Kun kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnosta kisaavat teokset perjantaina julkistetaan, ET:n toimitus odottaa näkevänsä listalla näitä kirjoja. Voittajaksi toimitus ennustaa esikoiskirjailijaa.

Tänä vuonna voittajan valitseva toimittaja Baba Lybeck saa perjantaina lukulistan, jolla on kuusi kirjaa. ET:n toimituksen mielestä tässä on hyviä ehdokkaita:

Riitta Jalonen: Kirkkaus. Tammi

Jalonen kirjoittaa niin kauniisti, että henkeä välillä salpaa. Kirkkauden aihe, kirjailija Janet Frayn elämä, on tuttu elokuvasta Enkelin kosketus. Jalonen kuvaa kirjailijan haurautta, luomisen pakkoa ja ulkomaailman häikäisevää julmuutta tarkasti, kerronnassa on magiikkaa. Irina Björkman

Harri Närhi: Kuparitalo. WSOY

Kuparitalo on tanakasti kiinni tässä päivässä. Yksi kirjan päähenkilöistä on parikymppinen Awaale, jonka äiti lähetti Somaliasta kahdeksanvuotiaana Suomeen. Pohdinnoissa päällimmäiseksi nousee kysymys, onko nuoren miehen identiteetti jo suomalainen vai vielä somalialainen.

Awaale tunnistaa moskeijassa kohtaamiensa turvapaikanhakijoiden osan. Se on näköalattomuutta, joka tarjoaa tartuntapintaa radikalismille, mutta myös turtumusta, joka lamaannuttaa vain laahustamaan päivästä toiseen.

Kuparitalo Närhin kahdeksas romaani. Jo 1980-luvulla käynnistyneessä tuotannossaan hän on ristivalottanut kiinnostavasti aikalaiskokemusta ja  historiaa muinaisesta Egyptistä mayojen kulttuuriin. Hannu Nieminen

Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma. Otava.

Ihan rakastuin Pulkkisen uusimpaan. Kirja kertoo nuoresta tähtinäyttelijästä Aureliasta, joka työstää kirjassa isoja asioita – sekä omiin ihmissuhteisiinsa liittyviä että maailmanlaajuisia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Kirjan juonta on vaikea tiivistää pilaamatta lukunautintoa, joten en edes yritä.
Kirjassa puhutaan useammalla suulla ja liikutaan useammalla vuosikymmenellä. Olin täysin kirjailijan vietävissä: yhtenä hetkenä 1980-luvun Saksassa, toisena nykypäivän Helsingissä, kolmannessa kohtauksessa päähenkilön mentaalimatkalla. Ostin aivan kaiken, mitä kirjailija oli keksinyt minulle tarjota, ja välillä piti ihan palata katsomaan, millaisilla kielenkäytöllisillä valinnoilla hän erilaiset maailmat oikein rakensikaan.
Loppuvaiheessa kirjaa piti pysähtyä ihan itkeskemään tätä elämää – mennyttä, nykyistä ja tulevaa – jonka Pulkkinen onnistuu monin paikoin tiivistämään aforisminomaiksi lauseiksi. Hyvinkin Finlandian arvoinen veto. Elina Salo

Minna Rytisalo: Lempi. Gummerus.

Joskus kirja saa lukijan polvilleen. Niin kävi minulle Rytisalon esikoisteoksen kanssa. Äidinkielenopettajan salassa kirjoittama Lempi liikkuu Lapin sodan maisemissa. Ääneen pääsee kolme kertojaa: vastavihitty aviomies, joka joutuu sotaan, piikatyttö, joka havittelee vaimon paikkaa, ja sisar, joka kokee väkivaltaa matkallaan Norjan kautta Saksaan ja takaisin. Pakahduttavan kauniisti kerrottu tarina tuo uuden näkökulman vihaan ja rakkauteen sekä maamme historiaan. Koska valinnan tekee Baba Lybeck, uskon että Lempi voittaa. Maria Niemi

Lempin puolesta ET:n toimituksesta liputtavat myös Riitta Korhonen, Elina Salo ja Reija Ypyä.

Helena Sinervo: Armonranta. WSOY

Sinervon Armonranta on monitahoinen romaani. Siinä on julmaa itseironiaa, surua, ahdistusta, mutta myös huumoria, joka valottaa kertomusta kuin taikapöly. Isän lähtöä kuvaava romaani on ennen kaikkea armollinen, niin lukukokemuksena kuin sanomaltaan. Irina Björkman

Pajtim Statovci: Tiranan sydän. Otava.

Statovci on kirjoittanut kauniin ja surullisen tarinan kaikennielevästä ulkopuolisuudesta ja totuuden suhteellisuudesta. 27-vuotias Bujar on yrittänyt juurtua maailman eri kolkille, säilyttää rakkauden ja löytää merkityksen olemassaololleen, mutta ei ole onnistunut. Synnyinmaa Albanian historia elää isän kertomuksissa, joista Bujar oppii luomaan itselleen uuden taustan sitä mukaa, kun vaihtaa asuinmaata, lopulta Suomeen.

Mutta mihin kotoutua, jos ei osaa olla edes omissa nahoissaan? Bujar, mieheksi syntynyt, on myös nainen. Hän on rakastanut naisia ja miehiä , mutta menettänyt heistä jokaisen.

Helsingin Sanomat palkitsi jo Statovcin esikoisen (Kissani Jugoslavia). Ellei ihan voittajaksi, Tiranan sydän ansaitsee kyllä paikan ehdokaslistalla. Pia Hyvönen

Jari Tervo: Matriarkka. Otava

Tervon teos soi kuin jättiläismäinen kuoro, jossa on monta hienoa solistia. Kaikki kertojaäänet paisuttavat inkeriläisen suvun sitkeyttä ja piinaa. Ja nostavat esiin kuvia, joista saisi vielä hienomman ja hurjemman elokuvan kuin Sofi Oksasen Puhdistuksesta. Erityiskiitos autenttisen rehevästä kielestä, jota pitää aluksi hieman ”opiskella”. Hyvällä tavalla näkyy myös se, miten paljon taustatyötä romaani on vaatinut. Miehen työ! Kristiina Dragon

Löytyykö ET:n listalta oma suosikkisi? Kirjaa lisää ehdokkaita alla olevaan kommenttikenttään.