Tule työläismuseoon! Täällä on tallella korvaamaton määrä tavallisen ihmisen arkea ja historiaa. Ruukin työolot olivat raadolliset, mutta miljöö oli hurmaava.

Tampereella, Finlaysonin kutomosalissa sytytettiin sähkölamppu vuonna 1882, Pohjoismaiden ensimmäinen. Mutta märkäkehruukoneella työskentelevän Mantan naama oli liasta musta ja käsien iho rikki.

Paljasjalkaisen Mantan videoitu hahmo lehahtaa koneen viereen vielä nytkin. Hän varoittelee, että pikilattiaan jäävät jalat helposti kiinni. Niin kuumaa ja kosteaa salissa on, puhumattakaan pahasta hajusta ja melusta. Silti teini-ikäinen Manta on pestistään kiitollinen, vaikka pelkää vapriikin mestareita ja manailee poikia, ihan lapsia vielä, jotka vilistävät ties missä, vaikka heidän pitäisi jo olla kehruukoneen lankapuolia vaihtamassa.

Kulman takana seisoo puinen raastinkone, jolla hajotettiin raakapuuvillapaaleja. Jykevä masiina on itse tehtaanjohtaja James Finlaysonin johdolla suunniteltu ja valmistettu.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Samainen raastinkone ja siipikehruukone ehtivät palvella tehtaalla toistasataa vuotta. Moni nainenkin kesti vuosikymmeniä. Kuten 1900-luvun alussa syntynyt Elma Haukinen, Finlaysonin portinvartijan tytär, jonka ura kutomossa venyi 60 vuodeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Naiset olivat mukana teollisuustyössä jo ennen sotia, alipalkattuina ja ylityöllistettyinä.

Myytit nurin

Tekstiiliteollisuuden historia aukeaa riipaisevan elävästi Finlaysonin värjäämöön pystytetyssä Tekstiiliteollisuuden museossa. Oli sitten kiinnostunut ihmiskohtaloista, työkaluista tai vanhojen kangasmallistojen kauneudesta, tai koko vaivalloisesta prosessista, jolla villa, puuvilla ja pellava kesytettiin kankaiksi. Sitten kankaat valkaistiin ja värjättiin – tekijän terveyden kustannuksella, kuten yhä tapahtuu Aasian hikipajoissa.

Samalla nostalgiaretkellä menee nurin jokunen myytti naisen asemasta suomalaisessa työelämässä. Naiset olivat vahvasti mukana teollisuustyössä jo ennen sotia, alipalkattuina ja ylityöllistettyinä. Suojattomina pätkätyöläisinä, joille rapsahti sakko pienestäkin myöhästymisestä tai niin sanotusta virheestä.

Nykyään ei enää juuri puhuta paskaduuneista, epätyypillisistä työsuhteista kylläkin. Vuokratyöläisistä on tullut aikamme heittopusseja.

Moni patruuna tajusi, että ruumiin ohella kannatti pitää huolta työläisten hengestä.

Työsuhteiden pakkotahtisuus ja silppuisuus olivat tuttua myös puuvillatehtaan plikoille, samoin kuin oletus ilmaisesta harjoittelujaksosta. Naisilla, jotka työskentelivät tekstiili-, kumi- ja kenkäteollisuudessa 1920-30-luvuilla, muutaman viikon palkaton perehtyminen työhön oli enemmän sääntö kuin poikkeus.

Hyvä, paha patruuna

Teollistumisen kehitys kytkeytyi kaupungistumiseen. Toisaalta, useammankin hullunrohkean patruunan johdolla metsä- ja metalliteollisuus poiki kukoistavaa kulttuuria keskelle korpea, koskien ja rautateiden kupeeseen. Esimerkiksi Strömforsin ruukki Ruotsinpyhtäällä on edelleen harvinaisen ehjä ja omaleimainen kokonaisuus. Metallipajan ympärille muodostui kokonainen kyläyhteisö kouluineen, sairastupineen, krouveineen ja panimoineen sekä kirkkoineen.

Moni muukin patruuna tajusi, että ruumiin lisäksi kannatti pitää huolta työväestön hengestä, jotta väki sitoutuisi ja jaksaisi paremmin raataa. Merkityksellisin etu tästä "omistajuudesta" oli se, että työläisten lapset pääsivät kouluun, mihin heillä muuten ei olisi ollut mahdollisuuksia. Tässä sivistystehtävässä kunnostautui myös Mäntän suuri mies G.A. Serlachius ja hänen veljenpoikansa Gösta.

Sana patruuna juontuu latinan sanasta pater, isä. Mutta Strömforsia johti rautaisella otteella vuosikymmeniä "Hänen Armonsa" Virginia af Forselles, joka jäi leskeksi jo kolmekymppisenä.

Entä nyt? Kaipaamme taas kipeästi tyyppejä, joiden pelottomat innovaatiot työllistäisivät tuhansia. Odotamme kädet ristissä ulkomaisia investointeja, ja juuri sellaisista rahoista oli kysymys myös Suomen teollistumisen alkutaipaleella. Ei kehitysmaaksi luokitellussa Suomessa olisi muuten ollut moiseen varoja eikä tietotaitoa.

James Finlayson tuli Suomeen Skotlannista. Sinne hän myös palasi kuolemaan. Mutta miehen nimi elää ja on tunnetuimpia brändejämme, vaikka tuotanto on karannut halpamaihin. Vain suunnittelu on pysynyt Suomessa.

Nostalgiaa ja kansallisia ikoneita

Tampereen Tekstiiliteollisuusmuseo on osa Työväenmuseo Werstasta, joka valottaa myös työväen vapaa-ajan rientoja: iltamia, raittiusyhdistysten touhuja ja urheilukilpailuja. Nuo "vaarattomat" kokoontumiset tarjosivat hyvin muokatun maaperän myös työväenyhdistysten synnylle ja kasvulle.

Esineistö tuo mieleen muistoja lapsuudesta ja mummolasta.

Werstaalla puhutaan suoraan vaikeista asioista, mutta useimmille kävijöille kokonaisuus on ennen kaikkea nostalginen kokemus. Esineistö tuo mieleen paljon muistoja lapsuudesta ja mummolasta.

Finlaysonin arkkitehtonisesti vaikuttava sisäpiha on nimetty Väinö Linnan aukioksi. Kirjailija ehti työskennellä tehtaassa liki parikymmentä vuotta. Hän oli 17-vuotias tullessaan puuvillatehtaalle kärräriksi vuonna 1938. Vuoden päästä hän yleni karstaajaksi. Sodan jälkeen hän palasi tehtaalle entisiin hommiin, mutta kirjallinen menestys ylensi hänet asentajaksi. Tehdastyön Linna lopetti 1955, mutta hänen peltinen vaatekaappinsa on valjastettu tarinalliseksi osaksi näyttelyä. Samoin kuin muutaman muunkin tehtaalla työskennelleen persoonallisuuden. Jokainen ovi kannattaa avata.

  • Työväenmuseo Werstas, Väinö Linnan aukio 8, Tampere. tyovaenmuseo.fi
  • Päänäyttely kertoo työelämän muuttumisesta ja kansalaisyhteiskunnan vaiheista. Näyttelyssä pääsee tutustumaan 1900-luvun alun osuuskauppaan, säästöpankkiin, kirjapainoon ja työväentaloon.
  • Muista myös Valvillan tehdasmuseo, joka esittelee Hyvinkäällä 1892 perustetun villakehräämön maineikasta historiaa.

Lisää kiinnostavia aikamatkoja metsä- ja metalliteollisuuteen

1. Asuntomuseot:

Amurin Työläismuseokortteli

Tampereella työväen asuntopulaa helpottamaan perustettiin kokonainen kaupunginosa vuonna 1868. Vanhasta Amurista on yhä jäljellä yksi kortteli, josta löytyy ajalleen ominaisesti sisustettuja asuntoja. Niissä pääsee eläytymään asukkaiden kohtaloihin ja vuosien 1882-1939 mukavuuksiin. Kahden perheen yhteiskeittiössä ei ollut viemäriä eikä valaistusta. Jokainen toi lyhdyn tullessaan.

Satakunnankatu 49, Tampere

Työväenasuntomuseo

Helsingissä sijaitseva Työväenasuntomuseo löytyy Linnanmäen kupeesta, yhdestä kaupungin vanhimmista, työväelle vuonna 1909 rakentamista puutaloista. Yhdeksän hellahuonetta on sisustettu eri aikakausien kodeiksi, joiden ahtaudessa voi tarkastella myös elintason nousua: hetekoiden, gramofonien ja sähkölamppujen ilmestymistä. Rehevä pihapiiri avarsi niukkoja neliöitä.

Kirstinkuja 4, Helsinki

Teollisuustyöväen asuntomuseo

Imatralla, Vuoksen Ritikanrannalla, on kasarmityyppinen asuntomuseo, jonka Enso-Gutzeitiin myöhemmin sulautunut Tornator Oy rakensi työläisilleen. Alakerrasta löytyy 1900-luvun alun koteja, joissa yhtä perhettä kohden oli tilaa noin 20 neliötä. Yläkerrassa on 1940- ja 1960-luvun asuntoja.

Taimikuja 7, Imatra

2. Verla puuhiomo ja pahvitehdas

Maailmanperintökohteeksi nimetty Verlan miljöö on ainutlaatuinen. Tehdas on ollut kylän sydän 1870-luvulta lähtien, ja se toimi vuoteen 1964 lähes muuttumattomin menetelmin. Verlan päätuote oli kuusipuusta valmistettu valkoinen puupahvi, jota vietiin ympäri maailmaa, Etelä-Amerikkaan asti.

Autenttisena säilyneen tehtaan ja kuivaamon lisäksi vaikuttava on koko miljöö, joka edustaa aikakaudelle tyypillistä keskieurooppalaista teollisuusrakentamista. Tehdasaluetta reunustaa työväen asuntoalue ja Verlankoski voimalaitoksineen. Koristeellista patruunan pytinkiä ympäröi kukkiva puisto. Tallista löytyy käsityöläisten pajoja ja puoteja.

Verlantie 295. Verlan kylä sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Kouvolan keskustasta.

3. Strömforsin ruukki

Vuonna 1695 Kymijoen kosken kupeeseen perustettu ruukki on yksi Suomen vanhimmista rautaruukeista. Raudan taonta vesivoimalla loppui siellä vasta 1950-luvulla. Jo 1700-luvulla, Forselles-suvun pitkällä valtakaudella, ruukin toiminta täydentyi työpajoilla, sahalla ja myllyllä, jotka ovat yhä olennainen osa museoviraston suojeleman alueen ilmettä. Herrasväen kolmikerroksinen kartano "Armonlinna" peilautuu hienosti vettä vasten. Ylevänä aluetta vartio myös kirkko, jonka erikoisuus on alttaritaulu, Helene Schjerfbeckin maalaama.

Ruukintie 19, Ruotsinpyhtää

+ Muista myös Fiskarsin ruukki!

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 10/2016.

Sisältö jatkuu mainoksen alla