Oli vuosi nolla kasi
Mäntyniemen vanha masi,
mielessänsä kalakeitto
pitää tehdä verkon heitto.
Tauno verkot paattiin lappaa
näillä kyllä kalat nappaa,
saalis varmaan julman suuri
meill’ on kalamiesten tuuri.
Joutuisaan nyt venhe juoksi
sinne tutun saaren luoksi,
tuonne pannaan verkot veteen
ison ahvenparven eteen.
Pantiin ensin merkki veteen
siihen ison kiven eteen,
Paavo souti Tauno laski
homma hoitui sujuvasti.
Aamun ilma tyyni vakaa
päivyt nousee vaaran takaa.
Paavo souti Tauno nosti
Ahti meille uhon kosti.
Verkkoja vaik’ oli viisi
kalat oli vienyt hiisi,
ahvenia oli kaksi
painui mieli matalaksi.
Ilma on nyt liian vakaa
pohjassa kait kalat makaa,
ei nyt liiku ahven, muikku,
eikä pintaan pistä tuikku.
Ällös huoli vanha veikko
näistä tulee kalakeitto,
pataan paljon perunoita
reilusti myös sekaan voita,
suolaa pieni koura kuppi
sitten syömään joka nuppi.
Syöty oli kalakeitto
alkoi heti huulenheitto,
syntyi myöskin syiden haku
miks’ niin outo kalan maku.
Maku maistajan on suussa
vai liekö vika jossain muussa,
oisko syynä keitin vesi
kun mä siinä verkot pesin.
Paavon pää on aivan harmaa
muisti heittää se on varmaa,
mut’ faktaa oli verkon heitto
fiktiota kalakeitto.
