"Sitten päästiin raivaamaan seinän vierustaa auki, purkamaan, nostamaan. Tekemistä oli enemmän kuin oli osattu arvata. Kohta oli koko kamari riisuttu, hirsiä myöten."

Tyttöheinän tahto

Se oli käärme. Punaisella vanhalla lattialla se luikerteli, itseään viilentämässä varjoisassa eteisessä. Se sai nimekseen Kake, Kake the Snake.

Kake oli pian keittiössäkin, teki tuttavuutta mustan jatkojohdon kanssa. Käärme oli komea punaista lattiaa vasten. Pintaa koristi päällinen, joka oli kuin nahkatakki. Kake oli rock ja se kuunteli kun sille puhui. Se oli fiksu ja poistui, kun pyydettiin. Lähti sitä reittiä mitä oli tullutkin, eli oven-raosta eteiseen ja lattian raosta sen vihreään valtakuntaan, käärmesiskojen ja veljien luo.

Oli Kake kerran makuukamarissakin, mutta se oli ennen eteisen ja keittiön valloitusta. Sen lempipaikka oli levitettävän sänkylavetin alaosa. Siis se missä pidetään niitä peittoja ja tyynyjä, jotka eivät ole käytössä. Anopilla ja käärmeellä oli sanaton ja intiimi kohtaaminen. Käärme otti nahkat alleen ja katsoi viisaammaksi väistää.

Kai se Kake alkujaan meni sinne sänkylaatikkoon hiirten perässä. Hiirten, jotka keksivät tunkeutua peiton sisään. Sinne ne eksyivät kuituviidakkoon, kuolivat peiton sisälle. Peitot haisivat kerrassaan kamalalta, mutta ei se Kakea haitannut. Tyttöä se haittasi kylläkin.

Kun anoppi sai ratkaistua karsean peiton arvoituksen ja kaivettua esiin hiirivainaan, ymmärsivät kaikki yskän. Kuka se Mikki Hiiren uurnan alla unta kuontaloonsa kiskoisikaan. Olkoonkin, että hiiri oli peiton sisällä eikä patjan alla, kuten prinsessalla herne.

Kun se tyttö tuli mökkiin, se rakastui siihen. Ensimmäisen kerran mökin pihapiiriin päästyään se alkoi itkeä, sellainen heinä se oli. Se itki ja tuijotti mökkiä eikä saanut katsettaan irti siitä. Sen silmät menivät sillä tavalla omituisesti sirrilleen. Se siirtyi kaikkien maailman aikojen ja muistojen taakse. Oli samalla läsnä. Kaiketi kukaan, missän päin maailmaa ei ole ollut yhtä aikaa niin läsnä ja kuitenkin poissa. Se oli muistojen värinää tässä ja nyt, tunteen puistatus.

Se näki mummonsa köökin nurkassa tiskaamassa ja pappansa keinutuolissa. Siellä tämä souti ja koputti piippua uuniluukkuun.
  
Tyttöheinä kuuli ne samat narinat mitä mummolan lattiat aikoinaan olivat suustaan parkaisseet, ja samat tuoksut. Täälläkin tuoksui nimittäin lehmältä aavistuksen verran, vaikka viimeiset lehmät olivat kirmanneet pihassa viimeksi 40 vuotta sitten.
  
Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tyttö rakastui mökkiin, pihaan, epämääräisesti sojottaviin sähköjohtoihin, viikatteeseen, saunan tuoksuun, navetan halkeilleeseen kylmään lattiaan ja tikan hakkaamaan koloon räystäslaidoissa. Se rakastui kaikkeen, jopa leipälapioon, joka tippui päähän, kun oven yläpuolella koristeena olevat lehmän sarvet antoivat periksi.

Sitä se on kun rakastuu, mutta rakkautta seuraa aina huoli. Ne kulkevat sillä tavalla peräkanaa. Tytön sydän alkoi vonkua surusäveltä mökin kohtalon vuoksi, se pitäisi pelastaa. Mökin omistajat olivat niitä kaupunkilaisia, siis sitä ihmislajia, jotka olivat ihan vaan huvikseen ja aikansa kuluksi hankkineet mökin tekemättä sille mitään. Korkeintaan he olivat pystyttäneet navetan taakse pari mehiläispönttöä. Minikokoinen hunajafarmi.

Kunhan joulukuuseksi istutetut puun taimet kasvoivat isommaksi ja kunhan pörriäiset hoitivat hommansa, että hunajaa tuli, niin tavoite olisi täyttynyt. Se tavoite täyttyi. Sillä aikaa mökki luhistui, ränsistyi. Se kuolonkorahteli, painuvissa hirsissä kävi karmiva hidas narina. Lattialaudat mätänivät suhinalla, kun märkä maa ja sienet söivät sitä kitoihinsa.

Taivas antoi oman panoksensa. Katto tuli vanhuutensa siihen vaiheeseen, jossa pinta ei enää pitänyt vaan vesi tuli läpi. Se oli kuin lähtölaukaus mökin kuolemalle, mökki oli katoamassa kuolleiden talovanhusten taivaaseen, mutta sitten tuli se tyttö, miniävärkki, se likkaheinä ja rakastui mökkiin. Sen  jokaiseen narinaan ja lehmäntuoksuun.

Se ilmoitti, että mökille pitää tehdä jotain. Tytöllä oli aivot ja se ajatteli niillä. Tarvitsisi tehdä jotain, se arvasi. Appivanhemmat vetäytyivät loitommalle ja ilmoittivat, että kyllä mökin saa heidän puolestaan pelastaa.
  
Appivanhemmat eivät aikoneet osallistua pelastusoperaatioon, koska olivat itse siinä iässä, että olivat yhtä rempallaan kuin mökki. Mökin kurja kunto halkaisi kesäidyllin, ja sukupolvien välinen murina aiheutti eripuraa. Ei siitä kaunista lorua saanut aikaiseksi, ei sitten millään. Ei siellä juurikaan mitään yhdessä puuhasteltu.

Nuoripari kävi tiheästi mökillä. Vanhukset piipahtivat kaupungista harvakseltaan, kerran paistoivat jopa makkaran ja pari sanaa vaihdettiin. Lähinnä muristiin. Anoppi murahti apelle, ja appi murisi takaisin, johon murahti niiden poika, johon murahti myös miniän kieli. Mitä se sekin lie, sukupolvien välistä kuiluako, murinako se on ainut ääni mikä kuuluu sen kuilun yli.

Tyttö rukoili mielikuvissaan rystyset valkoisena, että mökin elvyttäminen onnistuisi. Myös poika alkoi nähdä, mitä itua tytön toiveissa oli.

Sitten alkoi tapahtua. Ihan noin vain yhtenä kesäpäivänä kun isot mehiläiset pörisivät ja lensivät matalalla, ja kun sisilisko oli raskaana ja odotti perheenlisäystä. Silloin tehtiin päätös mökin pelastamisesta.

Ensin piti tyhjentää vintti, joka oli pullollaan hiekkaa ja tiilimurua. Oli kevennettävä vanhuksen taakkaa, putsattava ullakko. Homman nimi oli pölyä ja hikeä, ja yksi vanha kirjekuori, josta saattoi päätellä entisen asukkaan nimen.

Vintti tyhjeni ja mökki oli valmis uuteen nousuunsa, polvillaan se lekotti jo yhdeltä kantilta, mutta ennen nostamista puolestaan piti kaivaa irti seinään kasvanut menneisyyttä huokuva syreeni. Ennen sitä tuli korjata kottikärryt, joilla ihana nostalginen syreeni ja sen juuripaukku multamöykkyineen voitiin pelastaa. Kun puu oli saanut siirtonsa, piti vielä häätää Kake, joka oli majoittunut kivijalan loukkoihin asumaan.

Sitten päästiin raivaamaan seinän vierustaa auki, purkamaan, nostamaan. Projekti laajeni, tekemistä oli enemmän kuin oli osattu arvata. Kohta oli koko kamari riisuttuna, ilkosillaan, hirret paljaana ja maapohja näkösällä.

Kaiken poika ja tyttöheinä tekivät kahdestaan. Eivät he olleet mitään nikkareita tai kirvesmiehiä, he olivat mielenterveyshoitajia.

Me mennään taas tekemään remppaa sinne mökille, se oli tytön ja pojan sävel kolme vuotta. Mökin kunnostaminen oli kuin mielen hoitamista. Jos sitä ei tehnyt, tönö lahosi ja luhistui kasaan. Perustusten ja katon piti olla kunnossa. Ja ne piti itse laittaa kuntoon. Niin se oli mielen kanssa ja mökin.

Appivanhemmat seurasivat taustalta. Nuoripari sen sijaan sai elämänmittaisen projektin yli kahdeksankymppisestä mökkivanhuksesta. Sellainen sitoo yhteen. Parasta heistä oli se, kun työ opetti tekijäänsä, ja se kuinka omasta sisimmästä löytyi taito korjata mökkiparka. Kyllähän he apuakin joutuivat kysymään ja saivat myös sitä.

Velkuan Ville Kustaa luovutti mökille uuden elimen. Haljenneen vanhan sydämen tilalle tuli ehyt vanha liesi. Leinoliesi, sen runoilijan sukuinen. Hoikkaniemet auttoivat mökin henkitorven kanssa, ja vanhaa piippua restauroiden uusi sydän saatiin paikoilleen. Mökki alkoi jälleen hengittää.
  
Kun isoimmat ruhjeet ja elämän murjomat oli korjattu, oli kiva painaa varpaansa uusittuun lattiaan, jonka rakosista ei kasvanut horsmantainta, mutta jonka sävy oli mahdollisimman lähelle sitä entistä. Jokaisessa maalinvedossa oli oma käden jälki. Enää ei tarvinnut liukastua vaatekaapille mennessään, kun lattia oli kunnossa.

Ja mökki hyräili hiljaisesti ja tyytyväisesti. Lattioiden pinnat olivat siniset, niin siintävät ja kirkkaat, että ne muistuttivat aavasta merestä. Meressä lilluivat varpaat, jotka kuuluivat sille likkaheinälle ja sille pojalle, jonka sydämen se tyttö sai sekaisin.

Ja mökki tiesi, että tarina jatkuisi. Ja tulisi vielä monia uusia varpaita.

Sari Maanhalla

Kolme miniää

Olipa kerran kolme veljestä. Veli Ponteva oli vanhin ja viisain. Sen jälkeen tulivat peräkkäin syntyneet Matti Mainio ja Jussi Juonio. Veljeksillä oli kotipaikka suuren, puhtaan järven rannalla.
Poikien vanha äiti asui kirkonkylällä kerrostalossa. Kotitilaa ei ollut vielä jaettu kolmen veljen ja viiden siskon kesken.

Veljesten teki mieli kesäisin joka viikonloppu kotipaikalle saunomaan, kalastamaan ja viikatetta heiluttamaan. Paikka oli niin syrjässä, että siellä ei ollut edes sähköjä, kaikki asiat piti tehdä pitemmän kaavan mukaan. Aikaa kului paljon jo pelkän kahvin keittämiseen.

Veljeksillä oli myös vaimot: Sirpa Sovittelija, Riitta Riehakas ja Hilkka Hissukka. Sirpa halusi, että kaikki tulisivat toimeen keskenään. Riitta halusi koko ajan tehdä jotain, oli sellainen työnarkomaani vapaallakin. Lauantai-iltaisin, saunan jälkeen kun muut jo asettuivat radion ääreen musiikkia kuuntelemaan, Riitta heitteli tavaroita aitasta ulos ja kuurasi aitan kattoa myöten. Hilkan lapset olivat vielä pieniä ja tarvitsivat äitinsä hoitoa koko ajan. Piti varoa ettei isompi tippuisi järveen eikä pienempi söisi muurahaisia tuvan lattialta.

Sunnuntai-iltaisin kotonaan pyykkivuoren keskellä Hilkka oli väsymyksestä jo turtana. Seuraavana aamuna ei olisi kukaan jaksanut nousta ylös. Tähän olisi tultava muutos, ajatteli Hilkka ja harvensi käyntejään miehensä kotipaikalla.

Jussi Juonio halusi silti perjantaisin maalle ja usein myös sinne menikin. Koska Hilkka ei ollut lasten kanssa kesäpaikalla mukana, karkasivat Matti ja Jussi veneellä järvelle. He sanoivat menevänsä kalalle, mutta suuntasivatkin serkkupojan luokse lähisaareen. Sieltä veljekset rymistivät aamuyöllä takaisin humalassa ja väsyneinä. Olihan se otettava, kun kerran tarjottiin! Veli Ponteva ei tykännyt tällaisesta elämäntyylistä, ja he alkoivat etsiä vaimonsa kanssa omaa kesämökkiä. Pian sellainen löytyikin.

Riitta Riehakas keksi, että nyt hän voisikin alkaa kutsua kotitilalle joukon omia sukulaisiaan ja ystäviään. Ja niin jokaisena viikonloppuna mökissä viettikin aikaansa joku hänen sukulaisistaan. Riitta hössötti ja passasi vieraitaan, sillä aikaa Matti pyöritteli Rupikin kuutiota käsissään ja tunsi olonsa vaivautuneeksi.

Hän olisi halunnut vain temmeltää tutuilla leikkipaikoilla pikkuveljensä kanssa. Jussi Juonio tunsi olonsa ulkopuoliseksi ja lopetti matkustamisen. Hän vietti kesäviikonloppunsa kaupungissa perheen kanssa ja tunsi olonsa katkeraksi. Kovin montaa vuotta ei Riitta jaksanut kesäpaikalla riehua, sillä hän sairastui stressiin. Niin jäi kesäpaikka tyhjilleen ja ränsistyi. Katto vuoti, uunit savuttivat ja hiiret muuttivat hetekan täkkeihin asumaan. Upea hiekkaranta kasvoi umpeen, riihet ja ladot lahosivat pystyyn. Sattuipa joskus joku nuorisoporukka eksymään pihapiiriin ja menivät sisään ikkunalasin särkemällä.

Kului kymmenen vuotta ja tuli perinnönjaon aika. Osa siskoista oli ehtinyt jo kuolla pois ja lapsenlapset kärttivät vain pelkkää rahaa. Veli Ponteva rakensi huvilan kaikista hulppeimmalle paikalle ja viihtyi siellä, koska se oli nyt aivan ikioma. Pikkuveljille olisi lohkaistu myös rantatontti, mutta kuningas alkoholi oli saanut heidät toisiin ajatuksiin. Vain selvä raha kelpasi heille ja ulosottomiehille.

Ja vielä tänäkin päivänä Veli Ponteva viihtyy huvilallaan. Hän istuu keinutuolissa eikä kukaan puhalla hänen taloaan kumoon.

Hiiri Hetekka

Keskikesän valossa on aina tehty taikoja. Kaivo, kenkä ja käki kertovat rakkauselämästä. 

  1. Kun juhannusyönä katsoo kaivoon tai lampeen, näkee tulevan puolison.
  2. Juhannusyönä katolle heitetyn kengän kärki kertoo, mihin päin joutuu muuttamaan.
  3. Siellä suunnassa, mihin juhannuskokon savu kääntyy, on henkilö, joka pääsee naimisiin.
  4. Jos pesee kasvot joenrannassa juhannysyönä, vastarannalla näkee tulevan puolison.
  5. Kun asettaa vastakkain kaksi peiliä ja katsoo toiseen, toisesta peilistä näkee tulevan puolison.
  6. Käen kukahdusten määrä juhannusyönä kertoo vuodet puolison löytymiseen.
  7. Sulhasonni on taattu neliapilan löytäjälle juhannuksena
  8. Tyttö läiskii reisiään vieraan pojan vihdalla. He saavat niin monta lasta kuin lehtiä jää reisiin. 
  9. Kun juhannusyönä kerää seitsemän yrttiä tai kukkaa ja pistää ne tyynyn alle, näkee unessa tuelvan morsiamen tai sulhon. Jotkut uskovat, että kukat tulee poimia seitsemältä eri niityltä hiljaisuudessa.
  10. Jos kieriskelee alasti kasteisessa viljapellossa, puoliso ilmaantuu elämään kuluvana vuonna. Toisen uskomuksen mukaan neidon kuuluu kieriä ihastuksensa pellolla alasti, jotta saisi vastakaikua mielitietyltä.

Kevyestä farkkukankaasta ommeltu essu suojaa grillaajan vaatteet rasvaroiskeilta. Reilunkokoinen essu sopii myös miehelle!

Reilunkokoinen grilliessu farkusta

(kuvateksti aloituskuvaan) Taipuisan farkkukankaan reunoille käännetään päärmeet, samasta kankaasta ommellaan tilavat taskut ja reilunpituiset solmimisnauhat jotka voit kietaista solmuun myös essun eteen.

Essuun tarvitset:

  • 130 cm farkkukangasta, kankaan leveys 150 cm
  • kaavapaperia
  • viivotin
  • kynä
  • sakset
  • nuppineuloja
  • ompelulankaa
  • ompelukone
  • silitysrauta
  • iso ommeltava neppari

Vinkki! Valitse essukankaaksi kestävää ja pestävää puuvillaa.

Näin valmistat essun

  1. Suurenna pienoiskaava luonnolliseen kokoon kaavapaperille mittojen mukaan, kaarra kädentie kauniisti. (Löydät kaavan PDF-tiedostolinkin artikkelin lopusta.)
  2. Taita kangas kahtia oikeat puolet vastakkain taite keskellä edessä, hulpiot sivuilla ja neulaa kaava kankaaseen nuppineuloin, kaavan suora keskietu kankaan taitteelle, leikkaa essu kaavan reunoja pitkin (sisältää saumanvarat).
  3. Leikkaa loppukankaasta: 2 taskua leveys 33 x korkeus 30 cm. Niskanauha 12 x 65 cm ja solmimisnauhat 2 kpl: 12 x 130 cm.

Ompelu:

Nauhat: Taita niskanauha pitkittäin kaksinkerroin niin, että reunat tulevat vastakkain keskelle (op päällä) ja taita vielä kerran vastakkain, neulaa nuppineuloin reunat yhteen. Nauha on nyt nelinkerroin, ompele suoralla ompeleella reunat yhteen. Valmista solmimisnauhat samoin.

Taskut: Silitä taskun sivuille (30 cm korkeat sivut) ja pohjaan 1 cm:n käänne nurjalle. Taita yläreunaan 2 x 2 cm:n päärme nurjalle, neulaa ja ompele päärmeen reunasta suoralla ompeleella.

Essu: Taita ja silitä kaareviin kädenteihin 2x1 cm:n päärmeet nurjalle, silitä ja kiinnitä nuppineuloilla, ompele suora koneommel päärmeen reunaan.

Taita ja silitä essun sivuille 2 x 1 cm:n päärmeet nurjalle, kiinnitä nuppineuloin. Pujota kumpaankin yläkulmaan päärmeen alle, solmimisnauhan pää, neulaa ja ompele päärmeen reunasta, nauhat kiinnittyvät samalla. Voit halutessasi tikata nauhan oikeaan asentoonsa: vedä nauha suoraksi ja tikkaa essun oikealta puolelta päärmeen kohdalta suoralla ompeleella nauhan pituinen ommel.

Essun yläreuna: Taita ja silitä essun yläreunasta 2 x 2 cm:n päärme nurjalle, neulaa. Pujota toiseen yläkulmaan, päärmeen alle niskanauhan toinen pää, neulaa ja ompele suora ommel päärmeen reunaan, nauha kiinnittyy samalla. Taita nauha oikeaan asentoon ja tikkaa koko yläreunaan suora ommel essun oikealta puolelta. Ompele toiseen yläkulmaan, nurjalle, neppari ja ompele vastakappale nauhaan sopivaan kohtaan.

Helma: Taita ja silitä helmaan 2 x 2 cm:n päärme nurjalle, neulaa nuppineuloilla ja ompele suora ommel päärmeen reunaan. Laita taskut paikoilleen, n. 20 cm kädentien alapuolelle ja noin 15 cm:n päähän toisistaan (keskellä edessä). Neulaa taskut paikoilleen ja ompele sivulle, pohjaan ja toiseen sivuun suoraommel paininjalan etäisyydeltä taskun reunaa.