Kulahtaneet tai epämieluisan väriset kaapinovet saa helposti mieleisekseen peittämällä ne sisustustarralla. Valikoimassa on todella monia värejä ja kuvioita.

Sisustusmuoveissa on laaja valikoima kontaktimuoveja (esimerkiksi dc-fix), joilla voi pinnoittaa, päällystää ja suojata kodin erilaisia pintoja. Kontaktimuoveilla voi päällystää laajojakin alueita tai tehdä näyttäviä tehosteita ja koristeita kodin eri tiloihin. Kontaktimuovit luovat uuden ilmeen lipastoille, tuoleille, keittiötasoille, seinille tai vaikkapa kaapin oville.

”Kaappien peittäminen sisustusmuovilla maksoi 50 euroa.”

Ulvilalainen Miska Renfors remontoi keittiön suorastaan rock-henkiseksi Bauhausin punaisella dc fix -sisustustarralla. 

– Kotimme on vuonna 1973 rakennetussa omakotitalossa. Varsinaista remonttia ei ollut vielä tarkoitus edes tehdä, mutta kun saimme tupaantuliaislahjaksi astianpesukoneen niin sen alta piti purkaa pari kaappia pois. Pieni keittiön kasvojen kohotus tuli siinä yhteydessä puolivahingossa. Halusin keittiön nykyaikaisen näköiseksi, Miska kertoo.

Tältä keittiö näytti ennen ja jälkeen muovituksen:

Lastulevyovet ja koivurungot saivat uutta ilmettä seitsemällä rullalla sisustustarraa.

– Rullassa on kaksi metriä 67,5 cm levää tarraa. Meillä meni seitsemän rullaa eli kaappien peittäminen maksoi 50 euroa, Miska toteaa.

Dc fix -tarran kiinnittämisessä on tärkeää, että pinta on todella puhdas. Miska puhdisti kaapinovet auton lasinpesunesteellä, joka irrottaa lian hyvin.

– Jos oon kuperaa ja kulmikasta osaa, niin tarraa täytyy pikkuisen venyttää. Mutta rauhallisesti hiljaa hinkaten se onnistuu. Homma viimeistellään kuumailmapuhaltimella tai föönillä, jotta tarran liima tarttuu oven pintaan. Hyvin tämä onnistui, vaikka aikaisempaa kokemusta oli vain auton ikkunan tummennuskalvojen kiinnittämisestä.

Toki samalla tehtiin sitten muutakin keittiöön, pientä maalausta ja muuta laittoa. Seuraavaksi työn alla on olohuone. 

Kunnolla väriä keittiöön!

Nimimerkki Liisa kertoo fixailleensa aikaisemmin useita huonekaluja, joten hänelle keittiön fixaus oli helppo homma.

– Keittiön kaapit olivat jo tosi huonossa kunnossa, joten pyysin vuokranantajalta luvan fixaamiseen. Lupa pitää aina pyytää, sillä tarra saattaa vaurioittaa pintaa poistettaessa. Varsinkin jos alla oleva maalipinta oli jo halkeillut.

”Mattopuukolla pärjää.”

Liisa laittoi keittiötä pikkuhiljaa muutama kaappi kerrallaan, aina kun oli aikaa ja rahaa riitti fixin ostamiseen.

– Jos haluaa kerralla tehdä, niin päivässä tekee jo helposti ja rauhassa. Kaapissa olevat urat hidastavat laittoa. Minun kaappini olivat aivan suorat eli todella helpot päällystää. Hintaa materiaaleille tuli noin 120 euroa. Ennestään minulla oli jo terävät askarteluveitset, mutta mattopuukolla pärjää. 

– Mutta esimerkiksi oviremontinhan saisi tehtyä vieläkin halvemmalla.

Liisan keittiön kaapeissa on kolmea eri fixiä, välitilassa ruudut mustalla fixillä ja tasot marmorifixillä.

– Kaappien pohjana on musta dc-fix ja niiden päällä kuviollinen. Se ei itse asiassa ole dc-fixiä, joka on tuotemerkki eikä yleisnimitys. Se on AC creationin popup -tarrasisustuspaneeli. Hopeinen on dc-fix. Tällaisen keittiön olisi tehnyt alle 60 eurolla jos olisin käyttänyt dc-fixiä (5,50 euroa rulla). Tarrapaneeli maksaa 21,90 euroa per rulla.

Liisan keittiöön meni kaksi rullaa hopeaa ja kolme rullaa paneelia. Mustaa hän osti 15 metrin rullan, josta riittää seuraaviinkin projekteihin.

– Muuten kaikki meni ihan nätisti, mutta tuo hopeinen metallin näköinen fixi on sen verran paksua, että se piti kunnolla lämmittää hiustenkuivaajalla reunoihin kiinni, Liisa kertoo.

Puunvärisestä keittiöstä valkoinen

Marika Uusitalo oli haaveillut pitkään valkoisesta keittiöstä. Nähtyään kaverinsa Facebook-julkaisun, jossa tämä päällystänyt vanhan lipaston dc-fixillä, hänkin innostui.

”Vaikeinta oli kulmien teko ja isot yhtenäiset pinnat.”

– Aiemmin en ollut fixaillut mitään. Päällystin pintoja aina muutaman päivässä, mutta arviolta koko hommaan meni noin 15 tuntia. Toki iso homma oli myös kaappien ja laatikoiden irroitus ja takaisin asennus. Vaikeinta oli kulmien teko ja isot yhtenäiset pinnat. Myös osat, joita ei voinut irroittaa, olivat asteen hankalampia päällystää. Hintaa koko hommalle tuli 70 euroa, sillä ostimme 90 cm leveää kalvoa 15 metriä.

Kaikki tämän nettiartikkelin kuvat on Facebookin dc fix tuunaajat -ryhmästä haastateltavien luvalla.