Suomalaiset rakastavat elämäkertoja. Jopa niin, että joidenkin elämistä jaksamme lukea useitakin versioita. Elämä kun ei onneksi koskaan täysin tiivisty kansien väliin.

Ihmiset ja eletty elämä kiinnostavat suomalaisia lukijoita jopa poikkeuksellisen paljon. Kirjallisuudentutkija ja tietokirjailija Agneta Rahikainen epäilee, että syy elämäkertainnokkuuteemme juontuu suhteellisen lyhyestä kansallisesta historiastamme.

– Meillä tuntuu olevan tarve rakentaa Suomea elämäkertojen ja historiikkien avulla. Jo se kirjapino, joka kohoaa suomalaisten suurmiehisten moninaisista elämäkerroista, on huikea.

Agneta Rahikainen on itsekin elämäkertakirjailija. Hän on kirjoittanut muun muassa runoilija Edith Södergranista tuoreimman elämäkerran. Hän on myös intohimoinen elämäkertojen lukija.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Enemmän kuin se, onko kirja täysin totta, minua kiehtoo se, miten toisten elämästä kirjoitetaan, mitä siitä otetaan mukaan, mitä jätetään pois ja miten tarina kerrotaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jotain faktaa, jotain fiktiota

Totuus ja elämäkerta ovat Rahikaisen mielestä kimurantti yhdistelmä. Paperille rakennettu elämä on aina jonkinlainen rakennelma.

– Siksi minusta on äärimmäisen tärkeää, että elämäkerroilla on vahva oma kertojaäänensä. On lukijan pettämistä, jos kirja ikään kuin yrittää olla tietokirjamaisen objektiivinen. Elämäkerta on aina faktan ja fiktion välimuoto.

Oma ääni syntyy Rahikaisen mielestä hyvästä kielestä ja tuoreesta näkökulmasta, joka seuloo henkilökuvan lisäksi elettyä aikaa.

Elämäkerta on aina faktan ja fiktion välimuoto.

– Ajankuva on äärimmäisen oleellista. Pystyäkseen ymmärtämään, miten henkilö eli ja ajatteli, kirjoittajan pitää sopeuttaa itsensä samaan aikaan. Oikeastaan kohteena olevan henkilön ymmärtäminen on minulle sekä kirjoittajana että lukijana tärkeämpää kuin teoksen tiukka totuusarvo.

Jälkeen jää aina arvoitus

Myös kirjailija Antti Heikkinen on viime vuosina luovinut toisten elämissä. Vuoden sisällä häneltä on julkaistu peräti kaksi elämäkertaa, ensin Juicesta ja tänä syksynä kirjailija Heikki Turusesta. Heikkinenkään ei lähtenyt jahtaamaan totuutta vaan rakentamaan henkilökuvia.

– Loppujen lopuksi jokainen meistä jättää arvoituksen taakseen, vaikka kuinka päivittäisimme elämäkertoja ja henkilökuvia, Heikkinen toteaa.

Vaikka Heikkisen kohteet ovat ikonisia hahmoja, hän ei ole pyrkinyt kirjoittamaan heistä minkäänlaisia suurmieskuvia.

– Halusin etsiä rosoa ja samaistumispintaa, sillä mikään ei ole niin tylsä kuin sileän täydellinen ihminen.

Henkilökuva rakentui kummassakin kirjassa hyvin eri tavoin. Juicen kohdalla kuva täydentyi arkistomateriaalin lisäksi yli sadan haastattelun kautta. Turusen tarina puolestaan kiertyi auki miesten kahdenkeskisissä pitkissä haastatteluistunnoissa.

Mikään ei ole niin tylsä kuin tavallinen ihminen.

Agneta Rahikaisen lailla Heikkinen on halunnut tuoda elämäkerroissaan selkeästi esiin oman subjektiivisen kertojaotteensa.

– Turusen kirjasta tein jopa päiväkirjamaisen. Se tuntui luontevalta valinnalta.

Myytit elävät

Vaikka Heikkinen ei lähtenyt kirjoittamaan tyhjentävää henkilökuvaa Turusesta, hän yllättyi tämän avoimuudesta. Edes ikävimpiä toilailujaan mies ei jättänyt kertomatta, eikä hän halunnut poistaa käsikirjoituksesta mitään.

Agneta Rahikainen on puolestaan pohtinut avoimuutta eri kannalta, sillä hän on kirjoittanut jo kauan sitten kuolleista henkilöistä.

– Edith-kirjan kohdalla nousi esiin hyvin intiimejä asioita. Perustelin niistä kirjoittamista sillä, että ne – ikävätkin asiat – avasivat hänen kirjailijakuvaansa merkittävästi.

Samalla Rahikainen huomasi, että myytit ihmisistä voivat elää jopa tiukemmassa kuin päivitetty elämäkerta.

– Kohtasin kirjailijavierailuilla lukijoita, jotka ensin kiittelivät uutta Edith-elämäkertaa. Samaan hengenvetoon he saattoivat todeta, että näinhän toki runoilija ei elänyt, koska eihän näin ole aiemminkaan väitetty. He siis päätyivät pitämään kiinni myytistä, se miellytti heitä enemmän, Rahikainen hymähtää.

3 tärppiä

Haastateltujen elämäkertakirjoittajien teoksia.

Agneta Rahikainen:

  • Edith. Runoilijan elämä ja myytti. Schildts & Söderströms 2014.

Antti Heikkinen:

  • Juice Leskinen. Risainen elämä 1950–2006. Siltala 2014.
  • Turjailija. Heikki Turusen elämä ja teot. Siltala 2015.

Tuulikki

Olen aina  lukenut elämänkertoja. Monen henkilön niin sanottu julkisuuskuva on muuttunut lukemisen myötä. Parhaillaan luen jo toista kertaa kirjaa Koneen ruhtinas - Pekka Herlinin elämä. Ostin kirjan alun alkaen koska vietin lapsuuteni Hyvinkäällä ja Kone Oy:llä oli suuri merkitys Hyvinkäälle asukkaiden työllistäjänä. Tämä elämänkerta on niin mielenkiintoinen, lukuisini valokuvineen ja ystävien, lasten sekä vaimon muistelojen takia, että luultavasti luen sen muutaman vuoden jälkeen kolmannen kerran.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mistähän syystä tuotakin kommenttia on miinustettu - kuka kertoisi minulle?

Enpä viitsikään mainita omia elämäkerta-suosikkejani, kun ne takuulla herättäisivät närää.

Miinustukset johtuvat siitä, että Et-netin ylläpito sallii miinustamisen vailla perusteita. Täten ihan hyviä kirjoituksia miinustetaan kun mieletään sairaat ihmiset ovat asialla. Ei siihen ole sen kummenpaa syytä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla