Näyttelijä Antti Litja kertoi ET-lehdessä 4/2014 rakastumisestaan ja pääroolista Mielensäpahoittaja-elokuvassa, josta on tullut tämän vuoden katsotuin elokuva.

Ullakkoasunnon kattoikkunoista näkyy vain taivasta ja viereisen kirkon risti. Taivaallinen rauha on nyt tosin hieman järkkynyt. Hyvässä ja huonossa mielessä. Otetaan huonot ensin. Antti Litjan koti on normaalisti yhtä avointa tilaa, mutta nyt sitä halkoo muovipressu, jonka takana on putkirikon kastelema monttu. Sen vuoksi sänky töröttää keskellä olohuonetta vielä pitkään. Ja vuoden päästä menee remonttiin koko Lallukan taiteilijatalo.

Sitten hyviin uutisiin. Epäsosiaaliseksi ärripurriksi leimattu Litja on rakastunut.
– Suurenmoinen asia – elämäni ensimmäinen kypsä ihmissuhde, kiteyttää ikämies vailla pienintäkään (näyttelijäluonnolleen tyypillistä) purevaa alakierrettä.

Onhan Litjalla naisia riittänyt, mutta viimein hän taitaa naisia myös ymmärtää. Ja kuunnella. Ainakin tätä yhtä Itä-Helsingissä asuvaa, it­seään kahdeksan vuotta nuorempaa daamia.

– Miten mä olenkin näin ihastunut!

Jo ensi kohtaamisessa oli hyvä meininki, juhannustanssit Pavilla puolitoista vuotta sitten. Ainahan Antti on ollut hyvä viemään, tuhlasi jo kloppina vähät rahansa tanssipiletteihin, mutta nyt kuulostaa siltä, että tahdin määrää tämä Nordeassa työuransa tehnyt Eve.

Mikä tuosta kahden pojan äidistä sitten tekee niin hurmaavan?

– Turhamaisuuttani hivelee jo tapa, jolla hän vaihtaa lennossa ruotsin kieleen, mainitsee Antti. Ja myöntää, että jokunen asia on myös yllättänyt. Esimerkiksi se, miten napakasti naisystävä on antanut ohjeita pukeutumisen suhteen.

Yllättävintä on tietysti se, että Antti Litja näitä toiveita noudattaa. Vuosien
varrella hän on nimittäin ilmaantunut erinäisiin tilaisuuksiin, tätinsä hautajaisiin ja poikansa lakkiaisiin sen verran räjähtäneenä, että on katsonut viisaimmaksi väittää tulleensa suoraan elokuvan filmauspaikalta.

Korkki on pysynyt kiinni

Mies nojailee lieteen, kahvia keitellen. On vielä ajatuksissaan eilisissä ”papusoppabileissä”, Even vanhojen ystävien luona. Antti saapui tilaisuuteen pestynä ja kammattuna, ja sovitusti vähän myöhemmin kuin muut. Koska Eve on jo pannut merkille, että Antilla on taipumus ottaa koko tila haltuun.

No, nytkin se tilanne meni vähän niin… ja oikean jalan sukasta paljastui reikä. Mutta mitäs pienistä, aika paljon isomminkin on tullut elämässä tyrittyä. Ja se ratkaisee, mitä on tässä ja nyt: ikäisekseen kova pakkaus.

– Mutta eivät nämä modernit naiset suostu pistämään hynttyitä yhteen noin vain, huokaisee Antti, joka on ehtinyt kerran pari rakastettuaan kosiakin. Toistaiseksi turhaan.

Nyt joku voisi letkauttaa, että ihan oikein miehelle, joka on karannut jopa omista häistään.

Vuosien varrella Antti Litja on ollut ihan hilkulla kadota myös omasta elämästään. Korkki on kuitenkin pysynyt kiinni kunnioitettavat 25 vuotta. Mutta joka päivä se raittiuspäätös pitää tehdä uudestaan. Ja olla varuillaan.

– Varmuuden vuoksi en juo edes alkoholitonta viiniä tai simaa.

Pojanpoika kannusti ottamaan roolin

Keittiön pöydällä on juuri korkattu kalenteri, jota komistavat Leon ja Laurin kasvokuvat. Myös pojanpoikien pituudet tulevat vaarilta kuin apteekin hyllyltä: 203 ja 206 senttiä. Lauri opiskelee taideaineita. Koripalloa vakavissaan pelaava Leo on tämän kevään abiturientti. Häntä vaari tuntuu aivan erityisesti kuuntelevan.

Leon kannustamana Antti suostui myös Mielensäpahoittaja-elokuvan pääosaan, vaikka oli aiemmin vakuuttunut, että Tuomas Kyrön rakastettu romaanihahmo toimii vain ja ainoastaan kuunnelmana. Siis tämä maailmaa omintakeisesti katseleva, Hämeen murretta puhuva jäärä, jonka mielestä televisiolupamaksun vastineeksi pitäisi olympiakisoista saada kultamitaleja. Ja joka on ehdottanut Ystävänpäivän tilalle Pitäydytään omissa asioissa -päivää.

Litja kehuu ohjaaja Dome Karukoskea melkein yhtä vuolaasti kuin naisystäväänsä.

– Se yhteistyö oli hienointa, mitä olen elokuva-alalla kokenut.

Millainen appiukko Litja on?

Paljon sanottu konkarilta, joka on piirtynyt kansakunnan tajuntaan Jäniksen vuoden ja muiden Risto Jarvan menestyselokuvien kautta.
Juuri filmatussa tarinassa Mielensäpahoittaja joutuu jalkansa loukattuaan miniänsä (Mari Perankoski) hoteisiin Helsinkiin. Ja tulee siinä sivussa veivanneeksi lisäkierroksia urasuuntautuneen naisen Venäjän-bisneksiin. Se on siis komedia perhesuhteista. 

Litjan omassa perheessä on totuttu myös tragedian ja farssin sävyihin. Mutta millainen appiukko hän on?

– Yritän olla niin ystävällinen kuin kykenen, hän väistelee, ja laskee miniäkseen vain nuorimman poikansa Pekan ex-vaimon, jonka kanssa joskus soitellaan.

Litjan kaksi aiemmista suhteista syntynyttä poikaa ovat jääneet etäämmälle sekä fyysisesti että henkisesti. Tosin kyllä vaari tietää, että Lahden suunnalla vaikuttaa jo pojanpojanpoika, jonka kuva nököttää keittiön hyllyssä.

Ennen juoksin, nyt kävelen

Muitakin merkintöjä kalenterissa on, harjoituksia ja raittiutta tukevan toveripiirin kokouksia. Helmikuisen syntymäpäivän kohdalle on merkitty isosti 76 vuotta, jos luoja suo!

Koko syksy oli töiden suhteen melkoinen savotta. Ja siihen päälle tuli vielä vakava varoitus: sepelvaltimotukos, jonka jälkeen Litjalle tehtiin pallolaajennus. Sen jälkeen hän on ollut vähän varuillaan, kun jo ennestään varsin terveitä elämäntapoja ei voi kovin radikaalisti parantaa.

– Ennen juoksin portaat tänne viidenteen. Nyt kävelen. Leikkauksen jälkeen minulle jäi vähän epäselväksi, miten paljon syke saa nousta.

Kansallisteatterin ensi-ilta on joka tapauksessa ihan ovella. Maineikkaan brittikirjailijan Ian McEwanin näytelmä Lauantai kuvaa erään neurokirurgin vapaapäivää. Tilannetta, jossa näennäisen pieni sattumus suistaa asiat raiteiltaan.
Antti esittää taas appiukkoa, entistä runoilijaa ja kriitikkoa.

– Se on semmoinen pirullinen juoppo, jolla on otsaa vinoilla vävylleen, että se on tullut valinneeksi yksinkertaisen ja turvallisen ammatin.

Litjakin myöntää vuosien varrella loukanneensa monia ihmisiä ihan piruuttaan.
Ja valinneensa – monen turhauttavan mutkan kautta – ammatin, josta ensi hetkestä koki saavansa sellaista hyväksyntää, mitä ei ollut ennen kokenut.

Olen pyytänyt anteeksi

Menikö se sittenkään niin? Oliko Litjan lapsuus ja nuoruus niin latistavaa ja epäoikeudenmukaista aikaa kuin hänestä monasti on tuntunut. Oli ja ei. Nykyisin hän myöntää jo ajattelevansa vanhempiaan myötätunnolla. Tietää heidän yrittäneen parhaansa omista lähtökohdistaan käsin.

Antreasta evakkoon ajettu Litjan perhe juurtui pikku hiljaa Kanta-Hämeeseen. Isä Eino teki raskasta työtä kaivoksessa ja tiilitehtaalla.

– Isältäkin olen mielessäni pyytänyt anteeksi yhtä ja toista – minä se olin, joka jatkuvasti aiheutti ongelmia. Toisaalta, isän pään sisään ei päässyt kukaan, edes psykiatri. Taannoin kun kuvasimme Kellokosken mielisairaalassa Prinsessa-elokuvaa, minulta tultiin kysymään, että onko sulla herkkänä ihmisenä vaikeeta tämmösessä paikassa… Vastasin, että ei ollenkaan, suku on ollut täällä hyvin edustettuna.

Mutta nimenomaan isän puolelta Antti tietää perineensä hyvän muistinsa.
Äiti Helvi oli varreltaan pieni, toisella tavalla vahva ja peloton.

– Sai polttomoottorinkin käyntiin, kun äijät eivät osanneet. Äidillä oli myös ilmiömäinen kyky jäljitellä kyläläisiä.

Esikoispoika oli 6-vuotias, kun Kuukauppiin tuli kesäkuussa 1944 tieto, että aikaa lähtöön on tasan kaksi tuntia. Kyllä hän siitä kaaoksesta jotakin muistaa, palaneen evakkojunan jäännökset ja sen, miten äiti sitoi hänet ratakiskoon, ettei poika säntäile pommien alle. Jaloissa pyörivät myös kaksostytöt, ja sodan jälkeen Antti sai vielä kaksi siskoa lisää.

Iltatähti Hannaa isoveli kutsuu perheen ainoaksi ”normaaliksi”. Hänen luonaan Antti vietti menneen jouluaaton.

Ole uskollinen itsellesi

Piirakkakansan” perinteet  eivät ole Litjan repussa koskaan suuremmin painaneet, vaikka hän 90-luvun alussa kävikin fiilistelemässä synnyinseuduillaan, äiti oppaanaan. Tuolloin äiti paljasti myös unelmoineensa näyttelijän ammatista.

– Vastasin hänelle, että mikset ruvennut! En tajua ollenkaan, että ihminen ei ole itselleen uskollinen. Mitään sellaista en ole ryhtynyt tekemään, mikä ei ole tuntunut omalta, tuhahtelee Antti.

Juuri niin. Litja itse on rytisten noudattanut omia halujaan. Hyvässä ja pahassa. Ja aina on löytynyt niitä, jotka ovat siihen jalosti antaneet mahdollisuuden. Kuten sekin täti, joka teatterikoulun aikaan makseli hänen vuokriaan, syötti ja vaatetti.
Tai ex-vaimo Leila, jonka kanssa on–off -suhde jatkui vuosikymmeniä.

– Mistä kyvyttömyyteni arvostaa naisia on kummunnut... Olen sitä miettinyt.
Täydellistä vastausta ei ole vielä löytynyt, mutta kyllä hän tietoisesti – lähinnä taloudellisesti – on pyrkinyt hyvittämään tekojaan. Hyvittäminen kuuluu olennaisena osana myös alkoholistin kuntoutusprosessiin.

Ihan kaikkea ei pysty kuittaamaan.

Virallisesti avioero astui voimaan samassa rytäkässä kun Litja erotettiin Kansallisteatterista 1984. Se oli melkoinen kulttuuriuutinen, vaikka arvostetun näyttelijän törttöilyyn ihmeen ymmärtäväisesti suhtauduttiinkin.

Jälkeen päin Antti on oivaltanut myös sen, miten paljon pojista nuorin on kaikesta sekoilusta kärsinyt.

– Kaikesta huolimatta Pekka on aina jaksanut olla diplomaattinen. Viisas poika, äitinsä kasvattama. Hän myös työskentelee edesmenneen äitinsä tapaan sairaalassa, mielenterveyshoitajana. Ja asuu nyt omine poikineen Tervakoskella.

Tuuliviiri, tottahan se on

Kirjahyllyn päällä, Jussi-patsaan vieressä, on pari pokaalia purjehduskisoista. Seinilläkin on kuvia veneestä, jonka Antti hankki viisikymppisenä ihastuttuaan puuveneen ulkonäköön, vaikka aiempaa veneilykokemusta ei ollut.

– Scylla-veneet antavat paljon anteeksi, ovat liikkeissään niin hitaita, että yksikin ihminen pystyy pyörittämään, vakuuttaa Antti.

Vene on ollut myös tärkeä tervehtymisen väline. Ja vieläkin vanha rouva Jemina on kuvioissa mukana, odottaa kevättä Suomenlinnan telakalla.

Antti itse odottaa iltaa. Hän on menossa Even luo yökylään, vaikka hänen kuorsauksensa rakastettua hieman häiritseekin.

Anttia puolestaan häiritsee, että Eve on luonnehtinut häntä tuuliviiriksi – koska mies tietää, että siinä väitteessä on perää.

– Oikeasti olen kehittynyt ihmisenä paljon. Muuten en osaisi tätä suhdetta näin arvostaa.

Antti Litja

Syntynyt 21.2.1938 Antreassa. Varttunut Lopella.
Asuu Taiteilijakoti Lallukassa Helsingissä.
Ammatti Näyttelijä. Valmistui Teatterikoulusta 1963. Kiinnityksiä Tampereen Työ­väen­teatteriin, Suomen Kansallisteatteriin, Helsingin Kaupunginteatteriin. Lukuisia elo­kuva- ja tv-rooleja. Jussi-patsas elokuvasta
Mies joka ei osannut sanoa ei. Kultalevy ääni­kirjasta Mielensäpahoittaja. Pro Finlandia 1999.
Perhe Poika Pekka, 49, avioliitosta sairaanhoitaja Leila Litjan kanssa. Pojat
Jukka ja Timo kahdesta aiemmasta suhteesta. Viisi lastenlasta. Yksi lapsenlapsenlapsi.
Harrastukset Lukeminen ja veneily.

Kyyjärveläinen karjatilan emäntä Vuokko Huumarkangas tuottaa suomalaisten ruokapöytiin kotimaista maitoa. Vuokko asuu pienessä Peuralinnan kylässä eikä ole koskaan käynyt ulkomailla. Hän ei koe jääneensä mitään vaille.

Onnelan tilan lippusalossa heilahtelee laiskasti Keski-Suomen viiri, isännän 60-vuotislahja. Vuokko Huumarkangas, 61, kävelee reippain askelin kostealla nurmikolla kohti navettarakennusta. Kädessään hänellä on ammattikäyttöön tarkoitettu hengityssuojain ja punaiset kumihanskat.

Taivasta peittää raskas harmaa pilvimassa, joka enteilee sadetta ja puinnin siirtymistä eteenpäin.

Navetassa on lämmintä ja kosteaa, ja nenään käy pistävä heinän ja lannan haju. Parressa kiinni olevat lehmät ovat rauhallisia, osa niistä on vielä yön jäljiltä makuullaan.

Karjakeittiössä Vuokko napsauttaa vedet huuhtomaan lypsykoneen putkia. Sitten hän laskee kylmää vettä saaviin ja sekoittaa joukkoon kuumaa vettä erillisestä säiliöstä, kunnes lehmien "tissipesuvesi" on kädenlämpöistä.

Vuokon työ navetassa on hyvin fyysistä, vaikka hänellä onkin koneita apunaan.
Vuokon työ navetassa on hyvin fyysistä, vaikka hänellä onkin koneita apunaan.

Kun lypsy on saatu alkuun, Vuokko siirtyy navetan puolelle. Heti ovella hän vetää kasvoilleen hengityssuojaimen, jollaisen kymmenen vuotta sitten puhjennut allerginen astma vaatii. Hän harjaa lehmien edessä olevan "pöydän" siistiksi säilörehun jämistä ja hakee kottikärryillä tuoretta rehua tilalle. Unelma, Balleriina, Misteli, Laimi ja muut saavat rouskutettavakseen tilan omilta pelloilta korjattua timoteita ja puna-apilaa.

Lehmä ei siedä sijaisia

Vuokon päivä on käynnistynyt tänään samalla tavalla kuin se on tehnyt lähes 40 vuoden ajan. Kuudelta ylös, puoli seitsemältä navettaan, sitten aamiaiselle. Päivällä Vuokko tekee tilan muita hommia peltotöitä tai niiden valmistelua, osin Joukon kanssa – ja illan suussa käy navetassa uudelleen. 342 päivää vuodessa kuluu tähän tahtiin.

"Maitomäärät vähenevät lähes aina, kun hoitaja vaihtuu."

Lomittajan Vuokko ja Jouko saavat 26 päivänä vuodessa, mutta sekään ei takaa huoletonta oloa. Tilanpitäjä vastaa kaikista tilalla sattuneista vahingoista, vaikka ne olisivat syntyneet lomittajan läsnä ollessa.

– Lisäksi lehmät ovat niin tarkkoja elikoita, että maitomäärät vähenevät lähes aina, kun hoitaja vaihtuu. Meillä on vain yksi lomittaja, Mirva, jonka aikana niin ei käy, Vuokko kertoo.

Vuokko ei ole päässyt sairauseläkkeelle allergisesta astmastaan huolimatta.
Vuokko ei ole päässyt sairauseläkkeelle allergisesta astmastaan huolimatta.

Kalsareita ja leninkejä

Vuokon mies Jouko Huumarkangas, 62, puhuu eteisessä puhelimessa ja selvittää verotoimiston kanssa tutun maatalousyrittäjän asiaa. Joukolla on yllään "tilitoimiston virkapuku" eli kalsarit ja t-paita. Paita on päällä toimittajan ja kuvaajan takia. Tavallisesti isäntä tyytyy sisällä ollessaan pelkkiin kalsareihin.

Tilan isännyyden ja tilitoimistohommien lisäksi Jouko on mukana kunnallispolitiikassa ja pohjanmaalaisten energiayhtiöiden hallituksissa. Tehtäviin liittyy matkustamista ja edustamista. Joskus Vuokko lähtee miehensä mukaan päivän tai parin reissulle ja tilaa lomittajan hoitamaan lehmät.

– Silloin pukeudun mielelläni leninkiin. Näytän Joukolle paria vaihtoehtoa, ja aika usein laitan päälleni sen, jonka Jouko valitsee.

Jouko huomauttaa naurussa suin, että valikoimaa rouvalla riittää. Viimeksi kun Vuokko kävi Tuurin kyläkaupassa, hänellä oli tuomisinaan neljät kengät. Vuokkoakin naurattaa.

Kun Jouko lähtee reissuun, Vuokko pakkaa aina miehensä matkalaukun – "Jouko on niin paljon hittaampi" – ja jää hoitamaan tilan töitä yksin.

"Kahta samanlaista päivää ei ole."

Vuokko ei ole käynyt koskaan ulkomailla, ja Suomessakin matkat ovat rajoittuneet lähinnä Pohjanmaahan ja Keski-Suomeen. Hän ei koe jääneensä mistään paitsi.

– Minulla on ollut paljon tekemistä kotonakin. Saan hoitaa asiat omaan tahtiini ja siinä järjestyksessä kuin haluan. Kahta samanlaista päivää ei ole.

Koti ja perhe ovat Vuokolle tärkeimmät asiat. Lapset ovat lentäneet pesästä jo aikaa sitten ja perustaneet omat perheensä, mutta side on säilynyt.

Gatorin eli Kaattorin kyydissä Jouko ja Vuokko saattavat ajaa läheiselle laavulle makkaranpaistoon.
Gatorin eli Kaattorin kyydissä Jouko ja Vuokko saattavat ajaa läheiselle laavulle makkaranpaistoon.

Sanomista tulee, tietysti

Vuokon ja Joukon tila sijaitsee vajaan 1 400 asukkaan Kyyjärvellä. Tällä kulmalla Suomea, Keski-Suomen ja Pohjanmaan raja-alueella, kelit ovat viime päivinä olleet epävakaisia.

Myös tälle päivälle on luvattu sadekuuroja. Nyt jatketaan siis huoltotöitä, jotta kaikki on valmiina, kun lopulta saadaan kuiva ilma ja päästään pellolle. Vuokko lähtee auttamaan Joukoa jyväsuppilon siirtämisessä.

Tuleeko töistä sanomista puolisolle?

– Ilman muuta, Jouko nauraa.

– Minulle ei ihan aina selviä, mitä Jouko tarkoittaa, kun hän antaa ohjeita vaikkapa keskellä jotain konehommaa. Siitä saattaa tulla sanaharkkaa, Vuokko myöntää.

Vuokko hyppää Massey Fergusonin rattiin ja köröttelee pikkuteitä pitkin hakemaan pellolta heinäpaalia navettaan.

– Traktorihomma on mukavaa. Kuuntelen kuulokkeista radiota, yleensä Novaa. Soittavat hyviä levyjä ja lisäksi sieltä tulee sopivasti uutisia. Juha Tapio on kappale Kaksi vanhaa puuta on suosikkini. Jari Sillanpäästäkin tykkään.

– Parasta työssä on, että sitä voi tehdä omaan tahtiin, Vuokko sanoo.
– Parasta työssä on, että sitä voi tehdä omaan tahtiin, Vuokko sanoo.

Pellon reunaan ajettuaan Vuokko peruuttaa tottuneesti traktorin perän kohti paalia ja nostaa sen käsiohjaimella paalileikkurin päälle.

– Pärjään maatilan töissä hyvin ilman Joukoakin, mutta joskus öisin tuntuu turvattomalta, Vuokko sanoo.

Maataloudessa törmää vielä vanhanaikaisiin asenteisiin.

Jouko on kuitenkin aina puhelimen päässä. Niin oli myös neljä vuotta sitten – Vuokko muistaa päivänkin, 19. toukokuuta – kun Vuokko oli äestämässä ja traktorista lähtivät tuplarenkaat irti.

– Jouko sai onneksi reissun päältä huoltomiehen heti paikalle, ja pääsin jatkamaan. Peltohommissa ei odotella, muuten hyvät kelit voivat mennä ohi, Vuokko kertoo.

Vaikka Vuokko tekee tilalla suureksi osaksi samoja töitä kuin Jouko, maataloudessa törmää vielä vanhanaikaisiin asenteisiin.

– Jos meille soitetaan tilan asioissa, aika usein pyydetään Joukoa puhelimeen. Yhteinen yrityshän tämä on! Vuokko puuskahtaa.

Joskus myös Jouko unohtaa, että Vuokko on tottunut hoitelemaan tilaa yhtä hyvin kuin miehensä. Reissuillaankin Jouko seuraa kotialueen säätä ja saa kännykkäänsä ilmoitukset sähkökatkoista.

– Kun viimeksi meni sähköt, Joukolta tuli minulle tekstiviesti, että sähköt meni. No kai minä sen nyt tiesin täällä paikan täällä!

Vuokko oli mukana ET:n ihana nainen -elämyksessä – Katso upeat kuvat! 

Edustustilaisuuksiin Vuokko pääsee pukeutumaan naisellisesti.
Edustustilaisuuksiin Vuokko pääsee pukeutumaan naisellisesti.

Kiviä äitienpäivälahjaksi

Kesällä Vuokko viettää kaiken liikenevän vapaa-ajan puutarhassaan.

– Piha on minulle henkireikä. Kun möyryän mullassa kasvien keskellä, kaikki murheet unohtuvat, Vuokko kertoo.

Puolentoista hehtaarin alueelle mahtuu kivikokoelmia, buddhapatsaita ja suuria kukkapenkkejä täynnä astereita, nauhuksia ja ruusuja. Kun lapset Eveliina ja Kimmo kysyvät äidiltään, mitä tämä haluaa äitienpäivälahjaksi, toiveena on yleensä kasveja ja kiviä. Niistä Vuokko rakentaa uusia asetelmia.

Piha valittiin pari vuotta sitten Oma piha -lehden Suomen paras piha -kilpailun voittajaksi. Vuokko ja Jouko ovat avanneet puutarhansa vierailijoille Kyyjärvi-päivänä neljänä vuonna peräkkäin.

– Puutarhaa katsomaan tulevat kysyvät, että onko tämän talon väellä tunteja vuorokaudessa enemmän kuin muilla, Vuokko nauraa.

Vuokko suuntaa navettaan aamuisin puuron ja kahvin voimin.
Vuokko suuntaa navettaan aamuisin puuron ja kahvin voimin.

Arvaamattomat sarvet

Neljän aikaan Vuokko vetää jälleen verkkatakin ylleen ja kumisaappaat jalkaansa. Ammunta kielii, että häntä on jo odoteltu navetassa. Kun hän on saanut ensimmäiset lypsimet paikoilleen ja homman käyntiin, ammunta vähenee.

Kaupunkilaisella on mielikuva lypsäjän ja lehmän lämpimästä suhteesta, mutta se taitaa perustua Suomi-filmeihin. Vuokko ei nojaile suruissaankaan lehmän kylkeen. Lehmä on arvaamaton eläin, ja Vuokko on saanut lypsyhommissa monta potkua sorkasta. Sarvien kanssa on oltava erityisen varovainen.

– Kerran olin laittamassa lypsimiä yhdelle lehmälle, kun vieressä ollut tökkäsi minua sarvella alavatsaan. Läpi ei mennyt, mutta lääkärillä oli käytävä näyttämässä, sen verran kipeää teki. Onneksi selvisin mustelmalla.

Yksin ollessaan Vuokko laittaa lypsyn ajaksi oikukkaan lehmän pään köydellä kiinni, jotta vahinkoja ei pääse syntymään.

Hedelmä-lehmä voi lypsyn jälkeen keskittyä rouskuttamaan heinää.
Hedelmä-lehmä voi lypsyn jälkeen keskittyä rouskuttamaan heinää.

Karjakeittiön muovilaatikossa on kauppakuittien näköisiä maitoraportteja. Viimeisin maitoauton hakema kahden päivän maitosatsi oli 680 litraa.

Usein terassilla saa ihailla pellolla liikkuvia hirviä, peuroja, kauriita ja kurkia.

18 lehmän tila antaa niukasti tuloa.

– Hullummaksihan tämä on mennyt. Kun Suomi liittyi EU:hun, meille luvattiin, että kustannukset puolittuvat. Kyllä siinä kävi ihan päinvastoin, Vuokko huokaa.

1980-luvulla kahden päivän maitomäärä oli noin 500 litraa. Sen antamalla tulolla Vuokko ja Jouko kasvattivat ja kouluttivat kaksi lasta.

Nyt maitomäärä on lähes 800 litraa, mutta siitä saatavat eurot kattavat vain tilan kulut. Huumarkankaat saavat lisätuloa tilitoimistotöistä ja Joukon luottamustoimista.

Puintityö vaatii Vuokolta ja Joukolta yhteistyötä.
Puintityö vaatii Vuokolta ja Joukolta yhteistyötä.

Tarkistetaanpa sääennuste

Vuokolla on aina jokin puuha menossa, mutta iltaa kohden hän vähän rauhoittuu.

– Vietin lapsuuteni karjatilalla, ja meidät totutettiin työntekoon pienestä pitäen. Ehkä siksi en osaa olla toimettomana.

Vuokko ja Jouko käyvät saunassa melkein joka ilta. Saunan terassilla he istuvat rauhassa ja katselevat pihaa ja pihan taakse avautuvaa maisemaa. Usein he saavat ihailla pellolla liikkuvia hirviä, peuroja, kauriita ja kurkia.

Saunan jälkeen Jouko tarkistaa puhelimeltaan seuraavan päivän sääennusteen.

– Nyt Vuokko näyttäs, että ei satas enää koko viikkona.

– Eikö muka saja? Vuokko varmistelee.

– Eli tuo olis se väli, kun meidän pitäis saada puitua, Jouko toteaa.

Vuokko rullaa pienet vaaleanpunaiset papiljotit päähänsä ja asettuu yöpaidassaan olohuoneen sohvalle katselemaan Kauniita ja rohkeita ja kympin uutisia.

Jouko toimii tarpeen tullen myös kätilönä. Hän osaa kääntää lehmän mahassa väärinpäin olevan vasikan.
Jouko toimii tarpeen tullen myös kätilönä. Hän osaa kääntää lehmän mahassa väärinpäin olevan vasikan.

Yksi on vain muistoissa

Yhdessä sohvatyynyssä on painettu valokuva nauravasta pienestä pojasta. Se on Joakim, Vuokon ja Joukon pojanpoika. Joakim kuoli sydämeen päässeeseen bakteeriin nelivuotiaana. Flunssaa muistuttaneet oireet pahenivat niin nopeasti, ettei lapsi ehtinyt saada hoitoa ajoissa.

Vuokon silmiin nousee vesi, kun hän alkaa kerrata viiden vuoden takaisia tapahtumia.

Joakimin jälkeen Kimmon perheeseen on syntynyt Jessica, 3. Niin Jessica kuin Eveliinan lapset Sasu, 11, Nea-Liina, 8, ja Nora, 6, ovat toivottuja vieraita mummun ja vaarin luokse.

– Sasu tekee maatilan töitä kuin pikkuisäntä, mutta tytöilläkin riittää täällä puuhaa.

Sasu ei ehdi tilan jatkajaksi, sillä Vuokolla on eläkeikään enää pari vuotta, Joukolla vajaa vuosi. Edessä on lehmien myyminen ja peltojen antaminen vuokralle.

"Haluaisin päästä katsomaan, millaista on Pariisissa, Lontoossa ja Wienissä."

Uusi elämänvaihe ei huoleta Vuokkoa.

– Tekemistä aina riittää. Vietän aikaa lastenlasten kanssa, ja piha on loputon projekti.

Toiveissa on myös päästä käymään ulkomailla.

– Vaikka kotona on hyvä olla, kyllä minä haluaisin päästä katsomaan, millaista on Pariisissa, Lontoossa ja Wienissä.

Katso video! Vuokko kertoo Oprin-lehmän yllätys-raskaudesta. 

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 11/2017.

Fakta: Väki vähenee maitotiloilla

Maidontuottajia oli Suomessa vuoden 2016 lopussa noin 7 300. Kymmenen vuotta aikaisemmin heitä oli lähes kaksinkertainen määrä, noin 13 900 henkeä.

Maidon tuotanto on sen sijaan pysynyt suunnilleen samansuuruisena, mikä kertoo tilojen koon huomattavasta suurenemisesta. Vuoden 2016 aikana Suomessa tuotettiin reilut 2,3 miljardia litraa maitoa ja kymmenen vuotta aikaisemmin vajaat 2,3 miljardia litraa.

Luomumaidon tuotanto on kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut, ja vuonna 2016 sitä tuotettiin noin 55 miljoonaa litraa. Tuottajia on Suomessa 139.

Lähde: Luonnonvarakeskuksen Tilastotietokanta: Meijerimaidon tuotanto vuosittain. lukes.fi

Käärme on monissa kulttuureissa kauneuden ja viisauden symboli. Ei meillä. – Luonto on palapeli. Ei siitä voi mielivaltaisesti ottaa yhtä osaa pois, sanoo matelijoita puolustava Lisse Tarnanen.

Tapaamisia voi suunnitella etukäteen. Lisse Tarnanen, 71, sitaisee kaulaansa käärmekuvioisen huivin ja kurvaa nelivetomaasturinsa Hanikan luontopolun kupeeseen. Hän tietää, että pronssikautisen haudan lähellä on ikiaikainen matelijoiden talvehtimispaikka. Sen läheinen etelään viettävä rinne voi olla tänään otollinen kyiden treffipaikka.

Lisse on liikkeissään rivakka, mutta nyt hän astuu järeillä varsikengillään pehmeästi ja viivytellen kuin kissa. Välillä hän pysähtyy kiikaroimaan varvikkoa ja mäntyjen juurakkoja. Kyy on taitava kiipeilijä ja vielä taitavampi maastoutuja, joka vaaran uhatessa jää usein paikalleen – jos ei ole ehtinyt väistää.

– Kävele sinäkin kalliota pitkin, ettet astu kenenkään päälle, Lisse huikkaa.

Heti tajuaa, että hän on huolissaan nimenomaan käärmeiden turvallisuudesta.

Tällä kertaa treffit eivät onnistu. Silmiin osuu vain vanha takki eli kyyn luoma nahka, joka on samaa keratiinia kuin meidän hiuksemme ja kyntemme.

Mitä näkyjä!

Kulunut kevät on ollut pirullisen kylmä ja outo. Liikkeellä ovat lähinnä koiraat, jotka yrittävät aurinkoa ottamalla lämmittää itseään kosiokuntoon. Edellisellä viikolla Lisse piipahti kameroineen Utössä, josta yleensä löytyvät Suomen suurimmat rantakäärmeet. Ihan hukkaan reissu ei mennyt.

– Viisi rantista oli kiivennyt saman katajiston oksille kauniisti kuin joulupuun koristeet.

Lisse puhuu käärmeistä hellästi ja huumorilla kuin perheenjäsenistään.

Perusteeton inho käärmeitä kohtaan iskostetaan lapsiin pienestä pitäen, sukupolvesta toiseen.

Lissen käärmekuvat ovat kiehtovaa katseltavaa.
Lissen käärmekuvat ovat kiehtovaa katseltavaa.

Kaikki käärmeet eivät selviä talvesta, mutta vahvimmat yksilöt ovat tarjonneet Lisselle vuosien varrella ylittämättömän hienoja näkyjä: tanssituokioita ja kalastuspuuhia.

Viime vuosina harrastuksesta on kasvanut missio. Lisse on kiertänyt kuvineen ja tarinoineen pitkin Suomea vähentääkseen matelijoihin kohdistuvaa vihamielisyyttä. Helppoa se ei ole, koska käärmeelle varattiin jo Raamatussa syntipukin rooli. Perusteeton inho iskostetaan lapsiin pienestä pitäen, sukupolvesta toiseen. Niin Lissellekin tehtiin – hyvää tarkoittaen.

– Kun lapsena näin ensimmäisen käärmeeni, hämmästyin, miten pieni se oli, ei pelottava.

Mutta hevosia Lisse säikkyi pitkään. Lapsena hän oli kaveriensa kanssa sieniretkellä, kun vauhkoontunut ori laukkasi vastaan kapealla tiellä. Lisse ei ehtinyt muiden mukana kiivetä kalliolle pakoon, vaan vetäytyi läheisen koivun taakse.

– Pian sama hevonen juoksi korskuen takaisin, ja minä kiersin kylmän rauhallisesti sitä puuta.

Tyttö ja kamera

Lisse ei muista, milloin käärmeet alkoivat näyttää hänestä kauniilta. Jotenkin se liittyy kameraan, jonka kanssa hän kulki jo varhain. Sodan jälkeisessä Suomessa innokas kuvaaminen ei ollut tavallista.

Lisse asui varhaislapsuutensa Helsingin keskustassa ja opetteli hiihtämään Esplanadin puistossa. Viipurista evakkona tullut isä työskenteli Helsingin vesilaitoksella päivystäjänä. Äiti oli konttoristi. Lisse paimensi pikkuveljeä silloin kun muisti. Luontoasioita perheessä ei sen suuremmin harrastettu, mutta leivän jatketta saatiin siirtolapuutarhapalstalta.

Kun Lisse oli alaluokilla, perhe muutti Helsingin ensimmäiseen lähiöön Herttoniemeen. Vanhankaupunginlahti ja ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitukset tekivät siitä lapsen silmiin jännittävän seudun.

– Otin osaa nuorten rientoihin, mutta erityinen veto minulla oli metsään. Tykkäsin kirjoittaa, ja kuvaaminen oli sille luonteva jatke.

"Kyy on herrasmies! Paini ratkaisee, kumpi saa paritella."

Kun Lisse meni lukioon, hänen piti valita joko biologia tai psykologia. Hän olisi halunnut molemmat, mutta päätyi psykologiaan. Kirjastosta hän kantoi kotiin kaiken aiheeseen liittyvän.

– Valitsin psykologian, koska minua kiinnostivat ihmisen käytös ja sen vaikuttimet. Erityisesti minua askarrutti ja kiehtoi manipulointi. Se kuulostaa sanana pahalta, mutta on siinä kysymys myös sosiaalisesta älykkyydestä. Että osaa lukea toista ja nähdä, milloin hän on otollinen uusille asioille.

Pitkä ura mainostoimistossa yhdisti luontevasti kaikki Lissen kiinnostuksen kohteet.

Metsä on Lisse Tarnaselle olohuoneen jatke.
Metsä on Lisse Tarnaselle olohuoneen jatke.

Huumoria ja taikatemppuja

Tunneälyä ja kärsivällisyyttä tarvitaan myös luonnossa liikkuessa.

Kun lapset olivat pieniä, perhe vietti lomat veneillen, Lisse tuolloinkin kamera kaulassa. Avioliiton kariuduttua parikymmentä vuotta sitten Lisse jäi asumaan taloon, jossa hän asuu edelleen. Arjen rutiinit menivät uusiksi, ja käärmeille lohkesi enemmän aikaa. Ja mitä enemmän aikaa käyttää, sitä enemmän oivaltaa uutta.

– Kyy on herrasmies! Paritteluoikeus selvitetään rehdisti painimalla, vastustajaa ei purra.

Parhaimmillaan paini näyttää tanssilta, jossa ylöspäin kohottautuneet käärmeet yrittävät painaa kilpakosijan pään maahan. Lisse näyttää ottamansa kuvasarjan, jossa kahden koiraan painia peesaili nuori ja ilmeisen fiksu tulokas. Kolmikko muodosti ajoittain pullapitkoa muistuttavan nipun, mutta lähinnä voimiaan mittelivät kaksi vanhinta. Ottelun lopussa isot koiraat olivat niin näännyksissä, että ne kellahtivat selälleen maahan. Nuori koiras lipui tyynesti kerällä odottaneen naaraan luo.

– Mennessään se vähän elvisteli nostamalla takavartalonsa kaarelle ja heiluttelemalla kaksoispenistään.

Käärme on hyötyeläin, jota voi oppia sietämään.

Erityisen ihastunut Lisse on sporttiseen rantakäärmeeseen.

– Kerran seurasin, kun kaksi rantista kinasi samasta kalasta kuin taannoisen mainoksen Sidoste-sukkaa vetävät terrierit.

Kyiden tansseissa otetaan miehestä mittaa.
Kyiden tansseissa otetaan miehestä mittaa.

Arvostavaan sävyyn hän kertoo myös rantakäärmeen kyvystä "tikuttaa" eli ankkuroitua hännällään pohjaan ja esittää kaislaa. Rantakäärme pystyy olemaan puoli tuntia sukelluksissa.

Monen mielestä tällainen roolileikki on kammottavaa, mutta Lisse saa käärmeiden arkitoimet kuulostamaan äärettömän kiinnostavilta.

– Yksi parhaista palautteista tuli eräältä matelijailtaan osallistuneelta naiselta, joka huudahti: "Miten niitä saisi omalle pihalle?"

Jos jättää pihan hoitamatta, se kerää hiiriä ja myyriä, jotka puolestaan houkuttelevat käärmeitä. Ja päinvastoin. Jos haluaa karkottaa käärmeet, täytyy pitää ruoho lyhyenä. Pihaan ei myöskään kannata jättää ryteikköjä tai rakennella kivivalleja, joihin käärmeet mielellään vetäytyvät suojaan.

Entisaikaan rantakäärmeestä käytettiin myös nimeä tarhakäärme. Joissakin maalaistaloissa ne kuuluivat pihapiiriin siinä missä hiiriä jahtaava kissa. Maitoakin niille saatettiin antaa.

Oikeasti vaaralliset eläimet

Lisse kuvailee itseään sinisilmäiseksi maailmanparantajaksi. Aika lailla tulta ja tappuraa hän kuitenkin on, kun pääsee luennoimaan, mitkä eläimet ovat oikeasti vaarallisia.

Jyrsijät toimivat punkkien ja monien muiden loisten väli-isäntinä. Harventaessaan jyrsijäkantaa käärmeet siis ehkäisevät borrelioosin, puutiaisaivokuumeen ja myyräkuumeen leviämistä.

Maamme ainoan myrkkykäärmeen pelko on tilastojen valossa kohtuuton ja tunneperäinen.

– Luonto on palapeli, josta ei noin vain voi ottaa yhtä osaa pois. Jos pölyttäjät katoavat, meiltä loppuu ruoka. Jos hävitämme käärmeet, monet taudit pääsevät niskan päälle.

Suomi on ainoa Euroopan maa, jossa kyytä ei ole rauhoitettu. Maamme ainoan myrkkykäärmeen pelko on tilastojen valossa kohtuuton ja tunneperäinen. Viimeisen 15 vuoden aikana käärmeen puremaan on kuollut vain yksi ihminen. Esimerkiksi hirvikolareissa kuolee ja vammautuu vuosittain kymmeniä.

Mikä on Lissen vireyden salaisuus? "En syö punaista lihaa enkä märehdi menneitä."
Mikä on Lissen vireyden salaisuus? "En syö punaista lihaa enkä märehdi menneitä."

Rauhoitetun ja harmittoman rantakäärmeen vaino suututtaa Lisseä eniten.

Vuosia sitten hän meni väliin, kun näki, miten Porkkalanniemen rannalle kerääntynyt seurue oli lynkkaamassa pientä rantakäärmettä kuin ilmestyskirjan petoa.

– Jos sillä olisi ollut karvapeite ja jalat, kaikki olisivat pitäneet sitä söpönä, Lisse hymähtää. Hän ihmettelee, miten vieraantuneita monet ihmiset luonnosta jo ovat.

Pieniä iloaiheitakin löytyy. Esimerkiksi Vuosaarenhuipun maantäyttöalueesta on rakennettu luontokeidas, josta käärmeetkin löytävät talvehtimispaikan.

Kaikkea sitä luullaan!

Vetämissään matelijailloissa Lisse on törmännyt moniin pöhköihin uskomuksiin.

Yksi yleisimmistä väitteistä on, että kyy synnyttää puussa, koska sen poikaset ovat niin myrkyllisiä, että tappaisivat äidin. Höpö höpö! Kyy vetäytyy synnyttämään niin piiloon, että Lissekään ei ole koskaan nähnyt synnyttävää käärmettä.

Myytteihin kuuluu myös "havainto" käärmeestä, joka etenee pyörimällä mäkeä alas. Ihan pötyä, vaikka käärmeen kroppa joustava onkin.

Pötyä on sekin, että muurahaiskeolla ja kyyllä olisi joku kohtalonyhteys.

– Ei ole. Niiden arvostama biotooppi on niin erilainen. Monilla mökeillä on ihan suotta lähdetty siirtämään ja tuhoamaan muurahaiskekoa, ettei se houkuttelisi käärmeitä.

Kaveri opettaa

Lisse löysi työparinsa Jarmo Latvan, 63, vuosia sitten kamerakerhosta. Yhdessä koottu uraauurtava teos Suomen käärmeistä ja liskoista osoitti, miten hyvin he täydentävät toisiaan. Pitemmille retkille lähtee usein seuraksi myös Jarmon vaimo.

Taannoin Jarmo auttoi siirtämään Lissen Pohjois-Espoossa asuvan tyttären kasvihuoneeseen eksyneen rantakäärmeen. Se oli niin hädissään, että päästi anaalirauhasestaan eritteen. Erityisen karmealta kastike haisi tyttären venäjänmustaterrierin mielestä.

– Koira kiihtyi niin, että se oli pakko teljetä sisään, Lisse kertoo.

Lisse ikuisti käärmeen ruokahetken.
Lisse ikuisti käärmeen ruokahetken.

Kyy ei ole purrut Lisseä koskaan. Jarmoa on purrut kerran yksi, mutta sekään ei käyttänyt kallisarvoista myrkkyään.

– Totta tai kuvitelmaa, Jarmo oli sitä mieltä, että loistavan hajuaistin omaava kyy tunnisti hänet. Se tiesi, ettei tuosta tyypistä ole ollut ennenkään haittaa, kun mies on käynyt tarkkailemassa sitä vanhan navetan kivijalan liepeillä. Nyt käärme sattui olemaan maassa, ja miehellä jalassaan vain sandaalit.

Lisse ei koske käärmeisiin, vaan tyytyy vain katselemaan ja kuvaamaan niitä. Kunnioittavaa lähestymistä hän suosittelee muillekin.

"Rannalla tai metsässä ollessani tunnen olevani maailman parhaassa paikassa."

Hän on kiinnostunut myös perinteisen kauniista eläimistä, kuten kauriista, sudenkorennoista ja perhosista. Facebook-sivullaan hän julkaisi hiljattain kuvan punarinnasta: "Katso minua silmiin, niin näet, että me kaikki luonnonluomat kuulumme samaan joukkoon."

Syvemmältä metsästä kuuluu korpin korahdus. Kallion laella maisemaa vartioi komea kelo. Sen kuivat oksat kiemurtelevat taivasta vasten kuin apua pyytävät kädet. Tai käärmeet.

– Ikä antaa perspektiiviä. Monet asiat näkee selvemmin, jotkut harmaina ja paljaina. Mutta aina kun seison rannalla tai metsässä luontoa tarkkaillen, kaikki asettuu, ja tunnen olevani maailman parhaassa paikassa.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 10/2017.

 

 

Lisse Tarnanen

Syntynyt: Helsingissä 1945. Asuu Espoossa.
Työ: Toiminut mainostoimistossa copywriterina.
Perhe: 2 lasta, 3 lastenlasta ja 4 lapsenlapsenlasta.
Harrastukset: Luontokuvaus ja kirjoittaminen. Julkaissut yhdessä Jarmo Latvan kanssa teoksen Suomen käärmeet ja liskot (Madella 2013). Pitänyt kymmeniä luentoja ja näyttelyjä ympäri Suomen.