Neulo joulupakettiin syötävän suloiset piparkakkusukat tai veikeät mummisukat. Mikään ei estä koristelemasta näin myös myös aikuisten sukkia! Ohjeet ovat Kikka Virolaisen uutuuskirjasta Vallattomat villasukat.
Salolainen Kikka Virolainen, 43, on ehtinyt neuloa pitkälti toista tuhatta sukkaparia. Hän kokosi 40 ilmeikästä lasten sukkamallia ihanaksi kirjaksi.
Näissä 6-12 kuukauden ikäisille sopivissa sukissa on niin unijukkia, kukkia, merirosvoja, leppiksiä kuin nallejakin. Kokoa muuttamalla koristeluideoita voi käyttää isompiinkin sukkiin. Täältä löydät myös Kikka Virolaisen ihanien mummisukkien ohjeen.
ET sai hauskojen piparkakkusukkien ohjeen jaettavaksi lukijoille. Tästä somat sukat pukinkonttiin!Â
Piparkakkusukat
On taas aika joulun
ja piparkakkujen,
niitä leivotaan iso pino.
Veli tekee piparkakkutalon,
ei haittaa vaikka se on
vähän vino.
Koko: 6-12 kk ikäiselle
Tarvitset
- puikot nro 3
- virkkuukoukun nro 2,5
- neulan
- punaista ja valkoista Novita Nalle -lankaa sekä ruskeaa konepestävää lankaa
1. Neulo punaiset perussukat. Luo punaisella langalla 40 silmukkaa ja jaa ne neljälle puikolle. Yhdistä pyöröneuleeksi. Neulo 2 o, 2 n -joustinneuletta 26 kerrosta tai kunnes joustin on 8 cm pitkä.
2. Tee vahvistettu kantapää, jaa kantapohjan kavennettavat silmukat kolmeen osaan, 6-8-6.
3. Tee kiilakavennukset ja neulo sileää neuletta 28 kerrosta tai kunnes jalkaterä on kantapää mukaan lukien 11 cm.
4. Tee kärkikavennukset nauhakavennuksena ilman välikerroksia. Sukan valmis pituus kantapäästä kärkeen on 13 cm. Päättele sukka ja neulo toinen sukka samoin.
5. Virkkaa ruskea piparkakku. Virkkaa ruskealla langalla 8 ks kjs-lenkkiin. Virkkaa toisella kerroksella 3 pylvästä aina yhteen ks:aan = 24 p. Päätä kerros piilosilmukkaan. Virkkaa kolmannella kerroksella ympyrään piparkakun kaaret. Virkkaa 1 ks, jätä 1 p väliin. *Virkkaa 6 p samaan p:seen, jätä 1 p väliin, virkkaa 1 ks seuraavaan p:seen, jätä 1 p väliin.* Toista *–* yhteensä 6 kertaa, piparkakkuun tulee 6 kaarta. Päätä kerros piilosilmukkaan ja jätä pitkä päättelylanka piparkakun kiinni ompelemista varten. Virkkaa yhteensä 2 piparkakkua.
6. Koristele piparkakku. Virkkaa piparkakun läpi piilosilmukoita pintavirkkauksena piparkakun reunoja pitkin valkoisella langalla. Älä virkkaa piilosilmukoita liian tiukalle vaan jätä silmukat löysiksi. Kuljeta lankaa virkatessasi työn nurjalla puolella. Tee lankaan aloitusketjusilmukkalenkki. Vie virkkuukoukku työn läpi nurjalle puolelle kohdasta, josta haluat aloittaa pintavirkkauksen. Vie aloitusketjusilmukkalenkki koukulle ja vedä lenkki työn läpi oikealle puolelle ja jätä solmukohta työn nurjalle puolelle. Näin syntyy ensimmäinen piilosilmukka. *Vie virkkuukoukku taas työn läpi nurjalle puolelle seuraavasta kohdasta. Kierrä lanka koukulle ja vedä lanka sekä työn että koukulla olevan silmukan läpi oikealle puolelle.* Näin syntyy toinen piilosilmukka.
7. Toista *–*, kunnes piparkakun reunat on pintavirkattu. Katkaise lanka ja lopeta pintavirkkaus viemällä langanpää työn ja viimeisen koukulla olevan piilosilmukan läpi ensin oikealle puolelle. Vie sen jälkeen langanpää virkkuukoukulla takaisin työn nurjalle puolelle samasta kohdasta ja päättele.
8. Ompele piparkakun päälle vielä valkoisia pilkkuja. Päättele kaikki langanpäät piparkakun taakse ja ompele piparkakku sukkaan napakasti kiinni reunoistaan päättelylangalla. Viimeistele toinen piparkakku samoin.
9. Virkkaa ruskealla langalla joustimen yläreunaan 40 ks. Päätä kerros piilosilmukkaan. Virkkaa näin 2 kerrosta. Katkaise lanka, vaihda valkoinen lanka ja virkkaa pintavirkkauksena kiinteiden silmukoiden läpi 1 kierros piilosilmukoita. Älä virkkaa piilosilmukoita liian tiukalle vaan jätä silmukat löysiksi. Näin silmukat joustavat sukkaa käytettäessä ja pestessä. Päättele langanpäät hyvin.
Ohjeet ovat Kikka Virolaisen kirjasta Vallattomat vauvansukat. Moreeni 2017. Mallina on kaksivuotias Helka.