Moni ET-lehden piikakyselyyn vastannut kertoi, että pääsi käyttämään palveluspaikassaan imuria, sähköhellaa tai pulsaattorikonetta ensimmäistä kertaa elämässään.

”Opin pulsaattorikoneen käytön pappilassa”

Lopetin kansakoulun keväällä 1959, ja menin syksyllä pitäjämme pikkupappilaan kotiapulaiseksi. Työhön kuului pappilan tyttären pikkutytön hoito, kaupassakäynti, ruuanlaitto, pyykkäys ja siivous.

Pappilassa asuivat ruustinna, rovasti, kuusi lasta, joista viisi oli kouluikäistä ja yksi pikkutyttö.

Kotini oli viiden kilometrin päässä, ja kesällä kuljin kärrytietä ja talvella hevostietä päivittäin pappilaan ja illalla takaisin kotiin. En ollut koskaan ennen nähnyt puhelinta saatikka käyttänyt sitä. Myös pulsaattoripyykkikone oli uusi tuttavuus.

Pullapitkoista tuli mutkaisia ja repeileviä

Leipominen oli minulle suuri koetinkivi: en osannut letittää pitkoja, ja niistä tuli mutkaisia ja repeileviä. Ruustinna tuumasi vain, että kyllä sinä opit, ja opinhan minä. Ruuanlaittoakin opin vähitellen. Pyykkikoneen käytön minulle opetti rovasti.

Siivottavanani oli alakerta, ja yläkerran siivouksen hoitivat pappilan omat tytöt.

Muistot tuosta ajasta ovan tosi lämpimät. Ruustinna ja rovasti olivat kivoja ja kannustavia ihmisiä. En muista että olisin saanut moitteen sanaa, vaikka kyllä se varmaan olisi joskus ollut paikallaan.

Seuraavaksi talveksi lähdin etelään vanhemman tytön perheeseen apulaiseksi, ja talon pikkutyttö otettiin mukaan. Siellä oli muuten hyvä olla, mutta minulla tuli kova koti-ikävä ja tulin pääsiäiseksi kotiin.

Täytyy ihmetellä 15-vuotiaan rohkeutta. Kuinka uskalsin ja jakson lähteä isoon taloon piiaksi, olihan siellä niin paljon uutta. Sähköhellaakaan en ollut nähnyt saatikka käyttänyt muualla kuin kotitaloustunnilla, ja kotimatkakin oli melkoinen.

Nykyisinkin pitäisi nuorten saada vastaavanlainen oppi elämää varten.
 
Seija-Lahja

”Välillä olivat kädet puuduksissa ja nenästä tuli verta”

Piika-sanalla on todella huono kaiku, ja itse käyttäisin sanoja palvelija tai apulainen.

Olen ollut apulaisena maalaistalossa, jossa tein kaikenlaisia hommia. 16-vuotiaana menin töihin, ja päivälle tuli silloin pituutta noin 13 tuntia. Viikossa oli yksi vapaapäivä.

Työpäivä alkoi aamu kuudelta navetassa: ruokin lehmiä, lypsin käsin yhdessä emännän kanssa. Lisäksi hoidimme sikoja ja kanoja.

Kun navettatyöt oli tehty, sisällä jatkettiin ruuanlaitolla ja tiskauksella. Kesällä tehtiin peltohommia: kitkettiin ja haravoitiin. Olin säkkityttönä puimurin päällä ja heinäkuormien päällä. Otin myös ladossa heiniä vastaan.

Illalla ei jaksanut lähteä mihinkään

Iltatyöt navetassa alkoivat klo 15 aikaan talvella, Kesällä lehmät olivat laitumella, ja silloin ei jäänyt paljon muuta tehtävää kuin lypsy ja maidon jäähdytys. Talvella navetasta pääsi kello 19 aikaan, ja ei jaksanut enää lähteä mihinkään.

Talvella kudottiin niin räsy- kuin nukkamattoja, ja leivottiin ruisleipiä vartaisiin kuivumaan, ettei tarvinnut kesällä leipoa, kun oli kiire peltohommissa.

Pyykki oli pestävä kesät talvet. Pulsaattorikone oli apuna, mutta raskasta se oli nuorelle tytölle. Välillä olivat kädet puuduksissa ja nenästä tuli verta. Silloin menin lehmäitten pöydälle makaamaan, että vuoto lakkaisi ja voisin jatkaa hommia. Se oli varmaan sellainen heikkouden merkki.

Kesällä oli poimittava marjat niin puutarhasta kuin metsästä ja keitettävä mehuksi ja hilloiksi. Ei ollut pakastinta. Syksyllä perunat ja juurikasvit kerättiin kellareihin, ja lehmille pestiin syksyisin ulkona kylmissä vesissä perunoita isot määrät.

Talvella kudottiin sukkia ja töppösiä

Kesällä navetan suursiivous ja kalkitus oli suuri urakka, eikä siitä yhdessä päivässä selvinnyt. Syksyllä pihamaa haravoitiin ja omenat kerättiin soseeksi – eläimille niistä riitti oma osa.

Talvella kuunneltiin iltaisin radiota emännän kanssa ja kudottiin eli neulottiin sukkia ja töppösiä, ei ollut televisiota.

Itse halusin aikoinaan lähteä tienaamaan, vaikka synnyinkodissani olisi ollut töitä vaikka muille jakaa. Muut minun ikäiset lähtivät Ruotsiin, minä Varsinais-Suomeen. Sain palkkaakin hiukan, ja oli ruokaa sekä katto pääni päällä. Hyvässä opissa olin ne kaksi vuotta, mitä se hupi kesti.

Liisa

”Kotiapulaispesti oli erinomainen talouskoulu”

Pääsin keskikoulusta 1965, ja halusin sairaanhoitajaksi. Tuohon aikaan sairaanhoitajakoulutukseen pääsyn alaikäraja oli 21vuotta, joten aikaa piti kuluttaa muuten. Kävin ensin yksivuotisen kotiteollisuuskoulun.

Sitten läksin kotiapulaiseksi Helsinkiin lehdessä olleen työpaikkailmoituksen perusteella. Perhe kuului ”parempiin piireihin”, isä oli johtaja ja äiti terveydenhoitaja. Lisäksi oli 8- ja 10-vuotiaat lapset.

Työni oli koko talouden hoito. Aamulla nousin laittamaan aamupalan. Vanhemmat lähtivät töihin, ja minä laitoin lapset kouluun.

Siivosin, pesin pyykit, kävin kaupassa, laitoin päivällisen ja huolehdin lapsista koulun jälkeen. Päivällisen jälkeen hoidin vielä keittiön puhtaaksi.

Työpäiväni alkoi klo 6.30 ja loppui klo 17.30. Vapaata oli sunnuntai ja lauantai sekä kerran kuussa yksi iltapäivä. Joskus olin lasten kanssa myös viikonloppuna vanhempien ollessa jossakin menoissaan. Perheellä oli iso omakotitalo, jossa minulla oma huone.

Tämä oli minulle erinomainen talouskoulu. Perheen rouva oli taitava talousihminen ja opetti minulle paljon. Lisäksi lapsuudenkotini oli pienessä kylässä, jossa ei ollut edes sähköä, joten esimerkiksi pölynimuri oli minulle uusi kokemus. Koulun kotitaloustunneilla olin kyllä käyttänyt sähköhellaa, joten en sentään ollut ihan ummikko kaikissa asioissa.

Myös erilaisen elämäntavan näkeminen oli hyvä koulu. Sain kokea myös luokkaeron. Kotiseudulla olin ollut tasaveroinen muitten asukkaiden kanssa, mutta tässä perheessä olin apulainen, jota puhuteltiin kolmannessa persoonassa. En kokenut työtä raskaaksi, enkä työaikaa pitkäksi, koska olin tottunut kotona tekemään työtä aina ja maalla työt olivat raskaampia.

Sveitsissä opin erilaisen ruuan laittamista

Ehdin vielä tehdä toisenkin apulaiskeikan. Läksin Sveitsiin jälleen lehdessä olleen työpaikan saatuani. Siellä päätehtäväni oli hoitaa yksinhuoltajaäidin 5-vuotiasta lasta. Siinä sivussa hoidin kyllä jälleen koko pienen talouden.

Tänä aikana opin taas toisenlaisen elämäntavan, kun maakin vaihtui. Kielitaitoni kehittyi, ja ruoka oli hyvin erilaista, mutta jälleen emäntäni neuvoi. Tässä perheessä olin kaikessa mukana myös vapaa-aikoina, ja tunsin itseni tasa-arvoiseksi, vaikka rouvaa pitikin teititellä. Hän oli minua 20 vuotta vanhempi, joten siihen aikaan teitittely oli luonnollista.

Koen kahden vuoden apulaisaikani erinomaisena kouluna, johon en olisi muuten päässyt. Sitä kautta näin paljon erilaista elämää ja uusia asioita sekä tutustuin erilaisiin ihmisiin. Myöhemmissä töissäni ja yksityiselämässäni olen voinut hyödyntää näitä oppeja. Nämä kokemukset ovat varmasti tehneet minusta avarakatseisemman ihmisen kuin ilman niitä olisin.

Kokemusta saanut

Lue aikaisemmat piikatarinat Piika pyöritti huushollia, Piika sai illalliseksi yhden silakan ja Piian työ antoi eväitä tulevaa ammattia varten.

Eläkeläisillä on monia pieniä iloja, joista he työelämässä ollessa vain unelmoivat. Voi valvoa myöhään, käydä päivällä elokuvissa tai pitää yöpaitapäivän, jolloin ei edes poistu kotoa. 

Ne pienimmät ilot ovat usein suurimmat.

Kysyimme eläkeläisiltä, mikä heidän elämässään on nyt parasta. Mikä näistä ilahduttaa tai ilahduttaisi sinua eniten?

  1. Saan nukkua niin myöhään kuin huvittaa ja lukea aamulla lehteä vaikka puoleenpäivään.
  2. Voin katsella yömyöhään Netflixistä elokuvia, jos siltä tuntuu. Aamulla ei tarvitse olla pirteänä työvalmiudessa! 
  3. Liikunnalle on enemmän aikaa kuin työelämässä. Päivällä on jumpissa ja uimahallissa väljää ja mukavaa.
  4. Voin nauttia kulttuuriannoksen jo päivällä. Monissa teattereissa ja elokuvateattereissa on päivänäytöksissä eläkeläishintoja.
  5. Kokeilen uusia lounaspaikkoja. Monista ravintoloista saa päivällä eläkeläisalennuksia.
  6. Elän ex tempore -elämää. Päätän vasta aamulla, mitä teen. Ostan vaikka halvan bussilipun lähikaupunkiin ja käyn siellä retkellä.
  7. Tunnen itseni tärkeäksi. Voin hoitaa sairastunutta lastenlasta tai vaikka naapurin lasta. Auttaminen tuo hyvää mieltä kaikille.

Plussaelämää lastenlasten kanssa

Helsinkiläinen Aira Väisänen, 66, kertoo alkukriisin jälkeen nauttineensa eläkkeelläolosta.

– Olen uutisnälkäinen, uppoudun aamuisin Helsingin Sanomiin ja seuraan monia nettisivuja. Käyn pari kertaa viikossa liikunnassa, saman verran muissa ryhmäharrastuksissa. Yllättäen olen muuttumassa kulttuurimummoksi, koska saan liput elokuviin ja teattereihin päivä- tai eläkeläishinnoin. Tuntuu ylelliseltä istua elokuvissa kello 12. Opiskeluaikaisen ystävättären kanssa kokeilemme kerran kuussa uutta ruokapaikkaa. Lounasaikaan monissa ravintoloissa saa eläkeläisalennuksen. 

Aira toteaa myös olevansa onnekas, kun voi ja saa olla mukana 7- ja 4-vuotiaiden tyttärenpoikien arjessa. Hän oli itse aikoinaan kahden tytön kiireinen yksinhuoltaja, ja muistaa, että säätämistä riitti.

– Tunnen, että minua tarvitaan. Voin olla pojille yhtenä lisävoimavarana toisten isovanhempien lisäksi. Pääsen taas leikkimään piilosta ja tutustumaan poikaenergiaan!

Vuorotyötä tekevien vanhempien päivät vaihtelevat ja venyvät. Airalle napsahtaa yleensä pari iltapäivää viikossa, joskus lauantai tai sunnuntai tai muutama sairaspäivä.

– Nämä eivät rasita minua yhtään. Läheisyys tuo iloa puolin ja toisin.

Aira on huomannut, että eläkkeelläkin pitää olla sovittuja aikatauluja, tapaamisia ja tapahtumia. Muuten viikoista tulee pelkkää löysää puuroa. Elämänlaatu on paljolti oman uteliaisuuden ja aktiivisuuden varassa.

– Varsinkin yksinasuvan on opeteltava sitkeästi itsensä johtajaksi, koska työpaikan pomo tai kukaan muukaan ei enää kerro, mitä tänään tai huomenna pitäisi tehdä. Ja silti parasta on arjen väljyys, mahdollisuus tarttua yllätyksiin, katsella rauhassa pihlajassa herkuttelevia tilhiä tai lukea kirjaa vielä silloinkin, kun työikäiset menevät nukkumaan.

Kuntoilua ja kirjoittamista

Järvenpääläinen Raili Ojala-Signell, 67, löysi kuntoilun vasta eläkkeellä, vaikka pyöräily ja kävely ovat aina olleet osa arkea.

– Menin kolmen kuukauden ohjattuun ryhmään, jossa opetettiin kädestä pitäen eri liikuntavaihtoehtoja. Liikkumisesta tuli osa arkeani. Nykyisin käyn ainakin kolmesti viikossa jumpissa tai kuntosalilla. Senioreiden ohjattu kuntosalitreeni on tuonut elämääni uusia ystäviä. Myös talviuinti on tärkeää. Loka-huhtikuussa käyn jumpan jälkeen avannossa, Raili kertoo.

Kirjoittajaryhmät ovat täynnä eläkeläisiä, joilla vihdoin on aikaa tutkia muistiinpanoja ja vanhoja valokuvia. Raili kirjoitti omakustanteena elämänkertansa vuonna 2014 ja ystävänsä Aunen elämänkerran vuonna 2016. Raili on kuurojen vanhempien kuuleva lapsi, ja työtäkin hän teki kuulovammaisten parissa.

– Olen skannannut sukulaisten ja tuttavien valokuva-albumeita lapsuuteni ja nuoruuteni Säynätsalon kuurojen yhteisöstä, retkistä, juhlista sekä vierailuista. Kuvia on noin 1500, ja aion tehdä niistä Ifolorin ohjelmalla valokuvakirjan. 

Raililla on etäavomies. Molemmat elävät omissa kodeissaan 40 kilometrin päässä toisistaan.

– Se on meille paras ratkaisu. Arkipäivät rauhoitamme omille jutuillemme. Viikonloput ovat yhteistä aikaa, jolloin harrastamme kulttuuria, ystävien tapaamista, mökkeilyä ja puutarhanhoitoa.

Uusi, hyvä elämänvaihe

Mikkeliläinen Heikki Kupiainen, 63, on ollut osatyökyvyttömyyseläkkeellä elokuusta 2015  lähtien.

– Sain osa-aikaeläkepäätöksen 60-vuotiaana. Se ei tullut yhtään liian aikaisin, Heikki toteaa, ja kertoo kokemusten kahdesta kevennetystä työvuodesta olleen pelkästään myönteisiä.

Työ, lepo ja palautuminen olivat oikeassa suhteessa. Työ ei vienyt kaikkea energiaa ja toimintatarmoa.

Heikki Kupiainen.
Heikki Kupiainen.

– Työskentelen lukion historian ja yhteiskunnallisten aineiden lehtorina ja jaksan nyt nauttia aiempaa paremmin työstäni. Työntekoon on palannut iloisuus, rentous ja letkeys - jopa tilannekomiikkakin saattaa toimia.

Ja mikä parasta: vapaa-ajalla Heikki jaksaa puuhastella ja harrastaa. Puuhaa riittää kotitarpeiksi omakotitalossa ja loma-asunnolla. 

– Kuntoilu raikkaassa ulkoilmassa on hyvä vastakohta siisteille sisätöille. Virtaa liikenee niin vanhoille kuin uusillekin harrastuksille. Päivänokoset ovat uusi ylellisyys – samoin kiireettömät aamut. Tästä mieluisasta elämänvaiheesta on hyvä siirtyä aikanaan täyseläkeläiseksi melko hyväkuntoisena, vireänä ja tyytyväisenä.

Joulutähti ja amaryllis pitävät pintansa, mutta viime vuosien aikana suosioon on noussut myös menneiltä vuosikymmeniltä tuttu joulukukka. 

Joulutähti on monille suomalaisille joulukukkien kruunaamaton kuningas, mutta tiesitkö, että muualla Euroopassa se ei kuulu jouluun lainkaan? 

– Keski-Euroopassa joulutähden nimi on tähtilatva ja se on suosittu äitienpäiväkukka, kertoo Kukkakauppa Bieder Ruoholahden floristi Tapio Komminaho.

Joulukukat voi hankkia jo hyvissä ajoin. Esimerkiksi joulutähti kestää hyvällä hoidolla ainakin kuukauden verran. Se viihtyy vedottomassa, valoisassa paikassa ja pitää tasaisesta kosteudesta. Mullan pinta saa kuivahtaa kasteluiden välissä, niin joulutähti ei varista alimpia lehtiään ja pysyy kauniina aattoon asti.

Joulutähti on edelleen erittäin suosittu joulukukka, mutta ei enää se ostetuin.

– Viime vuonna meillä myytiin eniten kotimaista amaryllista, Komminaho paljastaa.

Amaryllis on sipulikukka ja siten vaatimaton hoidon suhteen. Se ei tarvitse kuin tilkan vettä siinä vaiheessa, kun kukka alkaa avautua.

– Osa ei anna vettä silloinkaan, mutta itse annan hivenen, jotta kukka avautuu kauniisti eikä siihen jää ryppyjä avausvaiheessa, Komminaho vinkkaa.

Toinen suosittu joulun sipulikukka on hyasintti. Sekin on muualla Euroopassa kevään eikä joulun kukka: hyasintin keltaista versiota myydään esimerkiksi Tanskassa ja Hollannissa eniten pääsiäisen aikaan. 

– Hyasintti on klassikko, mutta tänä päivänä osa ihmisistä on aika tuoksuherkkiä, joten voimakkaan tuoksunsa vuoksi hyasinttia ei osteta enää niin paljon kuin ennen. 

Amaryllis ja hyasintti ovat Komminahon mukaan ehdottomasti helppohoitoisimmat joulukukat: niille riittää pari tilkkaa vettä koko niiden elinkaaren aikana.

– Joulutähti pitää yhä pintansa, sanoo Bieder Ruoholahti -kukkaliikkeen Tapio Komminaho.
– Joulutähti pitää yhä pintansa, sanoo Bieder Ruoholahti -kukkaliikkeen Tapio Komminaho.

Uudet tuulet

Vai kaipaisitko kotiin jotain raikkaampaa vaihtoehtoa joulukukalle? Jos joulutähti ja amaryllis tuntuvat tylsiltä valinnoilta, vaihtoehtoja on. Tällä hetkellä suurta suosiota nauttii vuosikymmenten takaa tuttu kaunotar.

– Jouluruusu teki paluun noin kymmenen vuotta sitten ja sitä esitellään nyt joka sisustuslehdessä tyylikkäänä, kauniina joulukukkavaihtoehtona.  Sitä oli paljon jo 1900-luvun alussa ja siitä aina 50-luvulle asti. Sen jälkeen meillä Suomessa alkoi olla lämpimämpää, ja joulutähdet ja kumppanit nousivat suosioon, koska ne tarkenivat jouluruusua paremmin, Komminaho kertoo. 

Toinen kaunis, ei-perinteinen joulukukka on valkoinen orkidea.

– Ne voidaan koristella kukkaliikkeessä vaikka kävyillä tai ruseteilla. 

Jouluruusua saapuu ostamaan myös huhtikuussa eläkkeelle jäänyt Aune-Marja Sinisalo, 63. 

– Pistäydyin hiljattain pikkusiskoni Seijan luona ja hänellä oli jouluruusu. Ihastelin sitä ja Seija sanoi, että muistaa jouluruususta aina Aura-Leenan, isosiskomme, joka kuoli tammikuussa. Aura-Leena osti usein meille siskoksille jouluruusut. Nyt saamme ostaa ne itse, Sinisalo kertoo. 

Komminaho neuvoo Sinisalolle, miten jouluruusun saa kukoistamaan.

– Laitoin näille liikkeen ruusuille aamulla lisää ja juuri katsoin, että kannattaa kohta lisätä. Nämä juovat paljon. 

Aune-Marja Sinisalo käy usein samassa kukkaliikkeessä. Joulukukat hän ostaa joka vuosi hyvissä ajoin ja saa niitä myös ystäviltään. 

– Suosikini on nyt tämä jouluruusu, mutta amaryllis on myös aivan ihana. Pidän punaisista ja valkoisista joulukukista. Ostan ne jo aikaisin ja toivon, että ne kuolevat pian joulun jälkeen – sitten jo riittää, hän nauraa. 

Lue kattava opas: Näin hoidat kaikkia joulukukkia oikein