Kranssi syntyy yllättävän nopesti ja helposti. Katso videolta kranssin teko alusta loppuun.

 

Siinä menee tunti poikineen, kun Armi ja Anni, 12, pääsevät mummin, Pirjo Nymanin, 54, kanssa askartelemaan. Nyt työn alla on joulukranssi.

– Teemme aina käsitöitä, kun tulemme mummille. Betonityöt ja helmikorujen väsääminen on mukavaa. Viime vuonna teimme mummin luona pajukranssit, jotka annoimme opettajalle joululahjaksi, Armi kertoo.

Pirjo lisää, että kun tytöt ovat yökylässä saattaa keramiikan teko venähtää valomerkkiin asti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Teemme aina käsitöitä, kun tulemme mummille."

– Olemme muotoilleet savesta kippoja ja pieniä eläimiä. Savea on kiva käsitellä. Mummi sitten lasittaa ja polttaa ne myöhemmin, Anni toteaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tytöt ovat askarrelleet mummin kanssa pienestä pitäen.

– Noin kolmivuotiaina he tokaisivat, että ”älä öpötä, me ei pyttytä kekkittymään”. Tytöt ovat rauhallisia ja hyviä keskittymään. Muut neljä lastenlasta eivät ole yhtä innostuneita, Pirjo kertoo.

Armi ja Anni esittelevät betonista tekemiään hienoja kynttilänjalkoja.

–  Liimasimme puiden lehtiä Pringles-putkiloiden sisäpuolelle. Kaadoimme betonimassaa sisään ja painoimme kynttilälle kolon. Kuivuneisiin kynttilänjalkoihin jää hienosti lehtien kuvio. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla