Soputeltan hämärässä alkunsa saaneet 60-luvun lapset ja rokkifestareiden telttameret 70-luvulla. Sellaista oli telttailun kultakaudella, muistatko? 

Suomessa on telttailtu aina – työn takia. Metsästäjät, kalastajat ja muut kulkijat pystyttivät kotansa tai laavunsa sinne minne elämä tai tai saaliseläimet kuljettivat.

Jokaisella armeijan käyneellä taas lienee muisto siitä, miten varpaat hikoavat kamiinan hehkussa ja kylmä huokuu pääpuoleen ohuen telttakankaan läpi.

Vapaaehtoisesti teltoissa yöpyivät lähinnä suojeluskuntalaiset ja partiolaiset, joille armeijan telttoja alettiin myydä 1930-luvun puolivälissä.

Lapsena vankkureilla reissannutta Thomas Hiram Holdingia (1844-1930) pidetään modernin retkeilyn isänä. Vuonna 1908 hän julkaisi Retkeilijän käsikirjan.
Lapsena vankkureilla reissannutta Thomas Hiram Holdingia (1844-1930) pidetään modernin retkeilyn isänä. Vuonna 1908 hän julkaisi Retkeilijän käsikirjan.

Aikaa oli, rahaa ei

1950-luvulle asti matkailu oli vain harvojen yläluokkaan kuuluvien harrastus. Tavalliset ihmiset matkustivat, kun oli pakko. Silloin yövyttiin sukulaisissa, jos mahdollista.

1960-luvulla matkailuinto alkoi kasvaa, ja samalla telttailun suosio lähti hurjaan nousuun. Tärkein syy muutokseen oli, että vuosilomalain uudistuksen jälkeen ihmisillä oli yhtäkkiä aikaa matkustella. Vuodesta 1960 alkaen lomapäiviä oli 18-24, ja vuoden 1973 jälkeen kaikilla oli ainakin neljän viikon loma. Kuka sitä lomalla kotona pysyisi.

Aikaa oli, rahaa ei. Vuonna 1963 työmiehen tuntipalkka huiteli kolmessa markassa, eikä sillä rahalla paljon hummattu. Nelihenkisen perheen junaliput Helsingistä Hämeenlinnaan maksoivat pari kymppiä, hotelliyö reilusti enemmän. Leirintäalueet sen sijaan olivat valtaosin kuntien omistamia ja majoitus niissä halpaa, jollei ilmaista. Palveluita ei juuri ollut, mutta ei se haitannut.

Vuonna 1965 Suomessa oli noin 250 leirintäaluetta. Vuosikymmenen lopussa jo 400.
Vuonna 1965 Suomessa oli noin 250 leirintäaluetta. Vuosikymmenen lopussa jo 400.

Reissaamista helpotti autojen maahantuonnin vapautuminen vuonna 1962, jolloin autojen määrä lähti jyrkkään kasvuun. Vuosikymmenessä henkilöautojen määrä kolminkertaistui ja 20 vuodessa viisinkertaistui yli 1,3 miljoonaan. Volkswagen Kuplat, Datsun Bluebirdit ja Ford Angliat täyttivät maantiet. Jos omaa autoa ei ollut, pystyi Luupään tai Viistoperän kyytiin aina liftaamaan.

Telttailun suosio oli hurjaa, vaikka vielä 1950-luvulla Hotelli- ja ravintolalehti kehotti alan yrittäjiä vaikuttamaan viranomaisiin, jottei leirintäalueiden olemassaolo ala vahingoittaa liiketoimintaa. Kehotus ei tepsinyt: vuonna 1973 leirintäalueilla vietettiin 1,5 miljoonaa telttailuyötä. Ennätyslukemaa tuskin koskaan rikotaan.

Kuumien öiden romantiikkaa

Suomalaisia telttamarkkinoita hallitsi yksi malli, soputeltta. Vuonna 1932 Jarl Lönnqvist patentoi suunnittelemansa kupoliteltan, jota Telttaliike Sopu alkoi valmistaa. Vaikka malli oli patentoitu, toivat muutkin valmistajat kupolitelttoja myyntiin. Valmistajasta viis, soputeltta oli soputeltta.

Keltaoranssit soputeltat täplittivät suomalaista kesämaisemaa kuin jättikokoiset kehäkukat. Sopu säilytti suosionsa pitkälle 1970-luvulle, vaikka vedenpitävästä puuvillakankaasta tehty teltta oli painava eikä aina kovin vedenpitävä. Nihkeän tunnelman varmisti se, että huonosti hengittävä kangas piti nukkujista huokuvan kosteuden tiukasti teltan sisällä. Makuupussi oli siis aamulla märkä sekä sateella että helteellä.

Jari Lönnqvist patentoi suunnittelemansa kupoliteltan vuonna 1932. Niitä valmistaa Telttaliike Sopu.
Jari Lönnqvist patentoi suunnittelemansa kupoliteltan vuonna 1932. Niitä valmistaa Telttaliike Sopu.

Nihkeästä tunnelmasta huolimatta – tai sen ansiosta – teltta toimi näyttämönä monelle romanttiselle kohtaamiselle. Telttailun kultakausi osui samaan ajankohtaan seksuaalisen vapautumisen kanssa. Ei siis ihme, että telttakankaan suojissa on lemmiskelty ahkerasti. Moni 60- ja 70-luvun lapsi on saanut alkunsa soputeltan hämärässä. Synnytystilastoissa korostuivat kesäkuukausina alulle pannut raskaudet.

Nostalgiamatkailu nousussa

Vuonna 1970 joukko nuoria miehiä järjesti Turun Ruissalossa rockfestivaalit. Ensimmäinen Ruisrock houkutteli paikalle yli 30 000 kuulijaa. Vuotta myöhemmin paikalle ilmestyi 100 000 rockmusiikin ystävää. Koska muuta majoitusta ei juuri ollut tarjolla, iso osa juhlakansasta yöpyi teltoissa. Kyseessä lienee lajin Suomen ennätys.

– Lähdin Ruisrockiin Urjalasta kolmen kaverini kanssa. Olin 15-vuotias pitkätukka. Kun astuin bussista festarialueelle, ensimmäinen vastaantulija kysyi, onko minulla myydä huumeita. Enhän minä edes tiennyt, mitä ne ovat, muistelee Musiikin edistämissäätiön johtaja Hannu Saha. Hän kiersi nuorena ahkerasti festivaaleja, tietysti telttaillen.

Toiseen Ruisrockiin saapui 100 000 kuulijaa ja tuhansia soputelttoja.
Toiseen Ruisrockiin saapui 100 000 kuulijaa ja tuhansia soputelttoja.

Nykymittapuun mukaan Ruissalossa oli kaikella tapaa alkeellista. Satatuhatpäistä juhlakansaa varten oli muutama laudoista kyhätty käymälä. Vettä sai vain parista paikasta.

– Leirintäalueen taso ei ollut mikään ongelma, kun emme tienneet paremmasta. Minusta olosuhteet olivat täydelliset, Hannu Saha sanoo.

Viime kesänä Hannu Saha päätti kahden ystävänsä kanssa kokeilla, vieläkö telttamatkailu onnistuu. Kolmikko matkusti Viroon kansanmusiikkifestivaaleille yhteisen teltan kera.

– Menimme ensin Leigo-festivaaleille. Siellä esiintyi hyvä ystävämme Kimmo Pohjonen. Hän kutsui meidät esityksen jälkeen taiteilijalämpiöönsä, joka osoittautui niin tilavaksi, että pystytimme leikillämme teltan yhteen huoneista.

Telttailun suosio on noussut viime vuosina taas kasvuun vuosien laskun jälkeen.
Telttailun suosio on noussut viime vuosina taas kasvuun vuosien laskun jälkeen.

Viru Folk -festareilla Käsmun merenrantakylässä Hannu ystävineen leiriytyi perinteiseen tyyliin.

– Telttaan mahtui juuri ja juuri kolme miestä vierekkäin nukkumaan. Olimme kuitenkin nautiskelleet sen verran kulttuuria, että uni maittoi oikein hyvin. Se oli hieno muisteleva kokemus: näin sitä on ennen eletty – ja onnistuuhan se edelleen.

Lähteet: Antti Saukkonen: Leirintämatkailun synty Suomessa ja Pohjoismaissa kirjassa Tunne maasi, Suomen matkailun kehitys ja kehittäjiä; Seppo J. Partanen: Kun Suomi etsi itseään viertoteiltä ja matkailureiteiltä; rahamuseo.fi

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 8/2016.

Maltillinen haravointi ja nurmikonleikkuu auttavat nyt parhaiten pihanurmea selviämään talven koettelemuksista. Puutarha-asiantuntijan neuvoilla pääset keväällä nauttimaan vehreästä pihasta. 

Oikea leikkauskorkeus ratkaisee, missä kunnossa nurmikko paljastuu keväällä lumen alta. Syksyllä nurmikko kerää vararavintoa juuristoonsa ja siksi nurmen leikkauskorkeus pitää nostaa viiteen senttiin. Näin yhteyttävää lehtipinta-alaa on enemmän.

Vaikka nurmikon ajaminen jo kesän jälkeen kyllästyttäisi, säännöllistä leikkuuta ei voi lopettaa. Puutarhaneuvoja Riikka Kerttula suosittelee, lyhentämään syysnurmea vain yksi–kaksi senttiä kerrallaan. Leikkuujätettä tulee tästä vähän, joten se voi jäädä lierojen ravinnoksi. 

− Turmiollisin tilanne syntyy, jos nurmikon annetaan kasvaa syksyllä vapaasti, ja sitten kerralla nurmikko leikataan lyhyeksi. Tällöin nurmikon kasvuun käyttämää energiaa häviää leikkuujätteeseen ja nurmikko joutuu käyttämään uusien lehtien kasvattamiseen talven varalle keräämiään ravintovarastoja. Tällainen nurmikko ei ehkä viherry ensi keväänä, Kerttula varoittaa.

Kun päivälämpötila laskee alle viiden asteen, nurmikko lopettaa pituuskasvunsa. Silti nurmikko jatkaa yhteyttämistä, kun valoa on riittävästi. Tässä vaiheessa nurmikon korkeuden pitäisi Kerttulan mukaan olla viisi senttiä.

−  Myös liian pitkäksi jätetty nurmikko on altis talvituhoille. Erilaiset homeet ja haitalliset sienet muhivat liiskaantuneessa ja tiiviissä nurmikerroksessa. Etenkin lumihome vaivaa pitkäksi jääneitä nurmikkoja sellaisina talvina, jolloin lumi sataa ennen kuin maa on jäätynyt, 

Yksittäiset pudonneet lehdet voi Kerttulan mielestä jättää nurmikolle haravoimatta.

– Ne maatuvat talven aikana ja ravitsevat nurmikkoa. Kovat ja hitaasti hajoavat lehdet, kuten vaahtera ja tammi, kannattaa ajaa silpuksi ruohonleikkurilla. Näin pieneliöiden on helpompi hajottaa niitä.

− Jos nurmikolla näkyy syksyllä pelkkiä lehtiä eikä lainkaan nurmikkoa, on aika ottaa harava käteen ja rapsutella nurmikkoa esiin. Puiden alla olevaa paksua lehtikerrosta voi levittää laajemmalle alueelle, Kerttula opastaa.

Viimeiset lehdet putoavat yleensä vasta pakkasöiden puraisemana. Jäätynyt nurmikko rapsahtelee poikki kengän alla, joten nurmella liikkuminen kannattaa ajoittaa pakkasettomaan hetkeen.

Lähde: Puutarhaneuvoja Riikka Kerttula, Biolan

Eija Pöyry on kädentaituri, joka loihtii kaunista ja kiinnostavaa yllättävistä tarpeista ja esineistä. Katso kuvat ja nappaa Eijan vinkeistä parhaat omaan käyttöösi.

1. Laita kokoelmat esille. Kun jotain on paljon, se näyttää kiinnostavalta.

Eijalla on kotonaan Kurikassa komeat rivit puunukkeja ja puunuijia.

2. Keskeneräinenkin voi olla kaunista. Nosta se pöydälle tai hyllylle.

Eijaa kiehtoo keramiikan ja kirjonnan yhdistäminen. Näistä palasista tulee jotain, ei tiedä vielä mitä, mutta kiinnostavia ne ovat.

Värikkäät lasipalat Eija löysi Portugalista rannalta. Ne olivat hioutuneet reunoiltaa sileiksi ja Eija alkoi virkata niitä ketjuksi käämilangalla. Tämäkin on vielä haudutteluvaiheessa, ja siitä voi tulla mitä vain.

3. Kokeile uutta tekniikkaa, saatat innostua

Ristipistotöitä Eija kertoo pitäneensä aina tylsän mummomaisina. Sitten hän keksi, että niitä voi tehdä vapaasti ilman mallia. Hän piirsi itse kuviot pohjakankaalle ja alkoit täyttää kuviota väreillä kuin värittäisi värityskirjaa. Tuloksena oli kymmenen erilaista puutuolin istuinosaa.

Eija on myös ostanut ristipistotöitä kirpputoreilta. Niitä saa edullisesti, sillä valitettavasti niitä ei vielä arvosteta samalla lailla kuin vaikkapa vanhoja pitsipöytäliinoja.

4. Tee itse kaakeliseinä keittiöön

Eija on leikannut jämäkaakeleita leikkurilla pieniksi palasiksi ja luonut ihan oman tyylin. Keskellä olevat kaakelit ovat käsimaalattuja kirppariostoksia.

5. Hullaannu kirppislöydöistä

Tämä kullanvärinen kauris oli niin yliampuva esine, että se pääsi Eijan mukaan kurikkalaiselta kirpparilta. Muutakin hauskaa hänellä on kotona, esimerkiksi käkikello. Lapsenlapset rakastavat sitä!

6. Luo itsellesi oma käsityönurkkaus – tai vaikka monta

Eijalla on eri puolella kotia käsitöitä odottamassa tekijäänsä. Ihanien gobeliinien luona hän ompelee vanhoista vanuineista vaillapaidoista tilkkupeittoa.

7. Toteuta unelmasi

Eija unelmoi vuosikausia lasiverannasta. Lopulta se toteutui!