
Paraisilla asuva Arja Hankalahti ryhtyi pitämään matkablogia, kun edessä oli lähtö pitkälle purjehdukselle aviomiehen kanssa.
Kun Arja ja Henrik "Hentti" Hankalahti olivat lähdössä pitkälle purjehdusmatkalle kesäkuussa 2011, Arja päätti perustaa matkablogin.
− Sain inspiraation, kun aloin seurata Vene-lehden vinkistä erästä naisen pitämää reissublogia. Se kertoi suomalaispariskunnan purjehduksesta kohti Australiaa. Siihen aikaan blogit eivät vielä olleet niin laaja ilmiö kuin tänä päivänä, Arja kertoo.
Arja oli työskennellyt pitkään parturi-kampaajana, käsityöläisenä, niin kuin hän itse luonnehtii.
− Blogin aloittaminen oli minulle ihan uusi juttu, ja se edellytti tietotekniikan opettelua. Olin tottunut käyttämään enemmän saksia kuin läppärin näppäimistöä.
Yksi Arjan asiakkaista alkoi vihkiä häntä tekniikan saloihin. Blogialustaksi valittiin helppo ja suomenkielinen.
− Englanninkielinen alusta olisi tuottanut vielä yhden vaikeusasteen lisää, Arja toteaa.
Tekeminen opettaa
Sitkeästi Arja opetteli kaiken blogin editoinnista kuvien pienentämiseen ja siirtämiseen. Hänellä ei ollut aiempaa kokemusta valokuvaamisesta.
− Kuvat ovat välttämättömyys erityisesti matkablogissa. Minä vain yksinkertaisesti ostin järjestelmäkameran ja aloin harjoitella.
Myös kirjoittajana Arja piti itseään kokemattomana.
”Melkein maksoi kaverille aineen kirjoittamisesta.”
− Kouluvuosina olin melkeinpä maksanut vierustoverille, että hän olisi laatinut aineen puolestani, hän naurahtaa.
Mutta tekeminen opetti. Se oli Arjalle yllätys, kuinka hankalaa ja kallista nettiyhteyksien luominen reissussa on.
− Hollannissa hankin 80 euroa maksaneen prepaid-liittymän, joka datasaldo tyhjeni muutaman kuvan lähettämisellä. Myös nettiravintoloissa ja -kahviloissa istuminen tuli kalliiksi, koska aina piti ostaa jotain juotavaa tai syötävää.
Karbian lämmössä
Kun pariskunnan Serena-vene saavutti Karibian tammikuussa 2012, Arja oli jo kokenut bloggaaja ja taitava nettiyhteyksien metsästäjä.
− Vieraassa ja anonyymissä ympäristössä on helppo inspiroitua kuvaamaan ja kirjoittamaan. Tilanteet ovat rikkaita, ja koko ajan tapaa uusia ihmisiä, hän sanoo.
Blogi päästi pariskunnan sukulaiset, ystävät ja muut lukijat ikään kuin ”salamatkustajiksi” veneeseen, kokemaan erikoinen matka Arjan ja Hentin havaintojen kautta.
Sy-serena-blogi olikin menestys. Sivunäyttöjä kertyi liki 300 000.
− Kun aloitin, en mitenkään mainostanut sitä. Sana vain levisi kuin itsestään. Niinhän sosiaalinen media toimii.
Muistojen taltio
Kesällä 2013 purjehdus sai dramaattisen käänteen. Palatessaan Karibialta Azoreiden kautta kohti Eurooppaa Hankalahdet joutuivat myrskyyn.
− Serenaan iski iso aalto, joka rikkoi paikkoja. Jouduimmet jättämään veneen, joka lähti yksikseen ajelehtimaan takaisin kohti Karibiaa, Arja kertoo.
”Jatkoin bloggaamista selvitys- ja surutyönä.”
Hän jatkoi blogipäivityksiä eräänlaisena selvitys- ja surutyönä. Se jopa lisäsi lukijoiden kiinnostusta: Miten heille nyt käy?
Viimein marraskuussa 2013 Serenen hylylle löytyi ostajaksi argentiinalais-espanjalainen pariskunta.
Siihen oli aika lopettaa. Arja kirjoitti: ”Tämä jää nyt viimeiseksi kirjoitukseksi Serenaan liittyen. Vähän mieli haikeana. Kirjoituksen lopettaminen tuntuu, ikään kuin lapsi muuttaisi pois kotoa. Mielessä kaikki tuo eletty aika, jota ei koskaan saa takaisin. Mutta onneksi voi muistella.”
− Antoisinta blogin kirjoittamisessa on juuri se, että tekstit ja kuvat jäävät jäljelle päiväkirjaksi, johon voi aina palata.
Veneestä taloon
Blogiharrastus ei silti päättynyt. Uuden talon rakentaminen kirvoitti aloittamaan projektista kertovan hanslankari-sivuston.
Erilaista se kuitenkin on. Purjehduksella oli aikaa keskittyä kuvaamiseen ja kirjoittamiseen. Nyt päivätyö ja rakennusprojekti tahtovat syödä kaiken ajan.
− Blogin pitäminen koukuttaa mutta se myös tavallaan velvoittaa. Jos en vähään aikaan päivitä sivua, aletaan herkästi kysellä, miksi en ole kirjoittanut. Mutta hyvä kun kiinnostaa, Arja naurahtaa.
Lue Arjan blogeja: sy-serena.blogspot.fi, hanslankari.blogspot.fi
Lue Arjan ja Hentin tarina ET-lehden numerosta 5/2017. Digilehteen pääset tutustumaan täältä.
Tule bloggaamaan ET-lehden sivuille! Näin perustat blogin.
Arjan vinkit blogin aloittamiseen
- Lue kirjallisuutta kehittyäksesi kirjoittajana.
- Kysy neuvoa kokeneilta tekijöiltä.
- Harjoittele tekniikkaa riittävästi jo ennen aloittamista.
- Hanki hyvä kamera ja opettele kuvaaminen ja editointi.
- Ala rohkeasti kokeilla.