Runo on tapa ajatella, tapa puhua, tapa olla olemassa. Miten runot kokee näyttelijä, lausuja ja runoja kirjoittava?

Kun näyttelijä Ella Pyhältö oli pikkulikka, hänen idolinsa oli nimikaima, taiteilija Ella Eronen.

– Runous on kulkenut elämässäni koko ajan mukana, meillä on tällainen ikuinen rakkausavioliitto.

Ella Pyhältö on muun muassa esittänyt helsinkiläisessä Avoimet Ovet -teatterissa nimiroolia Katri Valan elämästä kertovassa Vala-näytelmässä.

– Katri Valassa kiehtoo hänen ristiriitaisuutensa ja voimakkuutensa. Mietin, millaista oli elää taiteilijana 1920-luvun Suomessa, olla samalla kertaa äiti, tasapainoilla rakastamiensa miesten ristitulessa ja täyttää omaa kutsumustaan.

1900-luvun alussa syntynyt Katri Vala oli raju ja voimakas runoilija. Hän kuului Tulenkantajiin, kannatti sosialisteja, rakasti ketä halusi, poltti tupakkaa eikä taipunut aikansa naismalliin. Runoissaan hän oli lipunkantaja, vapaamittaisen runouden ennakkoluuloton edustaja.

Valan rakkaus- ja ystävyyssuhde aikansa ikoniin, Olavi Paavolaiseen kesti Valan kuolemaan saakka. Sen sijaan yksitotiselle Yrjö Jylhälle elämää pursuava Vala oli liikaa, ja suhde kariutui. Pysyvä mies Katrin rinnalla oli vuosien myötä poliittisesti aktivoitunut pikkuveli Erkki Vala.

Ella Pyhätölle Valan runous on tuttuakin tutumpaa ja hän saanut Vala-roolistaan loistavat arvostelut. Valan nimikkorunoihin kuuluvaa Kukkiva puutarha -runoa Ella on lausunut vuosien mittaan istuen, maaten, tikapuilla, luonnossa, salissa...

–Välillä rasitteeksi asti, hän sanoo.

Runo vie P. Mustapään tuotantoon

- Palaan jatkuvasti P. Mustapään tuotantoon. Miksi? Sinisen värin, salaisuuden, älykkään suorapuheisuuden, hellän suora-
puheisuuden, rytmin, rytmirikon... vuoksi. Näin miettii suhdettaan runoihin lausuntataiteilija ja -opettaja Eilakaija Sippo. Hänen opetuksessaan on moni lausuntaan ihastunut löytänyt itsestään esiintyjänä uusia puolia ja saanut runoista irti aiempaa enemmän.

Sippo on yksi Suomen Lausujain liiton 75-vuotisen olemisen kunniaksi kootun kirjan kertojista. Runon lumo kertoo lausuntaharrastuksesta, lausujista, runoista ja runoilijoista. Samalla se on historiikki, joka kuvaa hyvin lausumisen muutoksen juhlallisesta taidemuodosta arkisemmaksi, ihmisen äänen ja tekstin kiinnostavaksi liitoksi.

Kirjan 69 lausujaa kertovat, miten he käyttävät ääntä instrumenttina luodakseen tunnelmia ja nostattaakseen kuulijoissaan tunteita. Jokainen esittelee myös omia runomieltymyksiään.

”Jumalani, anna minun hukkua / mereen, joka on runoja täynnä, / näkyjä täynnä, / tuskaa ja riemua täynnä”, rukoilee Kirsi Kunnas, yksi kirjan runoilijoista.
Runon lumo. Lausujien omin sanoin. Toim. Katri Mehto, Malla Kuuranne ja Iiro Kajas. SKS.

Omia lausuntailtoja

Näyttelijätyön ohella on Ella Pyhältö ohjannut ja opettanut lausujia sekä järjestänyt omia lausuntailtoja. Hän on myös Suomen Lausujain Liiton hallituksen jäsen.

Ella Erosen ajoista lausuntataide on arkipäiväistynyt. Enää ei tarvitse nousta korkealle kateederille ja pauhata runoja ylitunteellisesti eläytyen.

"Sanon aina lausujalle, että ajattele, mitä sanot, älä sitä, miten sanot."

Lausuntataide on viime vuodet elänyt uutta nousukauttaan.

– Runoissa ei pääse roolin taakse. Runoesitys on aina rakennettava itsensä kautta.

Pyhältö on esittänyt myös Maria Jotunin Huojuvan talon Leaa, miehensä vallan alle alistuvaa, tahdotonta naista.

– Minua kiinnostavat vahvat naiskohtalot. Miten paljon omat valintamme ohjaavat elämäämme ja miten paljon on vain pelkkää sattumaa.

Entä oma lempirunoilija?

– Oi, niitä on monta. Runous liittyy minulla aina elämäntilanteeseen. Mutta yksi ikisuosikkini on puolalainen nobelisti Wislawa Szymborska. Jos hänen runoistaan pitää mainita yksi, se on monivireinen ja koskettava Koputan kiven oveen. Ikuinen rakkausliitto

Ensimmäinen runo lentomatkan aikana

Ensimmäisen runonsa puolalaissyntyinen Stefan Widomski kirjoitti lentomatkan aikana. Siitä on nyt seitsemän vuotta.

– Yhtäkkiä tuli tunne, että haluan kirjata ajatuksiani.

"Liike-elämässä ei ollut tilaa runoilulle, vaikka mielikuvitusta, luovuutta ja herkkyyttäkin siellä tarvitaan."

– Työn ohessa ei kuitenkaan ollut aikaa käsitellä tunteita. Runojen avulla pääsen niihin kiinni.

Widomski muutti Suomeen 1966.

YKSINÄISYYS
Se tulee salaa /kutsumatta /
ottaen valtaansa /
kysymättä mitä odotan /
kesken juhlan /
väenpaljoudessa /
hiljaisella hetkellä /
kun katson /
järven pintaa /
kun puhut asioita /
jotka eivät ole minun /
kun olen täällä /
ja kuitenkin kaukana /
kun en ole missään /
en läsnä /
enkä poissa /
kun se äkkiä tulee /
yksinäisyyteni

Widomski on aina harrastanut kulttuuria ja rakastunut etenkin italialaista renessanssia. Mies on ollut myös runokirjojen suurkuluttaja. Kirjoittaminen on hänelle yritys hahmottaa itseään ja ympäröivää maailmaa.

– Runot saavat alkunsa ajatuksen siruista, jotka ovat aina olleet minussa. Aikaisemmin ne eivät vain ole tulleet ulos.

Kun mies ryhtyy kirjoittamaan, sanat alkavat elää omaa elämäänsä. Lopputulos on joskus hänelle itselleenkin yllätys, jopa järkytys.

– Puran runoihin tunnelmia, ajatuksia ja oivalluksia. Ihmettelen tätä maailmaa ja kaikkea, mitä olen sisältäni löytänyt. Itsensä tutkiminen voi olla pelottavaa, koska ei tiedä, mihin päätyy. Mutta se on elämää, ei sen kummempaa, Widomski paljastaa.

Runoja vierauden tunteesta

Widomskilla on kolme kotikaupunkia: Varsova, Cannes ja Helsinki. Kesäkoti on Suomessa. Runoilukieli on suomi, vaikkei se olekaan äidinkieli.

– Pohdin runoissani erityisesti omaa vierauden tunnettani. Siksi muuttolinturunoja on paljon. Koen, että olen aktiivisesta elämästäni huolimatta käyttänyt vain pientä osaa kapasiteetistani.

"Runoja kirjoittamalla tunnen voivansa hyödyntää voimavarojani monipuolisesti."

Pitkän uran tehnyt liikemies kaipaa runoissaan vapautta, kokee yksinäisyyttä, etsii. Tunnustaa rakkautensa, tuntee surua ja tuskaa. Kirjoituksissa on oivaltamista, elämän viisautta. Ehkä miehen sisällä asuu lempeä opettajakin.

Ensimmäisen kerran Widomski luki runojaan ystävilleen Mallorcalla. Hän oli otettu siitä, miten hyvin ne otettiin vastaan. Sittemmin hän on lausunut niitä monta kertaa ja saanut liikutettua kyyneliin asti ihmisiä, jotka työssään ovat tottuneet peittämään herkkyytensä.

– Kirjoitan itselleni, mutta myös muille. Tärkeintä on, että sanat herättävät tunteita. Paras palaute on se, kun huomaan, etteivät runoni jätä lukijoitaan kylmiksi.

Runoja-kirja on omakustanne. Perhe vaati sitä Widomskin 70-vuotispäivän kunniaksi. Kirjaa painettiin 200 kappaletta.

– Jos se leviäisi lähipiirin ulkopuolelle, jättäisin pois intiimeimmät ja kipeimmät runot, Widomski arvioi.

Ehkä mies ryhtyy joskus kirjoittamaan proosaa. Siitä hän on haaveillut pikkupojasta asti.

– Voi olla, että kirjoitan liike-elämästä. Minulla on siitä paljon materiaalia.
 

Artikkeli on julkaistu aiemmin ET-lehdessä 18/2013