ET-lehden piikakyselyyn vastanneet kertoivat, että kodinhoito tuli opittua palveluspaikassa perinpohjaisesti. Moni hakeutui hoitoalalle piikomisen jälkeen. 

Lapsenpiikana jo 6-vuotiaana

"Elettiin sodan jälkeistä aikaa 1946. Perheessäni oli isä, äiti ja viidesn lapsi syntyi juuri.

Seuraavana kesänä hoidin nuorinta siskoani isän ja äidin ollessa heinänteossa jokiniityllä. Itse olin joulukuussa täyttänyt 6 vuotta, ja tyttö oli 8 kuukauden ikäinen.

Olin innostunut pienen vauvan hoidosta, ja äiti opetti minulle tärkeät asiat: pesut, vaipan vaihdot, syöttämisen ja päiväunet.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Äiti näki kuinka hoidin sisartani huolella ja rakkaudella. Hän luotti minuun ja uskalsi jättää lapsensa minun hoivaani.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kaikki hoitui hyvin, eikä vahinkoja sattunut. Tyttö voi hyvin, kun äiti tuli illalla heinänteosta kotiin.

Olen luonteeltani avulias, positiivinen ja ksavoin vastuuntuntoiseksi.

Vauvanhoitajaksi naapuriin

Kun ikää karttui, niin naapurit pyysivät minua kotipiiaksi, kun heille tuli perheen lisäystä.

Kuljin useassa talossa kussakin aina kolmen kuukauden ajan. Ennen vauvan syntymää olin kuukauden ja synnytyksen jälkeen kaksi kuukautta, ja ristiäisten jälkeen muutin seuraavaan taloon.

Näin kuljin useita vuosia. Perheissä ollessani ns. piikana tunsin olevani hyvin tärkeä perheelle, teinhän kaikki kototyöt ja hoidin vauvankin jolloin äiti sai levätä. Perheissä minua arvostettiin, tunsin niin.

Hain emäntäkouluun, ja sain siellä lisää tietoa lastenhoidosta ja käytännöistä lastenkodissa.

Piiasta opiskelijaksi

Hoivaviettini oli synnynnäinen, ja niin aloin jatkaa opintojani. Menin aikuisten peruskouluun, jota kävin kolme vuotta, ja valmistuin 1982.

Hain sairaanhoitokouluun perushoitajalinjalle ja valmistuin 1985 jouluna. Perushoitajan työhön pääsin jo koulun loma-aikoina.

Kävin vielä 1993 Lapin sairaanhoitokoulussa vuoden mittaisen koulutuksen geriatrisella linjalla.

Eläkkeelle saakka sain toteuttaa hoitotyötä, jota arvostin suuresti. Tunsin että autoin sairaita ja avuntarpeessa olevia potilaita.

Hoitotyö antaa paljon myös hoitajalle, sehän perustuu vuorovaikutussuhteeseen potilaan ja hoitajan välillä.

Vielä nyt eläkkeellä olen vapaaehtoisena omaishoitajien tukihenkilönä täällä Oulussa."

Eeva Heikurainen

Kuin lastentarhanopettaja

"Kouluaikana ajattelin, että minusta tulee lastentarhanopettaja.
 
Pidin lapsista, mutta lukutaidot eivät olleet kummoiset ja rahaa tarvittiin. Niinpä peruskoulun käytyäni vuonna 1969 lähdin 30 kilometrin päähän kotiapulaiseksi.
 
Perheessä oli 3-5-vuotiaat lapset, ja heidän hoitonsa ja heidän kanssaan ulkoilu kuuluivat työhöni.

Jatkuva koti-ikävä toi minut viikonlopuksi kotiin, enkä jäänyt työpaikkaani kuin syyslukukauden ajaksi.

Kotikylästä sain uuden paikan, ja siellä olin kaksi vuotta.

Maito haettiin naapuritalosta

Se olikin kuin talouskoulu. Perheeseen kuului opettajapariskunta ja kaksi poikaa, 5 kuukautta vanha vauva ja 2-vuotias.
 
Hoidin pojat, ulkoilimme ja leikimme. Olikin ilo katsoa poikien kehitystä. Taloustyöt tein siinä sivussa.
 
Pyykin laitoin maanantaina likoon, ja tiistaina, kun pojat olivat päiväunilla, pesin pyykin pulsaattorikoneella.
 
Joka toinen viikko oli leipomispäivä. Viikkosiivoukset kuuluivat myös työhöni, sekä ikkunoiden pesu että lattioiden vahaus.

Maidon hain poikien kanssa naapuritalosta, ja samalla kävimme kaupassa.

Yhteys säilyi

Perhe muutti koululta omakotitaloon, ja silloin olin mukana muutossa auttamassa.

Tämä oli minulle opetusmielessä antoisaa aikaa.

Vieläkin vierailemme ja soittelemme, kiintymys on molemminpuolista.

Olen kiitollinen tuosta ajasta. Nyt on itsellä kolme lasta ja yksitoista lastenlasta.

Tässähän se lastentarhaopen ammatti melkein toteutui."

Marja-Leena

Kuuntelin salaa radiosta musiikkia

"Olin neljätoista vanha, viisilapsisen sisarusparven vanhin tytär ja juuri kansakoulusta päässyt.

Asuimme maaseudulla pienellä paikkakunnalla.

Mummoni asui naapurikunnassa, missä hänellä oli pieni maatila, kolme lehmää, vasikoita ja lampaita.

Hänen nuorin lapsensa oli juuri lähtenyt opiskelemaan. Mummollani oli paljon sairauksia, joista pahinpana astma, joten hän ei pystynyt enää hoitamaan eläimiä.

Äitini oli luvannut minut piiaksi, minulta lupaa kysymättä. Niinpä setäni vei minut syksyllä 1964 mummolaan.

Opettelin itse lypsämään

Mummoni oli hyvin uskonnollinen ihminen. Hän kävi seuroissa, kuunteli radiosta jumalanpalveluksen sekä aamu- että iltahartauden ja uutiset, muulloin radiota ei pidetty auki.

Heti ensimmäisenä iltana minuun iski kova koti-ikävä ja ajatus, että täälläkö minun pitää kahdestaan mummon kanssa elellä ja tehdä töitä.

Saapumisiltana lehmien lypsyaikaan mummoni sanoi, että lähdepä opettelemaan lypsämistä.

Niin minä lähdin, vaikka jännitti ja pelottikin, mutta siitä lypsäminen alkoi.

Seuraavina päivinä opin kaikki eläinten hoitoon liittyvät asiat. Sen jälkeen hoidin eläimet yksin, maidon laitoin meijeriin.

Maitotonkan nosto maitolaiturille tuotti usein hankaluuksia, mutta vähitellen voimani kasvoivat.

Pidin eläintenhoidosta ja kiinnyin eläimiin.

Koti-ikävä vaivasi

Mummoni valmisti ruuan ja leipoi. Minä hoidin kaikki muut talon työt. Mitään mukavuuksia ei ollut paitsi sähkö.

Töitä oli paljon. Vapaahetkinä tein käsitöitä. Koti-ikävä iski usein, mutta muuta yhteydenpitoa ei ollut kuin kirjeenvaihto ja muutamat kotonakäynnit.

Olin nuori ja olisin halunnut kuunnella radiota musiikkia, mutta se oli kiellettyä.

Mummon käydessä kauppa-autolla kuuntelin radiota, ja ikkunasta vahdin, milloin mummo palaa.

Mummoni myös valitsi, missä naapuritaloissa sain käydä, ja ne paikat eivät oleet minun mieleeni.

Tutustuin erääseen samanikäiseen tyttöön, mutta mummoni nähdessä tytön hän kielsi tapaamisen, koska hän käytti huulipunaa ja se oli mummon mielestä synti.

Tapasimme salaa, kun olin hoitamassa eläimiä.

Olin yksinäinen

Missään nuorten seurassa en saanut olla, ja olin yksinäinen. Elämä oli hyvin rajoitteista ja uskonnollisuuteen painottunutta. Vieraita kävi vähän.

Kesäajat olivat mukavampaa aikaa, koska luonto oli kaunis ja sain työskennellä ulkona, vaikka töitä olikin paljon kasvimaalla ja mansikkapellolla.

Näin elämä jatkui puolitoista vuotta.

Kerroin mummolle, että olen hakenut kristilliseen kansanopistoon ja menen sinne. Mummo hyväksyi tilanteen.

Karjanpito lopetetiin, ja mummo muutti kurkonkylään asumaan.

Ensimmäisenä tuolta ajalta tulee mieleen, että opin tekemään monenlaisia töitä. Opin myös hoitamaan ja kunnioittamaan vanhempaa ihmistä sekä ottamaan huomioon hänen elämänkatsomuksensa ja arvonsa, vaikka nuorena se tuntui välillä raskailta ja ehkä vääriltäkin.

Mummoltani sain kyllä kiitosta työstäni.   Kiitollisin mielin muistelen niitä aikoja nyt eläkkeellä olessani. Ehkä niiltä ajoilta sain vahvan pohjan elämään. Olen tehnyt 40 vuotta hoitotyötä, ja nykyisin hoidan äitiäni.

Aika kultaa muistot."

Pikku-piika

 

Gourmet-ruokaa kartanossa

"Kesällä 1967 lähdin tienaamaan opiskelurahoja ja hain keittäjän työtä kartanosta, jossa oli vahvat perinteet kesävieraiden kestitsemisestä.

Sain ilmeisesti edellisestä työpaikastani liian hyvän työtodistuksen, jolloin kartanon emäntä yliarvioi taitoni.

Olin ainoa ulkopuolinen palkattu henkilö, ja minun lisäkseni keittiössä hääräsivät talon miniä ja emäntä.

Koska oletukset taidoistani olivat liian suuret, kaikki iltani menivät keittokirjaa lueskellen. Olin käynyt talouskoulun ja työskennellyt suuren vanhainkodin keittiössä, mutta nyt piti osata laittaa "gourmet"-ruokaa.

Muistan myös, että tilalla oli kaksi maatalousharjoittelijatyttöä, joiden kanssa joskus pidimme lystiä.

Työtä oli aamusta iltaan, ja vapaapäivistä ei kukaan puhunut mitään.

Tajusin pian, että olen hypännyt historiassa 100 vuotta taaksepäin luokkayhteiskuntaan.

Sain kahvit vuoteeseen

Kun aloin uupua, kysyin vapaapäiviä. Työaikalaki oli silloin jo voimassa.

Ilmeisesti emäntä vähän säikähti, kun sain vapaapäivien lisäksi kahvit vuoteeseen.

Nukuin romanttisessa ulkorakennuksessa, joten rauha oli täydellinen.

Kirjoitin isälle ja äidille, ja isä kehoitti minua tulemaan kotiin.

Muistin vanhan sanonnan, että vuoden on vaikka "reen roikkuna", joten en jättänyt pestiäni kesken. Se kun kesti vai sydänkesän.

Muistan että sain vielä läksiäislahjaksi kauniin esiliinan ja hopeisen rannerenkaan.

Opin tuona kesänä paljon asioita, joita ei opita oppikirjoista. Sisua elämässä tarvitaan aina. Työtodistuksessa luki, että tyttö on kiinnostunut ruuanlaitosta, että se niistä taidoista...

Kuulun siihen ikäluokkaan, jota ei ohjattu keskikouluun, ja niinpä suoritin kansanopistossa määrätyt keskikouluaineet ja loppujen lopuksi päädyin hoitoalalle.

Sitkeä piika

Lue myös piikatarinoiden ensimmäinen ja toinen jakso.

Sisältö jatkuu mainoksen alla