, joita on liuta, kilpirauhasen liikatoiminnasta verisairauksiin. Joissakin tapauksissa Parkinsonin lääke, dopamiini (Sinemet), voi lisätä hikoilua, ja annoksen säätäminen saattaa auttaa. Neurologiahan tässä siis kaivataan avuksi.

Joillakin lääkkeillä, esimerkiksi yliaktiivisen rakon hoitoon tarkoitetuilla lääkeaineilla, on sivuvaikutuksenaan hikoilua estävää, niin sanottua antimuskariinista vaikutusta. Sellaisen lääkkeen yhdistäminen Parkinsonin lääkkeisiin voi olla haastavaa, mutta joskus näkee neurologien käyttävän tuotakin keinoa, kun muutakaan hoitoa ei oikein ole.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla