Mikä yhdistää Mannerheimia ja Akseli Gallen-Kallelaa? Molemmat keräsivät ryijyjä. Varkautelainen Tuomas Sopanen, 70, kulkee heidän jalanjäljissään. Hänellä on 451 ryijyä.

Rakkaus ryijyihin roihahti 1997.

– Olin pitkään ajatellut, että moderniin tupaamme sopisi hyvin vanha ryijy. En kuitenkaan etsinyt sellaista aktiivisesti. Kerran Helsingin Kruununhaassa kävellessäni kuitenkin näin nyt jo lopettaneen Antik Oskarin ikkunassa ryijyn. Ajattelin heti, että se sopisi hyvin tupaamme. Yksinkertainen kuvio viehätti minua. Näin jo ryijyn ruokapöydän päädyssä. Se olisi aina edessäni syödessäni, Tuomas Sopanen, 70, muistelee.

– Kauppias huomasi heti, että kyseessä oli heräteostos. Hän kyseli, oliko minulla todella paikka ryijylle ja mitä muut sanovat. Sitten hän kertoi, että ryijy on varattu jollekin ulkomaalaiselle, mutta voisin kuukauden kuluttua kysyä uudelleen. Niin tein ja sain ryijyni ostettua.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nykyisin 451 ryijyä omistavan Tuomas Sopasen mielestä ryijy on kansantaidetta parhaimmillaan.

Jo hänen lapsuudenkodissaan Varkaudessa oli seinällä ryijy, kuten lähes kaikissa kodeissa 1950-luvulla. Lapsuudenryijy oli vuodelta 1891, tumma, kulunut ja paikattu. Mutta siitä jäi pikkupojan mieleen kunnioitus käsityötä kohtaan.

Liekki lahjaksi

Vuonna 1980 Tuomas Sopanen väitteli tohtoriksi aiheenaan itävä ohranjyvä. Väitöskirjan kunniaksi isosisko osti hänelle ryijyn. Kotiin tuli Liekki , jonka Akseli Gallen-Kallela suunnitteli Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1900.

– Viisitoista vuotta sitten minulla oli 25 ryijyä, joita pyydettiin Heinolaan näyttelyyn. Aloin ajatella ryijyn kehityskaarta vene- ja sänkypeitosta upeaksi taidetekstiiliksi. Kolmessa vuodessa metsästin 200 ryijyä. Halusin kokoelman, jonka avulla voisin esitellä suomalaisen ryijyn koko historian. Siksi hankin myös moderneja ryijyjä ja sellaisiakin, joista en pitänyt.

Vanhat kansanomaiset ryijyt maksoivat tuolloin 500–1 000 euroa. Hintaluokka on edelleen sama.

Helmiä huutokaupasta

Sopanen muistaa nopeasti mehukkaimmat ryijyhankintansa.

– Ostin helsinkiläisestä huutokaupasta Väinö Blomstedtin 1906 suunnitteleman Hevoset -ryijyn. Olin innoissani suuresta, hyväkuntoisesta ja harvinaisesta jugendryijystä. Se oli kallis, 4 000 euroa.

Ruotsista löytyi 1700-luvun lopulla kudottu keskisuomalainen elämänpuuryijy.

– Huusin sen huutokaupasta puhelimitse pelkän kuvan perusteella. Nähdessäni koristeellisesti kuvioidun harvinaisen nurjan puolen riemastuin hirveästi. Halusin nimittäin kokoelmiini vippeläisryijyn, jonka nukaton puoli on koristeltu värillisin raidoin. Ruotsista saadun ryijyn nukaton puoli muistuttaa hieman vippeläisryijyä.

Kolmas herkkupala on Hugo Simbergin tyttären Uhra Simberg-Ehrnströmin Oras vuodelta 1970.

– Se oli huutokaupassa vaatimattomasti rullalle käärittynä. Nurjalle puolelle ommellussa lapussa kerrottiin ryijyn olevan ensimmäinen kappale tätä mallia. Taiteilija kävi päivittäin keskustelemassa kutojan kanssa, joten joka nukka on kohdallaan. Huutokaupassa eivät mainostaneet tätä lappua, joka on hyvin harvinainen.

Ryijytrio omin käsin

Sopasen mukaan ryijyt eivät ole läheskään yhtä kalliita keräillä kuin taulut.

– Uusi täysikokoinen ryijy maksaa 3 500–5 000 euroa. Moderneja ryijyjä ei tarjota huutokaupoissa edullisesti, sillä omistajat eivät ole vielä luopumassa niistä. Esimerkiksi Karpalosuon ostin suoraan tekstiilitaiteilija Katri Haahdilta 2008.

– Nettihuutokaupasta olen löytänyt vain kerran arvokkaan kansanomaisen ryijyn. Enimmäkseen tarjotaan 1930–40-lukujen funkisryijyjä ja 1950–70-luvuilla pakettien mukaan kudottuja ryijyjä.

Sopanen on itse ommellut kolme ryijyä, jotta saisi käsityksen niiden tekemisestä.

– Tein Eva Brummerin 1950 suunnitteleman Zeebran sekä Nina Nisosen Kiertoradat 1:n ja Medaljongin. Ompelu on rauhallista puuhaa, samalla voi kuunnella musiikkia. Yhtä riviä tekee 45-90 minuuttia, neljän Mozartin pianosonaatin ajan.

Haaveena Teheran

Suomen Käsityön Ystävät perustettiin 1879, kun heräsi huoli käsityötaiteen tulevaisuudesta. Tuomas Sopanen uskoo, että ryijyt tulevat vielä muotiin.

– Kun aloitin keräilyn huutonetissä, Huutonetissä myynnissä oli sata ryijyä, nyt on yleensä yli 300. Uudet tekijät tuovat raikkaita ideoita, kuten ryijytakit ja ekologiset hapsut, jotka korvaavat kauluksena turkiksen. Maisa Kaarnan ryijyissä on rautaa ja kiviä. Tenka Issakainen lisää töihinsä rintaliivin olkaimia ja tekoruusuja.

Osa Sopasen ryijyistä oli kesällä esillä Keski-Suomen museossa. Vuonna 2013 hänen ryijyjään näkyi Istanbulissa ja Budapestissa, seuraavana vuonna Szombathelyssä ja Minneapoliksessa.

– Sain elämäni aplodit, kun pidin Unkarissa avajaispuheen unkariksi. Haaveilen ryijynäyttelystä Teheranissa ja yritän jo opiskella farsia avajaispuheeseen, keräilijä nauraa.

Sopasen mielestä ryijy on parhaimmillaan lämmin taiteellinen kokonaisuus, joka ilmaisee jotain menneiden sukupolvien tunnoista.

– Ryijyn alkuperäinen tarkoitus oli lämmittää nukkuvaa ihmistä. Nykyisin se luo lämpöä ympäristöönsä kauneuden kautta.

Katso kuvat kaikista jutussa mainituista ryijyistä tästä!

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 18/2015.

Ryijyn historia

Alun perin ryijy oli yksinkertainen peite niin maalla kuin merellä. Se lämmitti myös kosteana eikä merivesi pilannut sitä.

Varakkaiden ryijyjä alettiin koristella kirjomalla. Nukkuessa ryijyn nukkapuoli oli alaspäin, mutta vähitellen nukkia alettiin solmia päällispuolellekin lisälämmön takia. Näkyvää puolta somistettiin värillisillä langoilla ja kuvioilla.

1700-luvun loppu ja 1800-luvun alku oli kansanomaisen ryijyn loistokautta Suomessa. Ryijystä tuli komeilutekstiili, vihkiryijynä, joka muuttui peitoksi. Eri alueille kehittyivät omat yksinkertaiset mallinsa, joita kutojat muuntelivat. Suosittuja kuvioita olivat tulppaani, elämänpuu, risti, sydän ja tiimalasi. Säätyläisryijyissä oli monimutkaisia kuvioita ja värejä. Mallit olivat usein peräisin Ruotsista.

1800-luvun alkupuoliskolla vanutäkit yleistyivät. Ryijyt siirtyivät päiväpeitteiksi ja seinäkoristeiksi. Usein niiden kuviointiin alettiin käyttää ulkomaisia ristipistomalleja. Teollisen langan takia värit voimistuivat usein räikeiksi.

Jugendkaudella ryijyä alettiin pitää korkeaselkäisen penkkisohvan peitteenä. 1900-luvun alussa taiteilijat ja arkkitehdit alkoivat suunnitella ryijymalleja Akseli Gallen-Kallelan innoittamana.

1920-luvulla alettiin valmistaa kopioita vanhoista kansanomaisista ryijyistä. Kun ryijyjen koko pieneni ja niitä alettiin valmistaa myös ompelemalla valmiille pohjakankaalle, ryijystä tuli joka kodin kaunistus.

1930-luvulla ryijyjen arvostus oli huipussaan.

1950–70-luvulla suomalaisten ryijytaiteilijoiden töitä arvostettiin kansainvälisestikin. Suomen yleisin ryijy? Porin tienoot -ryijy, 30-luvun funkisryijyt sekä modernit Pirkka ja Metsässä palaa ovat Suomen yleisimpiä ryijyjä.

Lähteet Tuomas Sopanen, Leena Willberg: Ryijy elää. Suomalaisia ryijyjä 1778–2008. www.ryijy.com

Sisältö jatkuu mainoksen alla